Tämänvuotinen budjettirituaali kesti vain vaivaiset kolme päivää. Maanantain ja tiistain poliittista julkisuutta hallitsivat keskustan ja SDP:n eduskuntaryhmien evästyskokoukset, joissa kummatkin päähallituspuolueet kehuivat puheenjohtajiensa johdolla kilvan ja estottomasti itseään, omaa politiikkaansa ja saavutuksiaan hallituksessa. Keskiviikkona julkisuutta hallitsi vaalikauden viimeistä budjettiesitystään viimeistellyt Matti Vanhasen hallitus.
Ensimmäistä budjettiaan tekevä Eero Heinäluoma on taustaltaan julkisuuspelien armoton taituri, yksi parhaita tässä maassa - ja se näkyi. Hän otti vastaan budjettiriihen alla työmarkkinajärjestöjen johtajat ja heidän esityksensä muuttoavustuksen korottamiseksi 200 eurolla. Läpi meni, ja pisteet ropisivat Heinäluoman piikkiin. Samalla tuli vannottua tuttu, rituaalinen uskollisuudenvala järjestöjohdon ja SDP:n puheenjohtajan välillä.
Budjettiesitys valmistui keskiviikkoiltana noin tunti ennen maan katsotuinta uutislähetystä, Ylen päälähetystä klo 20.30. Loppuillan paras katseluaika olikin sitten varattu uutisissa hallitukselle, ja hehkutus jatkui aamun lehdissä sekä aaamu-tv:ssä ja radiossa.
Ne muun muassa toistelivat Heinäluoman lausuntoa siitä, että budjettiesityksessä on "pari piirua ihmisten suuntaan -ajattelua". Kohdennetun viestin merkitys oli tarkoin harkittu. Kun Heinäluoma lähti pyrkimään SDP:n johtoon, hänen linjanvetonsa sisälsi sanat pari piirua ihmisen suuntaan. Niiden toistolla budjetti-infossa Heinäluoma kertoi, että hän oli alkanut lunastaa lupauksiaan.
Hän antoi välitodistuksen itselleen, ja kun itse arvioi omia tekojaan, arvosana ei ole ainakaan huono. Samalla lailla toimivat muut avainministerit. Suomen politiikassa on lupa kehuskella työtään ilman häveliäisyyden häivääkään.
Budjettiriihen merkitys politiikan teossa on supistunut vuosi vuodelta, mutta se tuskin on ollut koskaan ennen niin vähäinen kuin nyt. Lähes kaikki oli sovittu ja valmisteltu etukäteen. Hallitus halusi antaa näytön siitä, että budjettikehys pitää ja ettei se riitele nippeleistä. Riihessä päätettiin vain 400 miljoonan euron lisäyksistä valtiovarainministeriön esitykseen.
Summa on niin pieni, että sen painoarvo vastaa karkeasti ottaen lisäbudjettien reipasta tasoa. Lisäbudjetit kuitataan lehdissä yleensä pienillä uutisilla. Riihi on sen sijaan perinteensä takia rituaali, jonka hoitoon toimituksissa panostetaan, ja sitä tietoa punamulta käytti julkeasti hyväksi. Yhtä tyhjää poliittista julkisuusnäytelmää ei tule mieleen kuin ryhmäkokousten ja avainministerien omakehu tänä vuonna.
Päivän mittainen budjettiriihi ei ole enää erityinen saavutus Suomessa. Jos riihi olisi venähtänyt torstain puolelle, se olisi ollut surkea epäonnistuminen. Hallitusta avitti myös talouden korkeasuhdanne. On millä mällätä, mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että budjettikuri piti hyvin vaalivuoden alla. Sauli Niinistön oppi elää. Hän halusi ansioitua valtiovarainministerinä, joka ei tee vaalibudjettia. Niin tuntuivat ajattelevan Vanhanen ja Heinäluomakin.
Budjettiriihien julkisuusarvo periytyy vanhoilta punamulta-ajoilta, jolloin niissä tehtiin kovia päätöksiä. Maan kestopääministerinä oli silloin muuan Kalevi Sorsa. Riihille oli yleensä varattu viikko, mutta ne venähtivät välillä seuraavan viikon puolelle. Siihen aikaan avainministereillä oli tapana tappaa aikaa ja yön pitkiä tunteja nauttimalla ilmaista ministeriviinaa Smolnan toisessa kerroksessa. Kun sitäkään iloa ei enää ole, niin ilmanko riihet ovat lyhentyneet.
Todellinen syy muutokseen on kuitenkin budjettivalmistelun professionalisoitumisessa
ja siinä, ettei avoimen talouden aikana ole enää varaa sellaisiin poliittisiin sooloihin kuin vanhan punamullan valtakaudella. Poliittisia irtopisteitä ostetaan euro-Suomessa pienillä panoksilla. Esimerkiksi köyhyyspaketille tuli hintaa vain 80 miljoonaa. Lappilaisten suosiota kalasteltiin puolestaan lupaamalla Kemijärven junaliikenteeseen 450 000 euroa.
Vanhanen puhui budjettiriihen alla uudesta punamullasta. Ilmaisu ei ole täysin tuulesta temmattu. Hallitus on hälventänyt siihen kohdistuneita rahankylvöpelkoja osoittamalla, että se kykenee tekemään linjakasta. Vielä kun näkisi sellaisen ihmeen, että ministerit ja hallituspuolueet siistisivät tapojaan ja lopettaisivat tyhjien tynnyreiden kolistelun budjettiriihen yhteydessä.
Aika on ajanut tällaisen politikointityylin ohi. Jos hallitus se tekee työnsä hyvin, se huomataan kyllä. Poliittinen omakehukin haisee ja on vastenmielinen ilmiö. Se vie huomion pois pääasiasta sivuseikkoihin.