Suomessa putkahtaa ajoittain pintaan keskustelu listavaaleista. Erityisesti sosiaalidemokraatit ovat hellineet ”pitkiä listoja”, joiden avulla vaaleissa ehdolla olevien läpimenojärjestyksen päättäisivät puolueet eivätkä äänestäjät.
Tällä kertaa keskustelun avaus tuli ehkä yllättäen keskustaoikeistolaisen hallituksen sisältä kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) haastattelussa Ylellä. Asian tekee ajankohtaiseksi sote-uudistukseen liittyvä maakunnallisten itsehallintoalueiden perustaminen ja demokratian turvaaminen niiden hallintoelimissä.
Pitkät listat ovat kuuluneet sosiaalidemokraattien perinteisiin tavoitteisiin, mutta harvemmin niille on näytetty vihreää valoa keskustassa, vielä harvemmin oikealla.
Tosin edelliskerran asiasta puhuttiin isoon ääneen vuonna 2009 silloisen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) pohdiskeltua keinoja suitsia vaalirahoitusta. Tuolloinhan pinnalla oli keskustaan läheisesti liittyneen kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahoitusskandaali.
Listavaalilla tarkoitetaan vaalia, jossa kansalaiset äänestävät puolueiden laatimaa ehdokaslistaa mutta eivät suoraan ehdokasta. Ehdokkaan läpimeno riippuu puolueen äänimäärästä, ja henkilöt tulevat valituiksi siinä järjestyksessä kuin puolue on asettanut heidät listoilleen. Pitkät listat ovat käytössä muun muassa Ruotsissa.
Länsinaapurissa äänestäjille jätetään pieni mahdollisuus vaikuttaa henkilön valintaan, sillä äänen voi antaa sekä listalle että ehdokkaalle. Jos ehdokas saa enemmän kuin kahdeksan prosenttia puolueen äänistä vaalipiirissä, hän ohittaa puolueen laatiman järjestyksen. Valtiollisissa vaaleissa hieman toistakymmentä prosenttia on valittu tällä tavoin.
Listavaalilla on sekä hyvät että huonot puolensa. Listavaalia perustellaan etenkin sitä, että näin voidaan suunnata vaalikeskustelua enemmän asioihin ja aatteisiin. Henkilökeskeisissä vaaleissa vaikuttavat useimmiten aivan muut kuin politiikan sisältöön liittyvät seikat.
Henkilöiden varaan rakentuvat vaalikampanjat nostavat politiikkaan julkkiksia, joilla ei ole ollut mitään tekemistä yhteiskunnallisten asioiden kanssa.
Niin ikään henkilökeskeisyydessä raha ja sen myötä siunaantuva mahdollisuus mittavaan mainoskampanjointiin ratkaisevat paljon.
Suomalainen demokratia rakentuu monipuoluejärjestelmän varaan. Puolueiden roolin korostaminen sopii yksiin tämän peruslähtökohdan kanssa.
Puolueiden asema on kuitenkin muuttunut vuosikymmenten kuluessa. Niiden jäsenmäärät ovat laskeneet ja aktiivisuus heikentynyt. Niinpä on aiheellista epäillä, johtaisiko listavaali vain vallan keskittymiseen entistä pienemmän puolue-eliitin käsiin.
Listavaalien toimivuus kannattaisi kuitenkin testata. EU-vaalit vuonna 2019 olisivat hyvä koekenttä, sillä niihin jos mihinkään tarvitaan uutta potkua. Kampanjointi niissä on erityisen kallista ja kun on vain yksi vaalipiiri, ehdokkaat voivat jäädä kaukaisiksi.
Pääkirjoitus