Tänä vuonna kuoriutuneiden lohenpoikasten M74-kuolleisuus on jäänyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen koehaudontojen mukaan alle kymmenen prosentin kaikissa seurannassa olleissa joissa. Kuolleisuus oli nyt yhtä pientä kuin 1980-luvun puolella.
M74-oireyhtymä, joka aiheuttaa lohenpoikasten kuolemisen pian kuoriutumisen jälkeen, on heikentänyt Itämeressä syönnösvaelluksen tekevien lohikantojen lisääntymistä 1990-luvun alusta lähtien. Pahimmillaan on kuollut jopa 80 prosenttia poikasista.
M74-oireyhtymän aiheuttama kuolleisuus ilmeni vuonna 1991 kudulle nousseiden emojen jälkeläisissä. Kuolleisuus pysyi suurena aina vuoteen 1996 saakka. Sen jälkeen kuolleisuus on lieventynyt. Vuosien välinen kuolleisuus on kuitenkin vaihdellut huomattavasti.
Samanakin vuonna on kunkin joen lohikannan emojen välillä eroja jälkeläisten M74-oireiden voimakkuudessa ja M74-kuolleisuudessa. Joidenkin lohiemojen kaikki jälkeläiset kuolevat, joidenkin jälkeläisistä kuolee vain osa, ja joidenkin jälkeläiset ovat kaikki normaaleita.
Puutetta B1-vitamiinista
Oireyhtymän nimi M74 tulee ruotsin miljörelaterad-sanasta (ympäristöperäinen) ja vuosiluvusta 1974, jolloin Ruotsissa ensimmäisen kerran kuvattiin oireyhtymä ja pääteltiin sen olevan ympäristöperäisen, koska mitään muuta syytä poikasten kuolevuudelle ei löydetty.
M74-kuolleisuuden välittömäksi syyksi on osoittautunut tiamiinin eli B1-vitamiinin liian vähäinen määrä mädissä. Kalan ruskuaispussipoikanen käyttää ravinnokseen emolta peräisin olevaa mätijyväsen ruskuaista.
Poikaskuolemat on yhdistetty myös dioksiinin tyyppisten ympäristömyrkkyjen määriin emoissa. Lohi saa niin tiamiinin ja karotenoidit kuin myrkytkin syömästään ravinnosta, joka on pääasiassa kilohailia ja silakkaa.