Entinen pääministeri ja demarijohtaja Paavo Lipponen on otsikoissa tapaamisestaan Yhdysvaltain silloisen suurlähettilään Earl I. Mackin kanssa vuonna 2004.
Wikileaksin vuotaman amerikkalaismuistion mukaan Lipponen selosti suurlähettiläälle presidentti Tarja Halosen ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin käymää Karjala-keskustelua.
Kohu syntyi. Kierroksia lisäsi entisestään Halosen viesti Yle Uutisille, että hän "ei käytä lähettejä".
Kertomatta jäi, ettei hän Lipposta lähetiksi tarvinnutkaan.
Presidentin kansliapäällikkö Jarmo Viinanen ja ulkoministeriön Venäjä-yksikön johtaja Olli Perheentupa olivat selostaneet Halosen ja Putinin välisen keskustelun sisällön hyvin yksityiskohtaisesti Yhdysvaltain suurlähetystön kakkosmiehelle, joka kirjasi tiedot tarkasti ylös.
Ja mitä Putin oli sanonut? Ettei Karjan palauttaminen ole mahdollista, koska se johtaisi rajojen tarkistuksiin myös muualla. Jos tuo on suuri uutinen aikaansa yhtään seuraavalle diplomaatille tai poliitikolle, voi hyvällä syyllä epäillä, ettei tämä ole lainkaan tehtäviensä tasalla.
Paavo Lipposen julkinen leimaaminen lähes luopioksi todistaa jälkikekkoslaisista sisäpoliittisista kouristuksista. Kontakteissa ulkovaltojen edustajiin nähdään liian helposti jotakin hämärää, silloinkin kun kontaktit ovat puhdasta rutiinia.
Wikileaks-paljastusten suurin ongelma on siinä, että ne kertovat vain amerikkalaisen näkökulman. Suomalaiset eivät todennäköisesti saa laajassa mitassa koskaan tietää, mitä meille on kerrottu vastineeksi.
Pelin henkeen kuuluu todellakin tietojen vaihtaminen. Kunpa johonkin muistioon olisi kirjattu, millaisia tietoja Suomen poliittinen johto ja ulkoministeriön virkamiehet ovat saaneet amerikkalaisilta.
Suomalaisilla diplomaateilla lienee edelleen pysyväismääräyksenä hankkia esimerkiksi asemamaahansa kohdistuneesta valtiovierailusta mahdollisimman pian mahdollisimman tarkat tiedot. Hyvin usein asemamaissa järjestetään vieraan vallan edustajille jopa yhteisiä tiedotustilaisuuksia.
Aivan samalla tavalla kuin hyvät toimittajat kaivavat kiinnostavia uutisia, hyvät diplomaatit onnistuvat kontaktiensa kautta kaivamaan yksityiskohtia, joita muilla ei ole. Parhaimmillaan tietojen keruusta on hyötyä Suomen kansainvälisen aseman vahvistamisessa.
Lipposen ympärille syntynyt kohu kertoo Suomen jonkinasteisesta henkisestä kypsymättömyydestä. Kontakteja ulkomaailmaan kauhistellaan liian herkästi.
Paremminkin pitäisi kantaa huolta siitä, onko niitä riittävästi. Saako Suomi diplomaattisessa kaupankäynnissä tarpeeksi tietoja voidakseen valvoa etujaan, on se kaikkein tärkein kysymys.
Toinen hämmästeltävä seikka on eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jääminen Putin-informaatiosta paitsioon. Tästähän sen kohun pitäisi nousta.
Mikä rikos Lipposen käynti USA:n suurlähettilään luona onkaan verrattuna siihen, ettei ulkoasiainvaliokunnan pakeilla ehdi poikkeamaan kukaan?