Kohdallani 60-luvulla kotipaikassani Raasakkakoski oli itsestäänselvyys, jonka kesäinen kohina kantautui ulkona ollessa. Koskipaikka oli myös Pajarissa, ehkä koko Iijoen voimakkain, jota eivät edes uittomiehetkään uskaltaneet laskea veneellä. Joen vesi oli kirkasta, jopa juomakelpoista, yleensä naisväki pesi suuressa padassa valkopyykin.

Siian nousuaikaan kylän miehet rakensivat pukituksen kalan nousupaikoille, kosken eteläpuolen ranta oli kivikkoinen ja matala. Siikoja nousi ylävirtaan, kivien kosteissa kirkkaat kyljet välähtelivät auringossa. Kun iso lohi nousi lippopaikalle annettiin sen mennä lippoja särkemästä; kävi monenkin kohdalla ettei lippovarren päässä ollut kuin vanne lohen jäljiltä.