Joka aamu gaselli herää
Se tietää, että sen on juostava
nopeammin kuin nopein leijona,
sillä muuten se kuolee.
Joka aamu leijona herää.
Se tietää, että sen on juostava
nopeammin kuin hitain gaselli
tai muuten se kuolee nälkään.
On sama, oletko leijona vai gaselli.
Kun aurinko nousee, sinun pitää
juosta.
Amerikkalainen toimittaja löysi afrikkalaisen sananlaskun kiinalaisen tehtaan seinältä. Sellaista on globalisaatio, jossa vanha pyöreä maailma litistyy uusien voimien vaikutuksesta yhteiseksi kilpatantereeksi.
New York Timesin moneen kertaan palkitun kolumnistin Thomas L. Friedmanin Litteä maailma - 2000-luvun lyhyt historia on ensimmäisiä suomeksi ilmestyneitä yleisesityksiä maapalloa muuttavista uusista voimista. Pitipä Friedmanin ajatuksista tai ei, kirja vyöryttää sellaisen määrän tietoja ja detaljeja, ettei globalisaation kiihkein vastustajakaan voi jättää niitä huomioitta. Tutkimus se ei nimestään huolimatta ole, mutta melkoinen journalistinen selvitys silti.
Friedman on Yhdysvaltain sydänmailla Minnesotassa syntynyt toimittaja, joka on noussut maailmanmaineeseen New Yorkissa. Kolmen Pulitzer-palkinnon mies istuu nyt itse maailman tärkeimmässä palkintoraadissa. Se on avannut hänelle ovia paikkoihin, joihin tavallinen kuolevainen voi vain haaveilla pääsevänsä.
Ajatus maailman litistymisestä syntyi muutama vuosi sitten. Friedman oli keskittynyt monen amerikkalaisen kollegansa tavoin syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin, että omien sanojensa mukaan nukkui globalisaation ohi. Havahduttuaan hän esitti peruskysymyksen: milloin ymmärsit, että maailmankuva on muuttunut, pyöreästä onkin tullut litteä?
Friedmanin litteä maailma on digitalisaation, nopeiden tietoyhteyksien, turbokapitalismin, rajojen avautumisen ja muurien murtumisen muovaama globaali kilpailutalous. Litteässä maailmassa kaikki pelaajat ovat ensi kertaa samalla kentällä samaan aikaan. Vanhat pelisäännöt eivät päde, sillä kapitalismin lakien mukaan työ hakeutuu sinne, missä se tehdään tehokkaimmin.
Kiinalainen Xia Deren, kaupunginjohtaja ja kommunistisen puolueen jäsen, opetti kirjailijalle muuttunutta maailmaa: "Se on kuin talon rakentamista. Nykyisin Yhdysvallat on suunnittelija ja arkkitehti, ja kehittyvät maat ovat muurareita. Mutta minä toivon, että jonain päivänä meistä tulee arkkitehteja."
Friedmanin mielestä hän ei ole ainoa onnensa ohi nukkunut. Yhdysvallat ei omahyväisenä supervaltana oivaltanut, että kylmän sodan päättyminen toi markkinoille kolme miljardia nälkäistä pelaajaa. Amerikalle on käynyt kuin sen koripalloilijoille: pelkät näyttävät donkit eivät auta, pitäisi osata pelatakin.Yksilötaidoissa amerikkalaiset saattavat vielä pärjätä, mutta joukkueena vastustajat ovat jo ajaneet edelle.
Friedmanin näkemys litteästä maailmasta on häpeilemättömän angloamerikkalainen. Se saattaa täällä litteän maailman reunalla kiusata, mutta yhdysvaltalaisille se on arkipäivää: kun amerikkalainen neurologi lähtee illalla kotiinsa, hän lähettää tietokonetypografiakuvat työpäivänsä aloittavalle intialaiselle klinikalle arvioitavaksi. Lausunto odottaa aamulla sähköpostissa.
Tai kun amerikkalainen jättää kuittinsa tilitoimistoon Indianapoliksessa, veroilmoitus tehdäänkin Intiassa. Jo puolen miljoonan yksityisen ja yrityksen kirjanpito on valokaapelin päässä valtameren toisella puolen. Tai kun matkustaja kadottaa matkalaukkunsa lentoasemalla Bostonissa, ilmoitus vastaanotetaan call centerissä Bengaloorussa.
Friedman osaa kysyä myös kipeät kysymykset tasa-arvosta, solidaarisuudesta, ympäristöstä ja demokratiasta. Samalla hän osoittaa, kuinka vaikeita vastaukset ovat: se mikä meistä on epäreilua, on jollekin toiselle oikeudenmukaista. Koko maailma haluaa nyt samat mahdollisuudet kuin meillä harvoilla on ollut. Kenestä on se kieltämään?
Ei voi kuin hämmästellä, miten taitavasti Friedman käsittelee monimutkaisia asiakokonaisuuksia ja niiden yhteyksiä. 600 sivuun ahdettu anekdoottien ja yksityiskohtien määrää huimaa. Maailma on totisesti muuttunut, mutta niin ovat ajatuksesikin tämän kirjan luettuasi.
Journalistin rajoittuneisuus tulee kuitenkin näkyviin, kun on synteesin aika. Friedmanin keinot selviytyä uudessa tilanteessa kuulostavat kovin tutuilta ja köykäisiltä: on oltava valmis muutokselle, oltava luova ja joustava sekä varauduttava elinikäiseen koulutukseen.
Friedmanin litteässä maailmassa suurin osa kehittyneiden maiden perinteisestä työstä - jopa palveluista - siirtyy väistämättä halvempiin maihin. Niiden tilalle syntyy Friedmanin mielestä uutta vain, jos muutokseen on halua, kykyä ja valmiutta. Silloin lopputulos hyödyttää kaikkia: maailma on parempi ja turvallisempi paikka, kun yhden voittajan sijasta on viisi kuusi menestyjää, Friedman päättelee.
Kun teoksen ensimmäinen painos ilmestyi pari vuotta sitten, kirjoittaja oli uskossaan paljon vahvempi. Nyt Friedman on alkanut pelätä, että protektionismi nostaa muurejaan eri puolilla. Se olisi kohtalokasta toisiinsa uudella tavalla sidotuille.
Kirjan käännöstä on tukenut Saara ja Björn Wahlroosin säätiö. Se ei ole ihme, sillä Friedmanin vapaakaupan ja vapaan kilpailun maailma hivelee suomalaisen kapitalistin uusliberalistista sielua.
Sen verran väkevä journalistin ja demokraatin sydän Friedmanin rinnassa kuitenkin sykkii, ettei hän maailman litistymisestä huolimatta ole sulkenut silmiään globalisaation ongelmilta. Litistymistä ei ehkä enää voi estää, mutta latistumisen voi silti vielä välttää.