Vaikka Tornionjoella ei tänä kesänä ole päästy elämään likikään sellaista lohihuumaa kuin muutamana aiempana kesänä, on väylänvarressa nähty taas paljon kalamiehiä ja venettä perässään vetäviä henkilöautoja.
Parina viimeksi kuluneena kesänä Tornion-Muonionjoen lohenkalastajien arvioidaan nostaneen rannalle yli 130 tonnia punalihaista kalaa. Määrä on huikea, kun vielä muistaa joen lohikannan olleen kuolemassa sukupuuttoon 1980-luvulla.
Ennen jokien valjastamista Suomessa oli ainakin 34 jokea, joissa oli Itämeren lohta. Koskien valjastaminen sähköntuotantoon kiihtyi sotien jälkeen, ja nyt Itämeren lohi lisääntyy luontaisesti enää kahdessa joessa, Tornionjoessa ja Simojoessa. Lisäksi Tenojoki ja Näätämöjoki ovat vielä vapaita voimalaitoksista.
Ennen Kemijoen rakentamistajoen lohisaaliiksi arvioitiin noin 50–130 tonnia vuodessa, enimmillään siis samaa luokkaa kuin Tornion-Muonionjoella viime vuosina. Oulujoesta lohta arvioidaan 1800-luvun lopussa ja seuraavan vuosisadan alussa nostetun enimmillään 50 tonnia vuodessa. Iijoen luku oli 20–40 lohitonnia. Pyhäjoesta ja Kalajoestakin saatiin lohta.
Jos kala pääsisi esteittä nousemaan entisiin asuinjokiinsa, voitaisiin Kemi- ja Ounasjokivarressa ja Oulujoellakin elää samanlaista kalastusmatkailun buumia kuin Tornion- Muonionjoella on nähty. Yli sadan kilometrin mittaisessa Oulujoessa on seitsemän patoa. Alimmassa niistä on toimiva kalatie. Kemijoessa patoja on viisi ja ainoa kalatie jokisuulla.
Jotta vaelluskala pääsisi polskimaan ylös kutualueilleen, pitäisi rakentaa kalateitä, joskus ehkä jopa purkaa patoja. Lisäksi kutu- ja lisääntymisalueita pitäisi kunnostaa.
Valtioneuvosto on hyväksynyt kansallisen kalatiestrategian ja kansallisen lohi- ja meritaimenstrategian, joilla tavoitellaan kalakantojen hoidon painopisteen siirtämistä istutuksista kalojen luontaisen lisääntymisen turvaamiseen.
Lisäksi uhanalaisten vaelluskalakantojen elvytys on määritelty yhdeksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeista.
Hallituksen linjaukset ovat järkeviä. Suuri osa voimayhtiöille aikoinaan määrätyistä velvoitteista on istutusvelvoitteita, joilla hyvitetään menetettyä luontaista kalansaalista. Viisaampaa ja kestävämpää olisi käyttää istutuksiin suunnattua rahaa luonnonkantoihin.
Voimayhtiöillä ei ole mielenkiintoa rakentaa kalateitä vapaaehtoisesti eikä oikein velvoitettuinakaan. Vielä vähemmän niillä on halua muuttaa vanhoja ja niille edullisia velvoitteita tiukemmiksi. Tuore esimerkki on Lapista, jossa ely-keskus esitti uusia velvoitteita Kemijoelle. Kemijoki Oy on torpannut ehdotuksen tuoreeltaan.
Vaelluskalakantojen elvytys ei onnistu ilman rahaa, eikä sitä pidä tehdä pelkästään valtion rahalla. Voimayhtiöt ovat keränneet sitä koskista jo vuosikymmeniä, ja niiden pitää kantaa vastuunsa. Jos vanhoja velvoitteita on tarpeen päivittää, niin sitten pitää tehdä niin.