Oululaisen jalkapalloilun legenda Mika Nurmela pelaa sunnuntaina viimeisen kerran virallisen ottelun kotikaupungissaan. Hän päättää uransa 42-vuotiaana. Tässä haastattelussa hän puhuu Oulusta, ammattilaisuudesta, Hollannista, maajoukkueesta – tai vaikka säärisuojistaan.
Olit juniorina lahjakas, mutta et superlahjakas. Mistä olet saanut asenteen kovaan työntekoon kentällä ja harjoituksissa?
Kyllä se on luonnollista. Ei sellaista voi pakottaa, että lähtee bussilla joka arkiaamu kymmentä vaille seitsemän jalkapallon takia. Pitää olla kurinalainen ja haluta sitä itse. Näin mahdollisuuden pärjätä, jos jaksan tehdä töitä. Silti en pystynyt millään tavalla ajattelemaan juniorina esimerkiksi ammattilaisuutta.
Pääsit OLS:n edustusjoukkueeseen 16-vuotiaana. Millainen koulu se oli juniorille?
En edes hirveästi muista siitä. Muistan lähinnä juttuja kentän ulkopuolelta. Silloin OLS:ssa satsattiin kovasti edustusjoukkueeseen. Pelasin lauantaisin yleensä A-junioreissa ja sunnuntaina menin II divisioonaan penkille. Seuraavana vuonna pelasin koko ajan.
Mark Dziadulewicz oli minulle tärkeä hahmo. Teimme Markin kanssa jonkin verran yhdessä voimaharjoittelua. Hänellä oli OLS:n bingon pimeässä alakerrassa muutama oma puntti. Jonkin verran treenasimme myös treenien jälkeen ylimääräistä kahdestaan.
Jätit Oulun taaksesi jo 18 vuoden iässä. Miksi lähdit Antti Niemen kanssa Juha Malisen mukana Raumalle?
Jos olisimme OLS:sta siirtyneet esimerkiksi OTP:hen, se olisi maksanut 120 000 markkaa. Teimme sopimuksen Raumalle, että he maksoivat OLS:lle muistaakseni 30 000 markkaa, ja pääsemme samalla summalla Raumalta myös pois.
Ajattelutapa oli, että tämä tasoittaa kynnystä siirtyä liigaan. Se oli kuitenkin hyppy tuntemattomaan, mutta kun Juha lähti sinne, luotimme häneen.
Ammattilaisurasi alkoi Malmön FF:n riveissä vuosina 1993–1995, mutta et pystynyt lyömään itseäsi läpi. Pitääkö paikkansa, että olit niiden vuosien jälkeen jo pyrkimässä Rovaniemen OKL:ään ja jättämässä haaveet huipputason urasta?
Kyllä. Mietin sitä, että tulen Suomeen. Eihän minulla mitään agentteja silloin ollut. En kuitenkaan muista, hainko lopulta OKL:ään. Se olisi ollut minulle ihan normaali kuvio.
Sitten Mika Lipponen soitti, että kiinnostaisiko siirtyä Emmeniin. Kyllä tämä oli jonkinlainen vedenjakaja urallani.
Pelasit kahdeksan vuotta yhteen menoon Hollannissa, ensin Emmenissä ja sitten Heerenveenissä. Olit lähes 28-vuotias, kun debytoit Hollannin pääsarjassa. Miksi lopullinen läpimurtosi tapahtui vasta myöhemmällä iällä – ja toisaalta, miten pystyit vielä kehittymään?
Tuskin minulla hirveän moni fyysinen tai tekninen ominaisuus enää juurikaan parani. Mutta Hollannin aikana alkoi tapahtua pelin taktinen älyäminen. Oma pelini kehittyi sen myötä. Se taktisuus oli Hollannissa koko ajan läsnä.
Emmenin aikana tuli juuri Bosman-sääntö voimaan, enkä heti tajunnut sitä. Jos en olisi tehnyt Emmenin kanssa pari kuukautta aikaisemmin jatkosopimusta, olisin varmaankin päässyt jo aikaisemmin johonkin Hollannin pääsarjan seuraan.
Toisaalta sain kehittyä Emmennissä isossa roolissa. Kannattajat valitsivat minut kolme kertaa Vuoden pelaajaksi ja olin kaikkien tilastojen kärki sarjassa.
Kuinka merkittävä asia sinulle oli kausi Mestarien liigassa Heerenveenin kanssa?
Tulimme ensimmäisellä kaudella toiseksi sarjassa ja saimme 66 pistettä – se oli historiallista. Olin lopulta ihan varma pelaaja avauksessa. Ehkä se Mestarien liigan kausi 2000–2001 oli urani paras kausi.
Saitko mielestäsi Suomessa riittävästi arvostusta Hollannin kausinasi? Jos joku suomalainen laituri tekisi nyt neljässä kaudessa 26 maalia Hollannin liigassa, hänestä revittäisiin isoja otsikoita.
