Tenojoen lohenkalastuskausi on turisteilta päättynyt.
Maailman hienoimmaksikin tituleeratun lohijoen saalimäärät ovat olleet jo vuodesta 2008 lähtien alamaissa, eikä hyvältä näytä kuluneenkaan kesän perusteella.
Viime viikolla julkisuudessa ehätettin jo päivitellä, että Tenon tämän vuoden saalismäärä oli vain 63 tonnia, kun se keskimäärin on ollut noin 150 tonnia.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tutkija Eero Niemelä toppuuttelee, että kyseessä on viime vuoden lukema. Tämän kesän tiedot saadaan useiden kuukausien kuluttua.
Niemelän mukaan on kuitenkin selvää, että Tenon saalis jää tänäkin vuonna keskimääräistä pienemmäksi.
Koska kesän oma lohisaaliinikin jäi - taas - varsin heikoksi, on hyvä aika aloittaa ankara syytteleminen. Ensin tasapuolisesti kaikkiin suuntiin.
Tenon lohta pyytävät kalastajat; ammattilaiset, jokivarressa asuvat kotitarvekalastajat ja vapakalastajat ovat kaikki syyllisiä lohikannan ahdinkoon. Lohta on jo pitkään verotettu liikaa niin Norjan rannikolla, vuonoissa kuin joessakin.
Suomen ja Norjan välistä Tenojoen kalastussopimusta uusittaessa säätelyn ja saalisrajoitusten on lisättävä koskemaan kaikkea lohenkalastusta, myös joella.
Suomalaisia voi syyttää siitä, että lohenkalastusta koskeva lainsäädäntömme on luvattoman kankea taipumaan nopeisiin korjaaviin liikkeisiin. Norjalaiset ovat helposti valmiita muutoksiin kesken kaudenkin, suomalaiset eivät.
Sitten täsmäsyyttelyyn. Saalistilasto on lohikantojen seuraamisen, varjelemisen ja kehittämisen kulmakivi. Tenon saalistilasto on vain sinne päin, ja se on pelkästään meidän suomalaisten syy.
Suomen puolella saalisilmoituksen jättäminen on vapaaehtoista. Se on kivikautinen järjestely.
Tenon turistikalastajia voikin tässä tilanteessa syyttää siitä, että he eivät yksinkertaisesti viitsi palauttaa saalisilmoituksiaan, koska heille jäinen kala auton kontissa on pääasia. Saalistilastojen tärkeyden ymmärtäminen puuttuu tai sen takia ei ainakaan jakseta nähdä vaivaa.
Paikallisia kalastajia voi syyttää siitä, että he eivät mielellään tee todellista tiliä saaduista tai saamattomista lohistaan, sillä kyse on sikäläisille perinteisesti hyvin herkästä ja yksityisestä asiasta.
Kaikilla norjalaisilla lohijoilla, myös Norjan puolen Tenolla, on saalisilmoituspakko. Kun Norjassa ostaa kalastusluvan, myyjälle pitää jättää lupahinnan lisäksi 200 kruunun pantti. Pantin saa takaisin vasta, kun palauttaa saalisilmoituksen. Jos ilmoitusta ei silti palauta, seuraavana vuonna lupaa ei tipu.
Näin pitäisi olla Suomessakin.
Tässä yhteydessä norjalaisia voi sivumennen syyttää lupien törkeistä kiskurihinnoista.
RKTL:ää voi syyttää kyllä siitä, että se käyttää saalistilastoja arvioidessaan Tenon lohen hyvin- tai pahoinvointia. Monet Tenojokivarren yrittäjät ainakin syyttävät.
Yrittäjien väite on, että joessa oli kyllä kalaa, mutta sitä ei paljosta ja kylmästä vedestä saatu niin paljon kuin silloin, kun vettä on vähemmän. Loogista ja mahdollista, mutta epämääräistä.
Yrittäjiä voi syyttää kotiin päin vetämisestä, sillä heidän intresseissään on, että Tenossa on vuodesta toiseen lujasti lohta. Lohihan heille toimeentulon tuo ja tällä menolla lohituristien määrä hiipuu.
Syytetään lopuksi vielä meitä lohensoutajia ja rannaltaheittäjiä.
RKTL toivoo, että Tenon isot kutukalat säästettäisiin. Eipä ole silmiin tai korviin osunut monta tarinaa turistin tartuttamasta jättilohesta, joka olisi varovaisesti laskettu takaisin jokeen sukuaan jatkamaan.
Parinkymmenen kilon jättikala on jokaisen lohestajan haave. Sellaisen kanssa painiessa huoli lohikannasta ymmärrettävästi unohtuu, vaikka kalastaja muuten olisi kuinka kestävän kehityksen kannattaja.