Yksityinen löytötavaratoimisto ei saanut omistusoikeutta kuluttajan sormukseen, vaikka lain mukaan omistusoikeus olikin siirtynyt sille.
Kuluttajavalituslautakunta ratkaisi riidan käyttäen hyväksi perusoikeusmyönteistä tulkintatapaa, sillä perusoikeudet vaikuttavat myös kuluttajansuojassa.
Tapaus sai alkunsa, kun laivayhtiön työntekijä oli toimittanut löytämänsä sormuksen yksityiseen löytötavaratoimistoon. Koska kuluttaja ei noutanut sormustaan kolmen kuukauden kuluessa, löytötavaratoimisto katsoi omistusoikeuden siirtyneen itselleen löytötavaralain perusteella.
Toimisto ei ollut yrittänyt selvittää sormuksen oikeaa omistajaa eikä ollut ilmoittanut sormuksen löytymisestä. Myöhemmin kuluttaja sai tietää sormuksen löytymisestä ja joutui ostamaan sormuksen löytötavaratoimistolta takaisin itselleen.
Vuoden 2000 Suomen perustuslaissa on lueteltu perusoikeudet, joihin muun muassa kuuluu omaisuuden suoja. Kuluttajavalituslautakunta katsoikin, ettei omistusoikeus voinut siirtyä löytötavaratoimistolle, koska se ei noudattanut laissa säädettyä ilmoitusvelvollisuutta.
Omistusoikeus voi siirtyä pois alkuperäiseltä omistajalta vasta, kun laissa säädetty ilmoitusvelvollisuus on täytetty. Lain sanamuodon perusteella löytötavaratoimistolla oli kuitenkin omistusoikeus kuluttajan esineeseen siksi, että se oli pitänyt sitä hallussaan kolme kuukautta.
Lautakunta katsoi, että kauppa oli mitätön ja löytötavaratoimiston tuli palauttaa kuluttajalle sormuksesta saamansa kauppahinta vähennettynä kohtuullisilla säilytyskuluilla.