Jokainen urheilun parissa toimiva tuntee tarinat, joissa kerrotaan lahjakkaista uransa lopettaneista lupauksista. Vanhan vitsin mukaanhan jokaisesta oululaisesta ravintolasta löytyy Reijo Ruotsalaisen juniorivuosien pakkipari. Aina lopettaminen ei ole kuitenkaan vitsin aihe.
Nuoren ihmisen urheilu-uran loppu voi olla kova paikka niin urheilijalle itselleen kuin hänen vanhemmilleen. Lopettajan elämänmuutos on melkoinen, jos koko maailma on pyörinyt lapsuus- ja nuoruusajan urheilun ympärillä.
"Lopettamisen syyt ovat hyvin yksilökohtaisia, ja monesti ne löytyvät urheilun ulkopuolisesta elämästä. Lopettaminen on harvoin yhtäkkinen päätös", toteaa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) urheilusosiologian tutkija Jari Lämsä, joka on perehtynyt tutkimuksissaan uran päättymisen problematiikkaan.
Lämsä on tutkinut mm. jääkiekon drop out -ilmiötä, jossa uransa lopettanut nuori pelaaja tipahtaa tyhjän päälle. Lämsän mukaan elämänmuutoksen helppous on yleensä kiinni siitä, missä olosuhteissa lopettaminen tapahtuu.
"Vaikeimmassa tilanteessa ovat yleensä ne, joiden ura loppuu yhtäkkiä ja suunnittelematta esimerkiksi loukkaantumiseen. Silloin on olemassa vaaramomentti sille, että elämässä ei löydy tilalle mitään mielekästä tekemistä."
"Vaikeuksia tulee myös silloin, jos uran loppu aiheuttaa katkeruutta. Tällaisia tilanteita voivat olla joukkueesta tai vaikkapa arvokisoista tippuminen", Lämsä sanoo.
Lapsen vai vanhempien tavoitteet?
Nuorten ja lasten urheilussa on varsin yleistä, että vanhempien kunnianhimo on vähintään yhtä kova kuin urheilijan. Sen vuoksi nuoren lopettamispäätös voi aiheuttaa melkoisia sopeutumisvaikeuksia myös isälle ja äidille.
"Jos isä on vienyt pojan viisivuotiaasta asti jäähallille treeneihin, niin silloin voi olla enemmän kysymys vanhempien kuin lapsen harrastuksesta. Murrosiässä itsenäistymisen myötä nuori etsii omat harrastuksensa", Lämsä sanoo.
Lämsän mukaan uran jatkumiseen kriittisen murrosiän jälkeen vaikuttavat vahvasti motivaatiotekijät.
"KIHU:n tutkimuksissa on tullut esille, että yleensä kovia tavoitteita asettaneet nuoret urheilijat lopettavat harvemmin kuin ne, joilla ei ole yhtä selkeitä tavoitteita."
Lämsän mukaan nuorille urheilijoille pitäisi tehdä selväksi aikuisten kenttien realiteetteja.
"Suomessa on noin tuhat edustusurheilijaa, jotka edustavat maata arvokisoissa. Ammattiurheilijoita Suomessa on myös noin tuhat. Tästä noin 2000 urheilijan populaatiosta muutaman kymmenen joukko edustaa kovinta maailman huippua", Lämsä muistuttaa ammattiurheilijan urasta haaveilevia.
"Lopettamisessa ei mitään ihmeellistä"
Lämsä tietää, mistä puhuu myös oman kokemuksensa pohjalta, vaikka hänen urheilu-uransa loppuikin aikuisiällä. Oulun Pyrinnön kolmiloikkaaja voitti kesällä 1995 Suomen mestaruuden 27-vuotiaana.
"Tiesin saavuttaneeni rajani urheilijana. Lopettamisprosessi alkoi oikeastaan siitä hetkestä, kun sain kultamitalin kaulaani", Lämsä sanoo.
"Lopettamisprosessia helpotti se, että korvikkeena urheilu-uralle siirryin urheilututkijaksi", Lämsä jatkaa.
Nuoren urheilijan lopettaminen koetaan yleensä sävyltään negatiivisena asiana. Lämsä huomauttaa, että lopettamispäätös on osa elämää siinä missä voitot ja tappiot.
"Urheilun lopettamisessa ei ole loppujen lopuksi mitään ihmeellistä, sillä sehän tulee väistämättä eteen jokaiselle jossain vaiheessa."