Loitzl voitti mä­ki­vii­kon, Olli seit­se­mäs

Keski-Euroopan mäkiviikon on voittanut itävaltalainen Wolfgang Loitzl. Loitzl vei päätöskilpailun Bischofshofenissa ja jätti kiertueella sveitsiläisen Simon Ammannin yli 30 pisteen päähän toiseksi.

Keski-Euroopan mäkiviikon on voittanut itävaltalainen Wolfgang Loitzl. Loitzl vei päätöskilpailun Bischofshofenissa ja jätti kiertueella sveitsiläisen Simon Ammannin yli 30 pisteen päähän toiseksi.

Bischofshofenissa Loitzlin ensimmäinen hyppy kantoi 142,5 metriin eli puolen metrin päähän mäkiennätyksestä. 28-vuotias Loitzl voitti mäkiviikon neljästä kilpailusta kolme.

Mäkiviikon paras suomalainen oli seitsemänneksi sijoittunut Harri Olli. Bischofshofenissa Olli hyppäsi avauskierroksella hienosti 134,5 metriä ja seitsemänneksi. Toisen kierroksen 128-metrinen pudotti hänet kymmenenneksi.

Matti Hautamäki ylsi mäkiviikolla yhdeksänneksi ja päätöskilpailussa jaetulle 12. sijalle. Ville Larinto päätyi kiertueella 14:nneksi. Bischofshofenissa hän oli 11:s.

Kalle Keituri karsiutui päätöskisan toiselta kierrokselta. Mäkiviikolla Keituri oli 26:s.

Suomen joukkue jatkaa Kulmin lentomäkikisoihin ensi viikonloppuna. Sami Niemi ja Keituri eivät lähde Kulmiin. Tilalle nostetaan Tami Kiuru.

Ilmoita asiavirheestä