Olin paikalla, kun enoni siirtyi sodan jälkeen Rouhialasta Isohaaraan rakentamaan Pohjolan Voiman vesivoimalaitosta Erkki Aallon johtamana. PVO:n suurimpia omistajia ovat UPM ja Stora Enso. Silloin päivittäiset tarinat Aallon piittaamattomuudesta lain ja sopimusten vaatimuksiin kiersivät Pohjois-Suomea.
Lupaehdoissa mainitut minissään viiden kuutiometrin/sekunti vesimäärät voimayhtiön rakentamiin kalateihin kuin myös itse kalatiet jätettiin kokonaan huomioimatta ja sen jälkeen on vatuloitu ilman tulosta pian 80 vuotta tutkimalla senkin seitsemänlaisia korvikeratkaisuja.
Lapin ely-keskus on muun muassa vuonna 2017 vaatinut kalaportaita ja tiukennuksia aluehallintovirastolta ja PVO lievennyksiä ehtoihin viimeksi syyskuussa 2024.
PVO:n ikivanhat liirum laarumit tältä syksyltä säätövoimasta ovat kaikuja menneisyydestä.
Sen kuuluisi kertoa siitä, miten halpaa tuuli- ja aurinkovoimaa hyödynnetään PVO:n pumppuvoimaloissa, miten kauan sitten kehitettyä suurten kuormien alasajoa toteutetaan vikatilanteissa tänä päivänä, miten siirtoyhteyksiä ja niiden huoltoa ollaan parannettu sekä parannetaan, jotta viimeaikaiset voimalaseisokkivaikutukset torjutaan ja mitä uusia nopeita varavoimajärjestelmiä meillä on ja on tulossa.
Mikäli lohiportaat olisi rakennettu voimaloiden kanssa samassa yhteydessä, olisimme me Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen muuttaneet tuhannet jokivarsien asukkaat jääneet pohjoiseen puolustamaan Suomea kriisitilanteissa, jalostamaan kalastus- ja luontoelinkeinoja, kalastus/luontomatkailua sekä luonnonsuojelua ynnä muuta.
Imagotappio PVO:n suurimpien omistajien osalta on myös tänään mittaamaton, varsinkin kun nyt syyskuussa 2024 ympäristöministeri luopui yhdessä ainoassa keskustelussa metsäyhtiöiden kanssa vaateestaan koskien suojeltujen purojen ynnä muiden vesien rantakaistojen hakkuukielloista lakia tiukentamalla.
Hän uskoo sinisilmäisenä kaupunkilaisena, että suojelu toteutuu, kun metsäyhtiö lupaa olla ostamatta suoja-alueen puita. Mehän tunnemme ns. liikemiesmoraalin, joka sallii kaupan jonkin toisen tahon kanssa/välityksellä ja jopa sen lisäksi korvauksen hakemisen veronmaksajilta menetetystä tulosta.
Jollei meillä olisi EU-direktiivejä ja sitä kautta luonnonsuojelua, olisimme sen osalta ajamassa täydellä vauhdilla päin betoniseinää eikä raakuista puhuisi kukaan.
Direktiivi tuomitsee epäsuorasti esimerkiksi Kemin jättiläishankkeen, kun naapurimaat eivät myy sille puuta eikä Suomen metsäkanta salli tehtaan täyttä kapasiteettia.
Johtaja Taina Ihaksi ottaa ansiokkaasti kantaa metsätalouden sääntelyyn (HS 22.9.). Oma esimerkkini tähän on Iijoelta, jonka vesi oli sinistä ja juomakelpoista ollessani siellä tukinuitossa lapsena ja likaisen ruskeaa kiertäessäni siellä 50 vuotta myöhemmin.
Kahdeksankymmenen vuoden aikana olen nähnyt, että demokratia sopii huonosti sodankäyntiin ja erityisesti koskisodankäyntiin. Koskien entiset omistajat ovat joutuneet maanpakoon ja sijoittajat nauttivat suurvoitoista.
Lainatakseni lopuksi vesiylituomari Hirnin sanoja: ”PVO:lla on kymmenkertainen lakimiesylivoima kalastajiin nähden” totean, että kyllä EU sittenkin jotakin tuo suomalaisille.
En tahdo millään uskoa, että viiden kuution vesimäärästä on saatu näin järisyttävä menetys pohjoissuomalaisille sekä riita ja kustannus meille kaikille.
Pekka Joensuu
DI, sähkövoima, Vaasa