Koripallon miesten sarjan hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY uusi Suomen cupin voiton, kun se löi finaalissa lauantaina espoolaisen Hongan 78--70 (40--27). LrNMKY:n valtteja loppuottelussa olivat vastustajaa selvästi etevämpi levypallopeli (42--27) ja se, että lappeenrantalaisten koritalkoisiin löytyi paremmalla prosentilla laajempi rintama pelaajia.
-- Tehtiin kovaa työtä, olimme alussa valmiimpia. Hyvillä puolustusvaihdoilla saatiin Honka vaikeuksiin, LrNMKY:n konkaripelaaja Pasi Riihelä kiteytti.
Kamppailun puoliväliin mennessä LrNMKY:n pistekertymästä vastasi viisi pelaajaa, kun Hongan korit jakaantuivat vain kolmen pelaajan kesken. Espoolaisten onnistuminen lepäsi liikaa Petteri Koposen, Monte Cummingsin ja Matthew Williamsin harteilla. LrNMKY:n penkiltä taas löytyi aloitusviisikon tueksi muun muassa Jon Ferris, joka oli vahvassa vedossa molemmilla koreilla kolmannella neljänneksellä.
Loppuottelun ratkaisu näytti hahmottuvan jo ensimmäisen kymmenminuuttisen lopussa ja toisen alussa, kun LrNMKY käänsi Hongan 18--15-johdon edukseen 27--20. Kulminaatiopisteen jälkeen espoolaiset olivat koko ajan takaa-ajajina, ja jäljitettävää riitti -- välillä jopa 21 pisteen verran. Mutta päätösneljänneksellä Honka kiri vimmatusti päästen jopa kolmen pisteen päähän viimeisellä minuutilla. LrNMKY:n voiton varmistajaksi löytyi Michael Cuffee, joka upotti päätöshetkillä pallon varmasti korirenkaaseen.
-- Positiivista ottelussa oli se, että päästiin lopussa vielä prässäämään paineella, Hongalle 11 pistettä lopussa upottanut Kimmo Muurinen kertoi.
Finaali kiinnosti
LrNMKY:lle pisteitä tehtaili finaalissa kaikkiaan seitsemän pelaajaa, joista isoimman saldon keräsivät Cuffee (21), Steve Smith (20), Ferris (17) ja Riihelä (12). Hongan viidestä pistemiehestä suurimmat summat kokosivat 24 pisteellään Cummings ja Williams (19). Espoolaisten runkopelaajista Jukka Matinen jäi neljään pisteeseen, 16.33 minuuttia tahkonnut Philip Hickey puolestaan tärväsi jokaisen neljästä heitostaan. Koripalloliigassa toisena olevalle ja 11 tuoreimmasta sarjaottelustaan 10 voittaneelle Hongalle cup-tappio oli iso pettymys.
-- Finaalit ovat finaaleja. Ei voi tietää ennalta kuka onnistuu ja miten pelaajat sietävät paineet. Hermostuimme, kun parhailtamme ei heitto uponnut, Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic kertoi.
Lappeenrantalaisten leirissä seuran toisesta cup-tittelistä puolestaan nautiskeltiin riemukkaasti. Finaalivoittoa oli Helsingissä todistamassa neljä linja-autollista lappeenrantalaisia koripallofaneja, kaikkiaan Helsingin jäähallissa loppuottelua seurasi 3 340 katsojaa.
-- Hoidettiin homma. Neljä (mestaruutta) voittoa putkeen -- pitää olla tosi ylpeä. Keväällä on seuraava finaali, se on meidän kauden toinen tavoite, LrNMKY:n päävalmentaja Mika Turunen linjasi.