Pääkirjoitus

Löytyikö talouteen turbonappi? Tällä viikolla kuultu isoista investoinneista, joita Oulukin kaipaisi

Googlen jätti-investointi tuo pääministeri Antti Rinteen hallitukselle yllättävää vetoapua.

Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai (vas.) ja pääministeri Antti Rinne kertoivat perjantaina Googlen uusista jätti-investoinneista Suomeen. Haminan lisäksi myös Rauma on saanut tällä viikolla mittavia taloutta piristäviä uutisia.
Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai (vas.) ja pääministeri Antti Rinne kertoivat perjantaina Googlen uusista jätti-investoinneista Suomeen. Haminan lisäksi myös Rauma on saanut tällä viikolla mittavia taloutta piristäviä uutisia.

Googlen jätti-investointi tuo pääministeri Antti Rinteen hallitukselle yllättävää vetoapua.

Haminan ohella hyviä uutisia on tällä viikolla ropissut myös Raumalle. Vastaavat hyvät uutiset kelpaisivat myös Oululle, joka uhkaa pudota kelkasta.

Ollaanko taloudessa painamassa nyt turbonappia? Amerikkalaisen teknologiajätti Googlen Suomeen suuntautuvat investoinnit puhaltavat pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitukselle yllättävää kiitoa.

Rinteellä oli syytä leveään hymyyn, kun hän hehkutti perjantain tiedotustilaisuudessa Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai rinnallaan, kuinka erinomainen uutinen oli Suomelle. Googlen investointipäätöksen toivotaan houkuttelevan lisää digitalisaatioon liittyviä sijoituksia.

Vaisun talouskasvun oloissa rakennetun valtion ensi vuoden budjettiehdotus ei ole perustuksiltaan vahva. Erityisesti on aihetta kyseenalaistaa hallituksen kertomien työllistämistoimien vaikuttavuutta.

Perjantain hyvien uutisten valossa ei ole ihme, että pääministeri Rinne uskalsi torstai-illan Ylen A Talkissa panna päänsä pantiksi siitä, että jo vuoden päästä on vähintään 30 000 uutta työllistä tai ainakin päätökset työllisistä.

Googlen ilmoitus jatkaa investointeja Haminan datakeskukseen 600 miljoonan euron edestä ensi vuonna on merkittävä piristysruiske talouteen. Laajennuksen myötä Haminan palvelinkeskuksen investoinnit nousevat yli kahteen miljardiin euroon. Datakeskus aloitti Stora Enson Summan vanhassa paperitehtaassa vuonna 2009.

Kestävää kehitystä ja datakeskusten päästöttömän sähkön käyttöä korostanut Pichai kertoi toisenkin ilouutisen, jonka mukaan Google sijoittaa Suomessa kahteen tuulivoimaprojektiin, jotka tuottavat 250 megawattia sähköä.

Toinen puistoista on llmatar Energyn Piiparinmäen tuulivoimapuisto, jonka tuotannosta Google ostaa 60 prosenttia. Tänä ja ensi vuonna rakennettava tuulivoimapuisto aloittaa sähköntuotannon ensi vuonna. Kajaanin ja Pyhännän alueella sijaitseva Piiparinmäen tuulivoimapuisto on osa Googlen mittavaa uusiutuvan energian investointiohjelmaa.

Aiemmin viikolla saatiin puolestaan hyvä uutisia Raumalle, kun kerrottiin, että Laivue 2020 -hankkeen uudet sotalaivat rakennetaan Rauman telakalla. Monitoimikorvettien taistelujärjestelmät tilataan ruotsalaiselta Saabilta.

Kyse on yhteensä 1,3 miljardin euron hankkeesta. Jättitilaus Rauman telakalle tuli kreivin aikaan, sillä UPM sulkee yhden kolmesta paperikoneestaan Raumalla.

Hyvät uutiset kelpaisivat Ouluunkin. Nokia-Microsoft -seikkailun jäljiltä Ouluun odoteltiin vuosikausia isoa datakeskusta. Sellaista ei ole tullut. Sen sijaan datakeskus on Kajaanissa, jonne rakennetaan ehkä koko maailman tehokkain supertietokone.

Stora Enso on kertonut lakkauttavansa yhden paperikoneen Oulussa. Voisiko Oulu olla Haminan ja Kajaanin kaltainen paikka, jossa olisi hyvät olosuhteet datakeskukselle? Missä viipyvät muut Ouluun suunnitellut suuret hankkeet? Oulu uhkaa jäädä kelkasta, kun raidetoiveetkin ovat jäämässä haaveiksi.