Seinäjoelle puoluekokoukseen kokoontuvan keskustapuolueen on määrä valita presidenttiehdokas ensi perjantaina. Koska ehdokkuuden tavoittelijoiksi ei ilmaantunut kilpailijoita, kokous tekee yllätyksettömän päätöksen: ehdokkaaksi valitaan, varmaankin soraäänittä, eduskuntaryhmän nykyinen puheenjohtaja Matti Vanhanen.
Keskusta ampuu näin lakeudelta vuonna 2018 pidettävien presidentinvaalien lähtölaukauksen. Missään ei määritellä, milloin presidenttiehdokkaan voi nimetä ja vaalikampanjan aloittaa, mutta keskustan hoppua voi huoletta kutsua varaslähdöksi.
Presidentinvaalihistoriasta ei tule mieleen tapausta, jossa liikkeelle olisi lähdetty näin aikaisin, yli puolitoista vuotta ennen ensimmäistä vaalikierrosta. Pikemminkin ilmoittautumisia on pihdattu viimeiseen asti, ja näkyvät vaalikampanjat on pidetty mahdollisimman lyhyinä.
Presidenttiehdokkaan nimeäminen, jopa ilman aina kihelmöivää kilpaa, nousseekin keskustan muutoin tasaiseksi ennustetun puoluekokouksen kohokohdaksi.
Puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä jatkaa. Vaikka puolueen pappana tunnettu puoluesihteeri Timo Laaninen ja varapuheenjohtajat Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen luopuvat, seuraajien valinnat ovat rutiiniluonteisia verrattuna saman viikonlopun kokoomuksen ja vasemmistoliiton enemmän tai vähemmän jännittäviin puheenjohtajaäänestyksiin.
Seinäjoella on jännittävää toki sekin, millainen kokousrooli helmikuussa kansalaispuolueen perustamisesta ilmoittaneella europarlamentaarikko Paavo Väyrysellä on, jos minkäänlainen. Hänen keskustastatuksensa kun on epäselvä.
Vaikka istuvan presidentin haastaminen (olettaen, että Sauli Niinistö haluaa jatkokaudelle) on aina haasteellista, keskusta ja Vanhanen haluavat kaikesta päätellen lähteä vaaliin tosissaan.
Keskustan ehdokasta ei ole valittu presidentiksi sen koommin kun Urho Kekkosen ”kvartaali” presidenttinä päättyi 1981. Lähimmäksi eli toiselle kierrokselle pääsivät Väyrynen vuonna 1988 ja Esko Aho vuonna 2000. Keskusta-maalaisliiton muut presidentit ovat olleet Lauri Kristian Relander ja Kyösti Kallio.
Kekkosen jälkeen presidentin virka on ollut taustaltaan demarien (Mauno Koivisto ja Tarja Halonen) ja kokoomuslaisen (Niinistö) heiniä. Keskustan presidentinvaalimenestys ei ole linjassa sen eduskuntavaalimenestyksen kanssa, ja puolue mieluusti katkaisisi sinipunaketjun. Vaikeaa se voi olla nytkin.
Lassevirenmäisellä pitkän kirin taktiikalla Vanhanen yrittää arvatenkin saada Niinistön liikkeelle haastamalla häntä ja yrittämällä saada hänet tekemään virheitä. Vanhasen kampanjointi voi kyllä jäädä pitkään yksinpuheluksi, sillä Niinistö pukahtanee aikeistaan vasta aikaisintaan ensi vuoden alussa.
Vanhasen vaalivankkureita vauhdittaa muistikuva vuoden 2006 presidentinvaaleista. Tuolloin hänen oli pääministerinä oli vaikea haastaa istuvaa presidentti Halosta ja hän jäikin kirkkaasti kolmoseksi. Kampanja tienvarsilla ankeasti heiluneine vihreä tuuli -muovinauhoineen oli vaisuakin vaisumpi.
Päättämällä presidenttiehdokkaan asettamisesta jo kevättalvella ja Vanhasen nopealla ilmoittautumisella torpedoitiin se, ettei Väyrynen pääse enää sotkemaan puolueen presidenttiehdokasympyröitä. Puolue ehtikin kokeilla, ja hävitä, Väyrysellä kolmesti. Vuoden 2012 vaalien alla Väyrynen teki kuin Vanhanen nyt.
Kun Vanhaselle ei tullut vastaehdokasta, puolue välttyy sisäiseltä repeilyltä. Keskustalla on tästä kipeitä muistoja vuoden 1982 tohtorien taistelusta, jossa Johannes Virolainen päihitti Ahti Karjalaisen. Väyrysen pyrky ehdokkaaksi olisi voinut johtaa sisäiseen vääntöön ulko- ja turvallisuus- sekä EU- ja europolitiikasta.
Vanhasen mahdollisuudet haastaa saati kyseenalaistaa noudatettavaa politiikkaa riippuu eniten Vanhasesta itsestään: löytääkö harmaa mies itsestään uuden vaihteen?
Tehtävää esiintyä haastajana vaikeuttaa se, että Vanhasen taustapuolue on samaan aikaan hallituksessa ja vielä päähallituspuolueena. Oppositiosta se olisi paljon helpompaa.
Niinistön kannanottoja Nato-jäsenyydestä ja -kansanäänestyksestä voi lukea myös niin, ettei hän halua jättää keskustalle tilaa Nato-asiassa. Tilaa olisi aivan toisella lailla, jos Niinistö vastustaisi kansanäänestystä.