Kello on 16.09. Ruotsin Henrik Zetterberg heittäytyy laukauksen eteen uhrautuvasti. Kiekko karkaa keskialueelle ja kaikki on selvää.
Summeri soi. Ruotsin pelaajat aloittavat juhlinnan. He ovat olympiavoittajia.
Toisessa päädyssä jäällä on kuusi pelaajaa: Kimmo Timonen, Teppo Numminen, Olli Jokinen, Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Teemu Selänne.
Kuusi Leijonien luottomiestä, joiden raivokas loppuhetkien yritys ei tuonut toivottua lopputulosta.
Suomen pelaajat ovat ilmeettömiä. Kukaan ei sano mitään.
Pelaajista kaksi on painanut päänsä alas. Numminen ja Selänne elävät kiekkouransa mustinta hetkeä.
Molemmat tietävät, että unelma olympiakullasta on karannut - heidän kohdallaan lopullisesti.
Vain hetkeä aiemmin unelma oli elossa. Olli Jokisella oli paikka viedä ottelujen ottelu jatkoajalle, mutta Ruotsin maalivahti Henrik Lundqvist venyi kriittisellä hetkellä elämänsä torjuntaan.
Pelaajat kättelevät toisensa. Hetki on herkkä. Heti perään joukkueiden jäsenet saavat mitalinsa.
Sitten Palasportissa kaikuu kansallislaulu. Se on Du gamla, Du fria.
Suomalaiset jättävät jään ja poistuvat takavasemmalle. Olympialaiset ovat ohi.
Kyynelehtivä veteraani
Numminen astelee pelaajakäytävää pitkin raskain askelin. Suomalaisten toimittajien edessä seisoo yli tuhannen NHL-ottelun mies, joka pidättelee kyyneleitään.
Suomalainen mies itkee, kun paikka on tarpeeksi kova.
Nyt on.
"Hyvin taisteltiin. Ei ihan luistelu riittänyt. Ei luisteltu niin hyvin kuin aikaisemmin", 37-vuotias Numminen tapailee.
Kaikesta näkee, ettei tamperelainen ole tässä maailmassa. Ajatukset ovat kaukana - tilaisuudessa, joka tuli ja meni.
Vieläkö pelaat maajoukkueessa joskus?
"En tiedä, en varmaan", Numminen saa sanottua ja jatkaa matkaansa.
Hetken kuluttua paikalle ilmestyy Selänne, kisojen paras hyökkääjä. Suomi-kiekkoilun kiintotähti on yhä ilman arvokisavoittoa.
"Tämä hopea ei muutu kullaksi ikinä. Kulta oli se, mitä täältä haettiin. Harmittaa, että emme pystyneet pelaamaan finaalissa turnauksen parasta ottelua."
Selänne on 35-vuotias. Ura NHL:ssä ja Anaheimissa jatkuu, mutta sinivalkoisessa maajoukkuepaidassa peli saattoi olla viimeinen.
"En tiedä, oliko tämä viimeinen maajoukkueturnaukseni, mutta hienoin ainakin. Jeren ja Sakun kanssa oli hieno pelata."
Pelaajakäytävän toisesta päästä kuuluu ruotsinkielistä ilakointia. Olympiavoittajat alkavat päästä vauhtiin.
Koivun tie päättymässä
Viimeisenä kohti pukuhuonetta vaeltaa Saku Koivu. Kapteeni hoitaa velvollisuutensa tunnollisesti, vaikka mielessä myllertää.
"Hienot hetket, joita elimme tässä turnauksessa, lensivät aika nopeasti kaivoon. Tyhjyyden tilaa ei voi kuvailla sanoin", Koivu huokaa ja pyyhkii hikeä naamaltaan.
Koivu on 31-vuotias, jääkiekkoilija parhaassa iässä.
"Myös Lillehammerin olympialaisten välierätappio Kanadalle oli kova paikka. Mutta silloin olin parikymppinen ja katsoin maailmaa eri näkökulmasta. Tie alkaa loppumaan minun kohdallani."
Koivu on käynyt kovia taisteluita kaukalon ulkopuolellakin. Taisteluissa tärkeimmässä turkulainen nujersi syövän.
"Niin, tämä on vain urheilua. Mutta älä sano sitä minulle nyt, vaan vasta muutaman päivän päästä", Koivu kuittaa ja hymyilee vaisusti.
Koivun ohi kävelee toinen kapteeni. Mats Sundinilla on kaulassa kultamitali.
Ruotsalainen lyö Koivua veljellisesti olkapäälle.
Sankari ja kultamaila
Finaalin voittomaalissa oli taas kerran elementtejä, jotka sopivat Suomi-Ruotsi-otteluiden henkeen. Nicklas Lidströmin yllätti Antero Niittymäen heti kolmannen erän alussa.
Koivun komposiittimaila katkesi aloituksessa. 11 sekuntia myöhemmin kiekko oli Suomen maalissa.
Ikuiseksi arvoitukseksi jää, mitä olisi tapahtunut, jos Koivun maila olisi kestänyt.
Tunti finaalin päättymisen jälkeen Ruotsin pelaaja numero 5 jakaa haastatteluja hallikäytävällä. Ruotsalaismedialla on uusi sankari, jonka nimi ei ole Mats Sundin tai Peter Forsberg.
"Unelmakuti. Elämäni aikana olen ampunut vastaavan laukauksen kerran tai kahdesti", Lidström naureskelee.
Se on tieto, jota ilman suomalaiset olisivat voineet elää.
"Moni on halunnut tämän, mutta pidän sen itselläni muistona."
Lidström tarkoittaa mailaansa, jolla tuhottiin yksi sinivalkoinen urheilu-unelma.