Liuk­ko­nen sai sel­kä­vai­van­sa kuriin ja ui MM-fi­naa­liin

Ari-Pekka Liukkonen on voittanut urallaan yhden henkilökohtaisen EM-mitalin, mutta pitkän radan MM-finaaleissa häntä ei ole nähty.

Ari-Pekka Liukkonen on voittanut urallaan yhden henkilökohtaisen EM-mitalin, mutta pitkän radan MM-finaaleissa häntä ei ole nähty.

Asia kuitenkin muuttuu huomenna, sillä Liukkonen eteni Budapestin MM-kisoissa 50 metrin vapaauinnin finaaliin. Liukkonen ui välierissä ajan 21,71, joka toi paikan kahdeksan parhaan loppukilpailuun.

Liukkosen nimi löytyy välierätuloksista jaetulta viidenneltä sijalta.

- Se oli hyvä uinti, oli ihan hyvä vire koko jakson ajan. Aika oikeastaan kertoo hyvin, miten hyvä uinti se oli, Liukkonen sanoi Uimaliiton tiedotteessa.

Aika on Liukkosen uran toiseksi nopein, mutta Suomen ennätykseensä hänelle jäi vielä matkaa. Ennätys on 21,58.

Välierien nopein oli Yhdysvaltain Caeleb Dressel ajalla 21,29. Loppukilpailuun mentiin erittäin tasaisena ryhmänä, sillä kahdeksanneksi yltänyt Brasilian Cesar Cielo ui Liukkosta kuusi sadasosaa hitaammin.

- En ole noin hyvin uinut näin kovassa kisassa koskaan. Onhan tämä aika erilaista kuin SM-uinneissa, Liukkonen mietti.

Liukkonen toivoo pitkiä unia

Alkuerissä Liukkonen ylsi aikaan 22,12, joten vauhti parani välierissä selvästi. Suomalaisuimaria kiusasivat vielä aamulla selkäoireet, mutta tilanne helpottui välieriin tultaessa.

Finaali uidaan huomenna illalla. Liukkosella on selkeä aamusuunnitelma.

- Täytyy yrittää nukkua aamulla mahdollisimman pitkään. Finaali on varmasti todella tasainen, ja mikä tahansa on mahdollista, Liukkonen sanoi.

MM-altaassa nähtiin tänään suomalaisista myös Mimosa Jallow ja Riku Pöytäkivi, jotka uivat ennätyksensä.

Jallow ylsi 50 metrin perhosuinnin alkuerissä aikaan 26,89 ja sijoittui 27:nneksi. Pöytäkiven ennätysaika 53,62 riitti 100 metrin perhosuinnin alkuerissä 40. sijaan.

Välieriin pääsi 16 parasta, joten Jallow ja Pöytäkivi eivät yltäneet jatkoon.

- Osasin odottaa ennätystä, mutta kyllä silti vähän jännitti, kun olen uinut täällä vain selkää, Jallow kertoi tiedotteessa.

Linkki juttuun

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä