Suomen pitäisi kiriä muiden EU-maiden tasolle terveydenhuollon rahoituksessa. Tähän päästäisiin vuoteen 2010 mennessä jos rahoitusta lisättäisiin vuosittain 3,5 prosenttia.
Kansallisen terveydenhuoltoprojektin kahdeksan selvitysmiestä ovat jättäneet omat ehdotuksensa hankkeen johtoryhmälle, joka laatii lopullisen ehdotuksensa terveydenhuollon uudistamiseksi maaliskuun loppuun mennessä.
Ehdotuksen mukaan terveydenhuollon lähipalveluja tarjoaisivat väestöpohjaltaan noin 20 000–30 000 asukkaan seutukunnat väestövastuuperiaatteella. Tätä väestöä hoitamaan tarvittaisiin vähintään 10–15 lääkäriä.
Selvitysmiehet esittävät myös hoitoonpääsylle enimmäisaikoja. Ellei oma sairaala pysty tässä määräajassa hoitoa tarjoamaan, se olisi järjestettävä muualla.
Ehdotuksiin kuuluu myös lääkärien ja sairaanhoitajien koulutuksen ja täydennyskoulutuksen lisääminen.
Lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja esitetään lisättäväksi nykyisestä 550:stä 600:een. Koulutusta siirrettäisiin samalla nykyistä enemmän yliopistosairaaloiden ulkopuolelle.
Myös hammaslääkärikoulutusta olisi lisättävä ja selvitettävä sen aloittamista myös Kuopiossa ja Turussa. Sairaanhoitajakoulutuksen vuosittaisia aloituspaikkoja esitetään lisättäväksi nykyisestä runsaasta 3 000:sta 3 500–3 800:een.
Suomi käyttää tällä haavaa terveydenhuoltoon vähemmän rahaa kuin useimmat EU-maat keskimäärin. Esimerkiksi Tanskassa käytetään asukasta kohden rahaa noin 40 prosenttia enemmän kuin meillä.
"Jotta Suomi tavoittaisi EU-maiden keskiarvon, rahoitusta olisi kasvatettava 3,5 prosenttia vuodessa", arvioi selvitysmies, pääjohtaja Jussi Huttunen Kansanterveyslaitokselta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus nostettaisiin 33 prosenttiin laskennallisista käyttömenoista. Yhteensä vuosina 2003–2010 kuntien valtionosuuksia terveyspalveluihin lisättäisiin 140 miljoonaa euroa vuodessa. Hoitokäytäntöjä ja potilasjonoja arvioinut tutkimusprofessori Marjukka Mäkelä Stakesista katsoo, että potilaiden on päästävä hoitojonoon samoin ehdoin koko maassa.
Toisin sanoen samaan vaivaan on vastattava samalla tavalla niin Uudellamaalla kuin Lapissakin. Jonotietojen on oltava myös julkisesti nähtävissä.
Potilaiden hoitotarpeen arvioinnissa tarvitaan Mäkelän mukaan sähköistä potilaskertomusta, yhtenäisiä hoitosuosituksia sekä tietoa tieteellisesti arvioiduista hoitomenetelmistä.
Kiireellinen hoito on annettava aina heti. Muissa tapauksissa potilaan on saatava lääkärin ensiarvio tilanteesta viimeistään kolmen päivän sisään, erikoissairaanhoidon arvio kolmen viikon kuluessa lähetteestä ja varsinainen hoito erikoissairaanhoidossa kolmen kuukauden sisään.
Selvitysmies kehottaa kehittämään vuoteen 2006 mennessä menetelmän, jolla hoidot ja tutkimukset voidaan asettaa tärkeysjärjestykseen sen mukaan, miten ne vaikuttavat väestön terveyteen.
Lähipalvelut eli nykyiset terveyskeskuspalvelut pitäisi järjestää seutukunnittain väestövastuulla. Seutukunta kattaisi 20 000–30 000 asukasta, joita hoitaisi 10–15 omalääkäriä. Nykyiset väestöpohjat vaihtelevat Iniön 241 asukkaasta Helsingin 551 553 asukkaaseen.
Sairaanhoitopiirien määrä olisi niinikään supistettava tukemalla niiden vapaaehtoista yhdistymistä. Yhdistymisvinkkejä selvitysmiehet antoivat Keski-Pohjanmaan, Lapin, Länsi-Pohjan, Pohjanmaan ja Kainuun sairaanhoitopiireille sekä Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiireille sekä myös Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson sairaanhoitopiireille.
Nykyisin sekä sosiaalitoimen että terveydenhuollon vastuulla olevasta vanhustenhuollosta tehtäisiin oma hallinnollinen kokonaisuus.
Selvitysmiehet suosittelevat julkiselle, yksityiselle ja järjestöjen ylläpitämälle terveydenhuollolle tiiviimpää yhteistyötä. Kunnallisissa sairaaloissa voitaisiin hoitaa varsinaisen työajan jälkeen potilaita, joiden rahoitusvastuu ei ole kunnilla.
Maksajina olisivat näissä tapauksissa vakuutusyhtiöt, työnantajat tai potilaat itse.