Etelä-Kaukasuksella on puhuttu pitkään laukaustenvaihtoa laajemman sotilaallisen yhteenoton mahdollisuudesta. Se ei ole pelkkää puhetta. Kukaan ei sitä halua, mutta kriisin eskaloituminen alueella on todellinen uhka.
Georgian ja siitä eroon pyrkivän -- jo käytännössä eronneen -- Etelä-Ossetian välillä ei ole ollut aikoihin suoraa vuoropuhelua. Eikä kenelläkään näytä olevan keinoa, jolla toistuvat välikohtaukset saataisiin hallintaan. Sotilaallisten provokaatioiden ja painostuksen lähde on paikan päällä aina tulkintakysymys. Viime vaiheessa on isketty propagandaa lasten evakuoinnista ja tykistön siirroista.
Georgialle kyse on alueellisesta koskemattomuudesta. Sillä ei ole käytännössä toimivaltuuksia maakunnassaan. Eteläosseettien mielestä yhteistyö on mahdollista vasta, kun oman alueen status on määritelty. Sille ainoa vaihtoehto on itsenäisyys Venäjän kyljessä.
Venäjä on jonkinlaisen takaajavaltion asemassa. Sen pitäisi kyetä estämään tilanteen karkaaminen hallinnasta. Neuvottelurintamallakaan ei tapahdu mitään, ellei Venäjä sitä salli.
Sama pätee naapurimaakuntaan Abhasiaan. Sielläkin pyritään luomaan puheyhteys osapuolten, abhaasien ja georgialaisten välille.
Edistystä ei ole juuri ollut. Abhasian ja Etelä-Ossetian kriisit vaikuttavat myös toisiinsa.
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev tapasi äskettäin Georgian presidentin Mihail Saakashvilin, mutta hymyillä ei näytä olleen vaikutusta paikallisten joukkojen liipaisinherkkyyteen. Pieni toivonkipinä syntyy, jos viime levottomuudet olisivat jo herättäneet tilanteen vakavuuteen. Myöhään tiistaina tuli joka tapauksessa tieto, että Georgian ja Etelä-Ossetian edustajat tapaisivat kasvokkain tänään torstaina.
Kriisin taustalla häämöttävät tietenkin isot geopoliittiset kysymykset: Georgian pyrkimys Naton jäseneksi ja Keski-Aasian maakaasun reitti länteen. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice kävi vastikään osoittamassa Georgialle tukeaan.
Joissakin strategiapöydissä lienee veikattu varmat seitsemän oikein. Lottokone saattaa kuitenkin arpoa yhden ylimääräisen mustan pallon, jota ei voi mitätöidä.
Toivoa yrittää ylläpitää myös Suomi, joka on vielä muutaman kuukauden Euroopan turvallisuusjärjestön Etyjin puheenjohtaja. Järjestöllä on iso missio Georgiassa ja haarakonttori Etelä-Ossetian pääkaupungissa Tshinvalissa. Sillä on keskeinen rooli myös Etelä-Ossetian konfliktialueen silmälläpidossa.
Suomi on muun muassa tarjonnut -- olematta varsinainen neuvotteluosapuoli -- Helsinkiä kohtauspaikaksi, jossa voitaisiin tavoitella edes jonkinlaisia luottamusta lisääviä eleitä. Edellinen ulkoministeri Ilkka Kanerva jopa kävi vuoden alkupuolella Etelä-Kaukasiassa, ja Alexander Stubb suunnittelee nyt matkaa sinne.
Euroopan unionistakaan ei ole apua. Se ei ole osapuolena Etelä-Ossetiassa. Vain komissiolla on pieni huomioitsijan rooli.
Medvedev esitteli vastikään Venäjän uuden, jo Vladimir Putinin presidenttikaudella luonnostellun ulkopoliittisen perusohjelman. Siinä esitetään Euroopan turvallisuusjärjestelyjen ja transatlanttisen suhdejärjestelmän uudistamista. Tavoitteita ei kuitenkaan yksilöity.
Se, että Georgia on ottanut päämääräkseen pysyvän eron vanhasta emäalueesta, on Venäjän silmissä suuri geopoliittinen ongelma.
Tilanteen heijastuminen Venäjälle kuuluvaan Pohjois-Kaukasiaan olisi myös epäsuotuisaa. Eikä alueelta puutu transatlanttisiakaan intohimoja.
***
Kremlin valtapuolue kaavailee Moskovan valtionyliopistoon uutta poliittista tiedekuntaa. Vauhtia innovaatioille -- autonomiasta tinkimättä. Kommersant-lehden skuupit pitävät kuulemma joskus paikkansa.