Media on muuttunut aika paljon ja kaikki on katsottavissa netin kautta. Ehkä kiinnostus silloin meni enemmän Englantiin. Sain pelailla Hollannissa ihan rauhassa Litmasen ja Hyypiän takana.
Kuinka paljon Hollannissa vietetyt vuodet ovat vaikuttaneet sinun ajatteluusi jalkapallosta?
Periaatteessa ihan täysin. Olen pystynyt vertaamaan esimerkiksi Hollannin ja Saksan silloista tapaa pelata. Saksassa siihen aikaan pelaaminen ja harjoitteleminen oli enemmän tai vähemmän juoksemista. Hollannin jälkeen Saksa oli pieni pettymys.
Jäikö ammattilaisvuosiltasi ulkomailla jotain kaivelemaan?
Ei siirtoasioita kannata sillä tavalla miettiä, että joku alkaisi huolettaa. Jos olet tarpeeksi hyvä, joku seura ottaa sinut. Heerenveenin aikana oli muitakin kiinnostuneita Hollannin pääsarjasta, mutta tiesin passaavani luonteeltani sinne.
Heerenveenin aikana tiesin, että Newcastle kävi tarkkailemassa minua yhdessä ottelussa. Se oli oikea kontakti, koska agentilleni oli soitettu. Voitimme 1–0 ja tein maalin, mutta en muuten pelannut hyvin. Sitten Newcastle osti tammikuun siirtoikkunassa Jermaine Jenasin viidellä miljoonalla punnalla.
Yhteen aikaan olisin voinut tehdä Feyenoordiin esisopimuksen. En ole jäänyt näitä kuitenkaan pohtimaan. Tiesin sen maailman hyvin, enkä ollut enää nuori.
Murtauduit A-maajoukkueeseen lopullisesti vasta hieman alle kolmikymppisenä Antti Muurisen vuosina. Miksi Richard Möller-Nielsen ei noteerannut sinua?
Pelasin muutaman pelin hänen aikanaan. En tiedä, miksi hän ei tykännyt minusta. Hirveän vähän minuun oltiin ylipäätään yhteydessä. Ajattelin, ettei Hollannin kakkosliigaa pidetä tarpeeksi hyvänä. Tuskin muutuin yhdessä vuodessa paremmaksi pelaajaksi.
Muurinen on saanut paljon kritiikkiä vuosistaan päävalmentajana. Mitä mieltä olet Muurisen aikakaudesta?
Voi olla, että silloin maajoukkueen peliajattelussa alkoi jo olla Litmasen jalanjälkiä. Muurisen ajattelutapa jalkapallosta oli todella rohkea suomalaisen näkökulmasta. Halusimme prässätä ylhäältä ja pitää palloa.
En usko, että kukaan ajatteli, että tässä pitäisi olla joku muu. Tulokset olivat vähintäänkin kohtalaisia. Ei joukkue pysty sellaisiin suorituksiin ilman, että valmennus on kartalla.
Tuttu kuvio maajoukkueesta: Jari Litmanen pelaa laidalla Mika Nurmelan keskityspaikkaan ja numero seitsemän lähettää pallon kierteellä maalille. Millaista oli pelata Litmasen kanssa?
Hän on varmasti paras pelaaja, jonka kanssa olen jalkapalloa pelannut. Veikkaan, että olen syöttänyt aika monta kertaa pallon saatuani juuri Litmaselle – se oli järkevä ratkaisu. On ihan uskomatonta, miten hän näkee pelin.
Kun vain jaksoi ja malttoi ajoittaa juoksun oikein, syöttö tuli aina oikeaan aikaan. Häneltä ei jäänyt mitään näkemättä.
Päävalmentaja Stuart Baxter katsoi talvella 2009 AC Oulun harjoituksia Heinäpään jalkapallohallissa ja sanoi, että pystyisit edelleen pelaamaan maajoukkueessa. Juttelitteko koskaan asiasta?
Emme jutelleet. Sanoin jo Roy Hodgsonille, etten enää jatka maajoukkueessa. Hodgsonin mielestä selitykseni eivät olleet tarpeeksi hyviä: hän oli ihan loistava äijä. En voinut jättäytyä silloin pois, kun hän halusi minut niin kovasti mukaan.
Palasit Ouluun takaisin ensimmäisen kerran jo vuonna 2005. Oliko aina mielessäsi, että tämä pysyy kotikaupunkinasi?
En edes leikitellyt ajatuksella, että voisin mennä jonnekin muualle. Olen AC Oululle kiitollinen, että sain päättää urani täällä.
Asetuit Ouluun lopullisesti vuonna 2009. Olitko silloin ajatellut, että pelaat vielä pari vuotta?
Tein 2+2 -vuoden sopimuksen, jossa oli ajatuksena pelata kaksi vuotta ja ryhtyä sitten urheilutoimenjohtajaksi. Se ei ihan mennyt niin. En kahden kauden jälkeen miettinytkään lopettamista.
Loppuvaiheissa minua ajoi eteenpäin eniten seuran tilanne. Oli seuran kannalta tärkeä, että pystyin pelaamaan.
Pelasit erinomaisen kauden liigassa vuonna 2010 ja ammuit AC Oululle unelmamaalin säilymisen varmistaneessa ottelussa Pietarsaaressa. Kuinka raju isku seuraavan talven lisenssikomitean päätös oli kaiken tuon jälkeen?
Se oli aivan mielettömän raskas talvi, urani pahin talvi. Kävimme monta eri vaihetta läpi. Uskoin joka kerta aidosti, että päätös perutaan. Tiesin paljon asioista, mutta en voinut sanoa niitä jätkille treenikentällä. Koko ajan oli myös pelko, miten seuralle käy taloudellisesti.
Meille oli oikeasti tulossa äärettömän hyvä joukkue. Uskoin, että saisin vielä pelata AC Oulussa euro-otteluita.
Jos AC Oulu olisi voittanut seuraavina kausina Ykkösen, olisiko teidät päästetty nousemaan?
En tiedä. En tiedä oikeasti.
Lisenssipäätöksen isoin juttu oli jatkuvuus. Sehän on jo nyt todistettu vääräksi. Tuomio oli väärä. Pitkässä juoksussa se voi kuitenkin olla tuomio, joka pelasti AC Oulun... en tiedä.
Pitääkö paikkansa, että olet pelannut samoilla säärisuojilla jo pari vuosikymmentä?
Sain Malmössä tammikuussa 1993 uudet säärisuojat. Osat ovat vähän lähteneet ja niitä on joutunut tuunaamaan. Mutta yhtäkään ottelua ei ole, jossa en olisi pelannut ne jalassa.
Annat rajua palautetta joukkuekavereillesi sekä harjoituksissa että peleissä. Onko se puoli ollut aina sinussa vai opitko sen ammattilaisjoukkueiden armottomassa maailmassa?
Se on opittu tapa. Ammattilaiskentillä vaatimustaso on isoin juttu – se on suurin ero Suomeen. Pelaajalla on oikeus vaatia pelikaverilta tiettyjä asioita. Oma leipäsi voi olla siitä kiinni, paneeko hyökkääjä pallon viidestä metristä tyhjään maaliin vai ohi.
Siellä kilpailtiin pelipaikasta ja elannosta. Jokainen treeni on kilpailutilanne. Siinä meillä on Suomessa edelleenkin parantamisen varaa. Niin pelaat kuin harjoittelet.
Nyt on olosuhteet, ohjelmat ja reitit maailmalle: miksi teidän 1970-luvun kasvattien jälkeen on silti tullut niin vähän suomalaisia huippupelaajia?
Ehkä nyt hyviä olosuhteita pidetään itsestäänselvyyksinä. Ehkä uudet sukupolvet ovat enemmän suklaasta.
Toisaalta kilpailu on entistä kovempaa. Jalkapallo menee joka puolella kovaa vauhtia eteenpäin.
Mikä on kuntosi salaisuus? Olet tunnettu siitä, että sinua on hyvin harvoin vaihdettu kentältä loukkaantumisen vuoksi. Urasi päättyy vasta 42-vuotiaana.
Varmasti monipuolinen liikkuminen nuorena ja yksilöurheilun kokemukset. Opin yleisurheilukoulussa nuorena koordinaatiota. Minulla on myös suurin piirtein suorat jalat – ei ole Litmasen länkisääriä. Polveni ja nilkkani nivelsiteet ovat aika jäykät.
Pakkohan myös lajista on tykätä, ja minä tykkään jalkapallosta edelleen kuin pikkupoika.
Tuleeko näistä sitten haikeat jäähyväiset?
En ole ehtinyt edes miettimään, kun meillä on niin hyvä tappioton putki päällä. Keskittymisen pitää edelleen olla pelissä.
Mutta on minulla helpottavakin olo, koska olen sinut asian kanssa.
Mitä tapahtuu, kun peliurasi päättyy? Aiotko jatkaa pelaamista jossain höntsäporukassa?
Olen ollut Iltatähden jäsen 34-vuotiaasta lähtien, mutta yhtään virallista ottelua en ole vielä pelannut. Parit pikkujoulut olen käynyt. Ehkä voisin purkaa kilpailuviettiäni jossain tenniksen nelinpeliturnauksessa tai vastaavassa.
Ensi kesänä minulla saattaa olla virallinen kesäloma. Mitä muuten ihmiset yleensä tekevät kesälomalla?
Mika Nurmelan jäähyväisottelu AC Oulu–Ilves alkaa Raatissa sunnuntaina kello 16.