Lordin show hui­pen­si illan

Lauantai-ilta osoitti, että rockfestivaalille on Kalajokilaaksossa tilaus. Meno Tuiskurockissa oli perjantaina suhteellisen rauhallista, mutta toisen päivän nimekäs esiintyjäkaarti sai väen liikkeelle.

Lauantai-ilta osoitti, että rockfestivaalille on Kalajokilaaksossa tilaus. Meno Tuiskurockissa oli perjantaina suhteellisen rauhallista, mutta toisen päivän nimekäs esiintyjäkaarti sai väen liikkeelle.

Nivalan Urheilijoiden puheenjohtajan Asta Kemin arvion mukaan 3 000 hengen kävijätavoite täyttyi. Myös festivaalialueen ulkopuolella riitti vilskettä ja musiikin kuuntelijoita.

Viimeisenä lavalle nousi Lordi, joka aloitti oman keikkansa myöhään iltakymmenen jälkeen. Valtaosa yleisöstä oli tullut katsomaan nimenomaan viisuvoittajaa. Pommit paukkuivat totuttuun tapaan, ja fanit olivat haltioissaan.

Joukkoon mahtui sekä nuoria että vanhoja monsterrockin ystäviä. Leena Toivanen ja Jenna Hartikainen tulivat Nivalaan naapurikaupunki Haapajärveltä - tietysti Lordin vuoksi.

"Lordi tekee hyvää musiikkia, on erilainen ja ennen kaikkea näyttävä yhtye. Pidin Lordista jo ennen viisuvoittoa, mutta toki menestys lisäsi innostusta entisestään", 15-vuotias Toivanen täsmensi.

Tuiskula on Toivaselle ja Hartikaiselle tuttu paikka aiemmilta vuosilta. Nuoret lähettivät Tuiskurockin järjestäjille vilpittömät kiitokset. "Tällainen festivaali on tosi hieno juttu. Tuiskula on tunnettu huvipaikka pitkältä ajalta ja ansaitsee siksi oman rocktapahtuman."

Lauantain keikkaputken avasi puolelta päivin Happoradio. Ennen Lordia kansaa kävivät huudattamassa Irina ja Tuiskulan kestosuosikki Apulanta, joka oli myös Leena Toivasen mieleen. "Rokkia sen olla pitää", Toivanen naurahti.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä