Koko perheen urheiluseura on ideaali. Ihanne, jollaisena jokainen urheiluseura haluaisi jäsenilleen ja sidosryhmilleen näyttäytyä.
Kun viettää tiivisti aikaa Raksilan uimahallissa, voi havaita, että Oulun Lohille tuo ihanne on muutakin kuin maininta seuraesittelyssä tai korulause juhlapuheessa.
Lohet ei lukeudu tänä päivänä kilpauinnin kärkiseuroihin. Mutta koko perheen seurana Lohet näyttää suuntaa koko urheilevalle Suomelle.
Totuus löytyy Lohien viikko-ohjelmasta.
Tiistai: Lohien aikuisuimarien masters-ryhmä harjoittelee iltauutisten aikaan ison altaan matalassa päässä. Torstai: Lohien erityisryhmän innokkaat uimarit valmistautuvat kuntoaltaassa vammaisten SM-kisoihin. Lauantai: ohjattu kuntosali, lasten vanhemmat, tervetuloa! Sunnuntai: vesijumppa alkaa kello 20.10.
Ja niin edelleen.
Ei ihme, että Lohet on saanut Oulun kaupungilta liikunnan tasa-arvopalkinnon. Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) puolestaan palkitsi Lohet liikunnan yhdenvertaisuustyöstä.
Ne ovat puhuttelevia tunnustuksia juuri tässä hetkessä - nyt, kun ihmisten elämä on jatkuvaa pudotuspeliä yhä kovenevien arvojen yhteiskunnassa.
Kun Lohet perustettiin 50 vuotta sitten, ei kukaan voinut arvata, millaisia muotoja ja millaiset mittasuhteet seuran toiminta saa 2000-luvulla. Jäseniä on jo 1 300.
Yksi - mutta vain yksi - mittari seuratoiminnan laadun arviointiin on huippu-urheilumenestys. Lohien puheenjohtajalle Leena Prokkoselle yhden mittarin ajattelumalli on tuttu. Ärsyttävän tuttu.
"Minulta on joskus kysytty, miksi meillä on ohjelmassa tällaista läträämistä. Se on aika rumasti sanottu. Minä kysyn, miksi huippu-uinti ja muu toiminta eivät voisi kulkea käsi kädessä?"
Niin, miksi?
Kilpauinnin
uusi aika
Lohien kilpauinnin väkevin kausi ajoittuu 1980-luvun alkuun. Harva muistaa enää, että vuonna 1980 Lohet voitti maan menestyneimmälle uimaseuralle annettavan Kalevan Maljan.
Nykyinen pehmeiden arvojen korostaminen ei tarkoita sitä, että Lohet vähättelisi kilpauinnin merkitystä - päinvastoin. Seura palkkasi vuonna 2008 Antti Korganin päätoimiseksi valmentajaksi. Ratkaisu oli oikea.
Joulukuisissa ikäkausimestaruusuinneissa Lappeenrannassa nähdään jo kuusi Lohien junioriuimaria.
"Olemme olleet aallonpohjassa, mutta satsaamme nyt entistä enemmän kilpauintiin. Tulevaisuudessa kuulemme lisää tämän päivän lupaavista junioreista, joihin lukeutuvat muun muassa Carita Heikkala, Karri Hurskainen, Sonja Portin, Ella Siika-aho sekä Emilia Soinilehto", Prokkonen valistaa.
"Ja aivan yhtä tärkeää on, että pysymme jatkossakin koko perheen uimaseurana."
"On hienoa, että myös lasten ja nuorten vanhemmat voivat kuntoilla tai uida jopa kilpaa", säestää Lohien erityisryhmän valmentaja Heidi Kukkonen.
Lohien altaassa on tilaa jokaiselle. Varttuneempien uimarien masters-toiminta sekä näkö-, kehitys- ja liikuntavammaisten erityisryhmät ovat käyntikortteja, joista Lohien jokainen jäsen voi olla ylpeä.
Kuin sillit
purkissa
Raksilan uimahalli on Lohien, mutta myös Oulun Uimaseuran ja Oulun Uimarit 73:n koti. Kolmen suuren seuran yhteiselo saman katon alla vaatii joustamista jokaiselta osapuolelta.
"Nyt kun Raatti on remontissa, olemme kuin sillit purkissa. Pitää käyttää mielikuvitusta", Prokkonen hymähtää.
Lohet on TUL:n seura. Punainen väri näkyy seuran logossa, mutta poliittisen latauksen voima on hiipunut lähes olemattomiin 1950- ja 1960-lukujen vuosista.
Myös Prokkonen säästää kuulijansa ideologisilta luennoilta. Puheenjohtaja puhuu mieluummin välittämisestä.
"Lohet on... hyvä porukka. Seurassa vallitsee aito yhteenkuuluvuuden tunne - sellainen, ettei ketään jätetä yksin. Tiedän, että tuo kuulostaa kliseeltä, mutta meillä se ei mielestäni ole sitä."
Lohien tapauksessa teot puhuvat puolestaan.