Yhtä varmasti kuin muuttolinnut palaavat etelästä, leimahtaa lohisota Suomen ja Ruotsin välille Perämeren pohjukassa. Joka kevät kiistellään siitä, kuka saa nostaa Tornionjokeen kudulle palaavat lohet omiin veneihinsä tai reppuihinsa. Kaikki enteet ovat taas olemassa kuumasta alkukesästä Tornionjoen edustalla.
Lohta himoitsevien ryhmien edut ovat niin vastakkaiset, että kaikkia tyydyttävää kompromissia on mahdoton löytää.
1990-luvun loppupuolelta saakka on Pohjanlahden lohenpyyntiä Suomen puolella rajoitettu porrastetusti siten, että ensimmäiset parvet ehtisivät kutujokiinsa. Niissä matkaavat kaikkein arvokkaimmat yksilöt, luonnonkantaa olevat suuret emokalat. Tornionjoen lohet uivat Itämeren syönnösalueilta kutujokeensa Suomen rannikkoa pitkin, sillä Pohjanlahden itärannikko on matala ja virtaukset lohelle sopivia.
Ruotsin hallituksella on erilainen käsitys kuin suomalaistutkijoilla lohen tehopyynnin vaaroista. Haaparannan kalastajat saavat laskea lohirysänsä ja -verkkonsa veteen kesäkuun 19. päivä, kun Suomen puolella aloituspäivä on heinäkuun ensimmäinen.
Kaiken lisäksi haaparantalaiskalastajat uhkaavat aloittaa kalastuksen heti kun meri kuoriutuu jäistä. Tällaista kissa ja hiiri -leikkiä poliisin ja kalastajien kesken on jo esitetty parina edellisenä kesänä. Suurimmat parvet uivat jokisuussa haaparantalaisten vesialueiden läpi.
Toimeentuloaan puolustavien kalastajien huolen ymmärtää, mutta käytännön seuraus ruotsalaiskalastajien uhittelusta on, että koko pitkä Tornionjokilaakso on haaparantalaisten panttivankina.
Kun kalastusrajoitukset vajaat kymmenen vuotta alkoivat purra ja lohta nousta jokeen, virisi myös elämänusko väylän varressa. Lohituristien houkuttimeksi rakennettiin mökkejä, veistettiin veneitä, perustettiin sesonkityöpaikkoja.
Yhteiskunnan kannalta lohenpyynti jokisuussa ammattikalastajien välinein on hölmöläisten hommaa. Kourallinen kalastajia nostaa rysillä valtavat määrät lohta, josta heille maksetaan rehukalan hinta. Norjalaisen kassilohen vuoksi lohesta maksettava hinta ei nouse missään grillimakkaran kilohintaa korkeammaksi.
Jos sitä vastoin "lohi myydään jokeen" eli se pyydetään turistien toimesta urheilukalastusvälinein, on hinta kaikki kulut huomioonottaen helposti monikymmenkertainen. Kenellekään ei pitäsi olla epäselvää, mikä on yhteiskunnan etu.
Kalastusturismi on hyvin suhdanneherkkää toimintaa. Jos joessa ei ole kalaa, ei tule turistejakaan. Tornionjoen matkailuyrittäjien on mahdotonta suunnitella tulevaisuuttaan nykyisenkaltaisessa tilanteessa, jossa säännökset muuttuvat vuosittain ja jokisuun ammattikalastajat pitävät niitä vielä pilkkanaan.
Ruotsin hallituksen välinpitämättömyys Tornionjoen lohen suhteen on ollut silmiinpistävää. Tornionjoen Ruotsin puoleisella osalla ainoa merkittävä painostusryhmä on ollut Haaparannan kalastajat. Heille on luvattu korvauksia tulonmenetyksistä, mutta asia ei ole edennyt yhtään.
Suomen uusi maatalousministeri Juha Korkeaoja on luvannut ottaa Tornionjoen lohenpyynnin pikimmiten esille ruotsalaiskollegan kanssa. Toivottavasti hän on jämäkämpi kuin edeltäjänsä. Uuden rajajokisopimuksen valmisteluun pitäisi myös saada vauhtia.