Puolueen puheenjohtajuus ei sovi eduskunnan puhemiehelle, jonka on noustava puoluepolitiikan yläpuolelle. Valinnasta voi pahimmillaan kärsiä eduskunnan arvovalta. SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen tiistainen valinta eduskunnan uudeksi puhemieheksi oli itsestään selvä sen jälkeen kun puolueen eduskuntaryhmä oli hänet tehtävään nimennyt. Liisa Jaakonsaari joutui tekemään tilaa entiselle pääministerille. Keskiviikkona ensimmäiseksi varapuhemieheksi valitaan keskustan Seppo Kääriäinen. Kun toisena varapuhemiehenä jatkaa kokoomuksen Ilkka Kanerva, eduskunta siirtyy miesten johtamaksi instituutioksi. Vastapainoksi maassa on naispresidentti ja naispääministerin johtama hallitus, jossa ministereistä puolet on naisia.
Lipposen valintaa puhemieheksi kannatti lähes koko eduskunta, 179 kansanedustajaa. Kannatusta ei tullut vain hallituspuolueilta, vaan myös opposition edustajilta.
Puhemies on virallisessa protokollassa Suomen toiseksi tärkein henkilö; pääministeri tulee vasta kolmantena. Tehtävä on kuitenkin on seremoniallinen; puhemies edustaa eduskuntainstituutiota ulospäin. Eduskunnassa hänen on toimittava tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti niin, ettei puhemies suosi tai syrji ketään osapuolta. Lipposen valinnan myötä tästä ei tietysti vallitse epäselvyyttä.
Puhemiehellä ei ole tosiasiallista poliittista valtaa samalla tavalla kuin esimerkiksi pääministerillä tai ministerillä. Puhemies ei saa eduskunnassa edes äänestää, toisin kuin varapuhemiehet. Hallituksen muodostamisessa puhemiehellä on roolinsa, mutta siinäkin valta tulee eduskuntaan muodostuneelta enemmistöltä. Sen sijaan vaikutusvaltaa puhemiehellä voi olla paljonkin kuten Lipposen edeltäjän Riitta Uosukaisen esimerkki osoittaa.
Puhemiehen roolinsa ohella Lipponen on kuitenkin hyvin tärkeä vallankäyttäjä eduskunnan ulkopuolella. SDP:n puheenjohtajana hänen täytyy osallistua aktiivisesti poliittiseen keskusteluun ja puolueensa linjanvetoihin. Eduskunnassa SDP:n puheenjohtaja ei kuitenkaan voi osallistua poliittisiin väittelyihin, vaan hänen on tehtävä ero rooliensa välillä. Eduskunnassa rooli on selvä, mutta puhemiehen on vaikea muuttua puheenjohtajaksi eduskunnan ulkopuolella. Jos hallituspuolueet ajautuvat hankauksiin, puhemies-puheenjohtaja voi olla pahassa välikädessä.
Perustuslaki ei tietenkään kiellä kaksoisroolia. Puhemies joutuu työssään koko eduskunnan arvioitavaksi. Kaksoisroolin haltijan voi olla melkoisia vaikeuksia ylläpitää arvostusta yli puoluerajojen. Jos puhemies ei nauti työssään koko eduskunnan tukea, hän haavoittaa eduskuntaa instituutiona. Tähän Suomen kansanedustuslaitoksella ei ole varaa.
Lipponen on sanonut jatkavansa SDP:n johdossa kautensa loppuun eli kesään 2005 saakka. Päätöksen pitävyyttä voi epäillä. Miten puhemiehen roolissa voi johtaa puolueen kunnallisvaalikamppailua? Kyse ei ole yksin politiikasta, vaan myös ajankäytöstä. Puhemiehen tehtävä on seremoniallinen ja siihen sisältyy runsaasti edustamista niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Kaksoisroolin haltijalle tulee äkkiä aikapula.
Lipponen teki pääministerinä suurtyön ohjastamalla Suomen talouden kestävälle kasvu-uralle laman jälkeen. Puhemiehenäkin hän voi tehdä loistavan uran eduskunnan arvovallan hyväksi, mutta vain jos paneutuu tehtävään täysillä. Puheenjohtajana se ei onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Hallituspuolueen puheenjohtajan paikka on hallituksessa, ei eduskunnan puhemiehenä.