Uuteen musiikkiin ja kirjallisuuteen keskittyvä Bättre Folk myytiin ennätysajassa loppuun. Hailuotoon odotetaan heinäkuussa ennätysyleisöä, sillä lippuja oli myynnissä yhteensä 5000 kappaletta.
Bättre Folkin esiintyjiin kuuluvat muun muassa Maustetytöt, J Karjalainen, Pyhimys & Saimaa, Paperi T, Ruusut ja Litku Klemetti. Festivaalilla esiintyviä kirjailijoita ovat muun muassa Antti Nylén, Saara Turunen, Miki Liukkonen ja Laura Lindstedt.
Bättre Folkin erityispiirteisiin kuuluu merellisen ympäristön, musiikkia ja kirjallisuutta yhdistelevän ohjelmiston lisäksi paikallisia tuotteita tarjoilevia ravintoloita ja baareja sekä saunaosasto keskellä festivaalialuetta.
Bättre Folk järjestetään kahdeksatta kertaa Hailuodon Marjaniemessä 12.-13. heinäkuuta.
Ennätyssuuresta yleisöstä johtuen järjestäjät pyytävät festivaalivieraita saapumaan saarelle hyvissä ajoin, mielellään jo edellisenä päivänä.
Perjantaina ja sunnuntaina lautat ruuhkautuvat ja odotusajat lauttarannassa voivat olla useita tunteja. Myös lähtöä kannattaa lykätä sunnuntai-iltaan tai maanantaihin, jos on mahdollista.