Suomen Kansallisoopperan vierailuesitys Kultainen lohikäärme. Käsikirjoitus Markku Arokanto ja Reetta Ristimäki. Musiikin sovitus Veli Kujala. Lavasteet ja puvut Tarmo Tanttu. Ohjaus Markku Arokanto. Reetta Ristimäki (sopraano/kuningatar), Juha Hostikka (baritoni/kuningas), Ilkka Hämäläinen (tenori/prinssi/lohikäärme), Veli Kujala ja Niko Kumpuvaara (harmonikat). Madetojan sali 6.5. ja 7.5. klo 11 ja 13.
Lasten ja nuorten teatteripäivien klassisen musiikkipuolen riemukas sovellus saatiin kokea Suomen kansallisoopperan vierailuesityksen Kultainen lohikäärme myötä. Teos oli itsenäinen jatko viime vuoden teatteripäivillä suuren suosion saavuttaneelle Noidan taikapeili -esitykselle.
Kuningatar, kuningas, prinssi, prinsessavauva ja inha lohikäärme nousivat eläviksi tuttujen ooppera-aarioiden ja muiden klassisen musiikin helmien keinoin. Musiikillisesti riemunkirjava yhteissoppa (kaikkea mahdollista traagisista aarioista vuorenpeikkojen tanssiin) oli näppärästi ja nokkelasti koottu kollaasi.
Kokonaisuudessa säilyi höpötyksestä huolimatta hyvä maku ja tunnelmien vuorovaikutus.
Vaikka esitys olikin riemastuttava ja vinhoja assosiaatioita hyödyntävä, ei kekseliäisyys silti temmannut mattoa tarinan alta, mikä myös on monesti vaarana tämänkaltaisissa ”lapsisovelluksissa”.
Tosin täytyy myöntää, että nyt koettujen tulkintojen jälkeen tulee olemaan vaikeaa kuunnella enää koskaan Rigoletton tai Laurettan tai Nemorinon aariaa ilman muistikuvaa lerppukorvaisesta mulkosilmäisestä lohikäärmeestä.
Olennaista oli tietenkin se, että esiintyjät olivat huipputaiteilijoita. Reetta Ristimäki (kuningatar) ja Juha Hostikka (kuningas) olivat tasapainoinen parivaljakko, joka sai hupailunsa ja hätäilynsä pidettyä sopivasti musiikille alisteisena. Erityisen innoittunut ja innostava oli Ilkka Hämäläisen kaksoisrooli prinssinä ja lohikäärmeenä.
Kantavana voimana oli tietysti Hämäläisen upea tenoriääni, joka kesti yhtä lailla uljaan prinssin kuin katalan lohikäärmeenkin toteutuksen. Myös harmonikkataiteilijat Veli Kujala ja Niko Kumpuvaara esityksen orkesterina pitivät vauhdin päällä ja tunnelmat tiiviinä. Erityismaininnan ansaitsee lohikäärmeen hurja ja todella kekseliäästi toteutettu puku, josta riitti toiminnan jatketta moneksi hetkeksi.
Jos jotain pitää ihmetellä, niin sitä, miksi esitykseen oli myyty lippuja niin vähän – vain satakunta – vaikka Madetojan salin aula olisi vetänyt väkeä paljon enemmänkin. Tiedän, että tulijoita olisi ollut vaikka kuinka, mutta tilaisuus ilmoitettiin loppuunmyydyksi.
Harmi, sillä juuri tällaisella klassisen musiikin tarjonnalla, joka on toteutettu huipputaiteilijoiden kera, hyvällä maulla ja sopivan lapsiystävällisesti (ei ”lapsellisesti” tai alentuvasti), olisi todella suuri merkitys musiikin taikamaailmaan vähitellen totuttautuville lapsille ja nuorille.