Lahti 14.7: pääministeri Paavo Lipponen lausuu kirjoittamansa runon Lahden runomaratonilla. Pello 11.8: Lipponen vierailee kotikonnuillaan Pellon Turtolassa. Ilomantsi 24.8: Lipponen pitää luennon sotahistoriasta Möhkössä.
Tartto 30.8: Pääministeri Lipponen tuhoaa singolla panssarivaunun simulaattorilla.
Kauhajoki 1.9: Lipponen esittelee keittiötaitojaan ruokamessuilla.
Helsinki 3.9. "Voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia, jota täällä on harjoitettu", lausui Lipponen eduskunnan suuressa Sonera-keskustelussa.
Paavo Lipponen on asemansa ja pääministerin muodollisten valtaoikeuksien takia Suomen vaikutusvaltaisin poliitikko. Lipponen on kuitenkin enemmän kuin vain valtaoikeuksiensa ja muodollisen asemansa summa. Hänen arvostuksensa pääministerinä on noussut sitä mukaa kuin hänelle on kertynyt virkavuosia hallituksen johtajana. Sellainen on harvinaista Suomen politiikassa.
Yleensä pitkä valtakausi kuluttaa ja syö poliitikkoa. Kalevi Sorsa on siitä hyvä esimerkki. Nuori Sorsa oli huippusuosittu vereksenä pääministerinä. Ennätysmittainen valtakausi söi hänen suosionsa niin, ettei hän kelvannut enää edes oman puolueensa presidenttiehdokkaaksi 1994.
Lipposen käyrä noudattaa muita luonnonlakeja. Mitä pitempään hän on johtanut hallitusta, sitä arvostetumpi ja pidetympi hänestä on tullut. Hänen kasvonsa eivät ole kuluneet seitsemästä pääministerivuodesta huolimatta. Se näkyi SDP:n puoluekokouksessa kesällä, se on käynyt ilmi useista mielipidetiedusteluista vuoden aikana ja sama ilmiö on luettavissa myös Kalevan mittauksesta tänään. Lipponen ei ole siinä ykkönen, mutta hän on petrannut asemiaan ja on hyvä kakkonen.
Kuka muistaa vielä, millainen vuoden 1995 vaaleissa murskavoiton saanut Lipponen oli pääministerinä? Puoluetoverit saivat pidätellä henkeään ja pelätä, kummalla jalalla uusi pääministeri nousi vuoteesta aamulla. Epävarmuus ja paha olo paistoivat kauas. Nykyisin Lipponen liikkuu kuin kala vedessä mitä erilaisimmissa sosiaalisissa tilanteissa sekä tiukoissa paikoissa Euroopan ja maailman politiikan huippujen keskellä.
Hän myös näyttää nauttivan siitä, että on pääministeri. Hänellä on asemansa takia kova kysyntä ja hän ottaa vastaan kiinnostavia kutsuja, myös perheensä kera. Media jolkottaa uskollisesti perässä kuin pystykorva.
Kesä on ollut Lipposen kulta-aikaa. Hän on hallinnut julkisuutta ja ollut kesän ehdoton mediatähti - eikä vain poliitikkona ja pääministerinä, vaan myös persoonana, joka ei kätke kynttiläänsä vakan alle. Lipposesta on kuoriutunut mediassa se kiehtova ja älyllinen tyyppi, jollaisena monet oppivat tuntemaan hänet ennen kuin hänestä tuli paineinen SDP:n puheenjohtaja pääministeri. Se pääministeri, jonka selkä tuli tv-kuvista yhtä tutuksi kuin hänen kasvonsa.
Lipponen on aina murahdellut imagonrakennukselle ja imagokonsulteille. Moni toveri olisi kaivannut pientä ulkopuolista apua Lipposelle varsinkin silloin, kun hänen mediasuhteensa olivat jännittyneet ja hänen mörököllimäinen julkikuvansa oli rasite SDP:n kannatukselle. Ei tullut kuuloonkaan.
Tänään konsulteilla olisi taas asiaa Lipposen puheille - oppia saamaan. Pääministeristä on kehkeytynyt vuosien myötä taitava mediajulkisuuden hyödyntäjä. Lipponen keikkuu otsikoissa harva se päivä siksi, että hän on maan vallankäyttäjä numero yksi. Mutta hän ei tyydy vain pääministerin hieman kuivakiskoiseen ammattirooliin: puolustamaan budjetin talouslinjaa, taistelemaan tupon puolesta, ideoimaan Kainuun mallia ja ajamaan elintarvikevirastoa Helsinkiin.
Lipponen on oppinut ottamaan julkisuudesta irti kaiken mahdollisen. Hän tietää, että pääministeri on kävelevä kestouutinen eikä hän petä mediaa. Hän antaa jatkuvasti juttuihin uutta, yllättävää aineistoa, kuten Urho Kekkonen konsanaan. Lipposen kesäturnee on monipuolisuudessaan ja huomionarvossaan vaikuttava. Hän on pystynyt muokkaamaan yllättävillä esiintymisillään kuvaa itsestään ja rakentamaan itselleen uutta julkista identiteettiä. Ärjy ykkönen ja Ärjy kakkonen ovat väistyneet taka-alalle. Tilalle on tullut persoona, jonka edesottamuksia seurataan mielellään.
Lipponen varasti shown myös eduskunnan ensimmäisenä työpäivänä viime tiistaina soimaamalla omaperäisellä värssyllään kansanedustajia ja käymällä keskustan uuden johtajan Anneli Jäätteenmäen kimppuun heti, kun tilaisuus siihen avautui. Naista päin rynnistämisessä on omat ongelmansa. Lipponen liikkuu joka kerta niin tehdessään heikoilla jäillä, mutta nyt hän ei nostattanut yleistä suuttumuksen aaltoa.
Otsikkokilvan eli taistelun huomiosta ja ajatuksista voitti tiistaina Lipponen.
Joku voi sanoa, ettei Lipponen rakenna itselleen imagoa. Hän vain hoitaa virkaansa ja tekee, mitä häneltä pyydetään. Ei kai hän voi mitään, jos journalistit tulevat paikalle ja tekevät hänestä juttua. Hän ei valitse otsikon leveyttä eikä kuvia juttuihin. Hän ei liioin päätä juttujen pituudesta ja sijoittelusta.
Ei niin, mutta se ei todista mitään. Vain sillä on merkitystä, miten poliitikko suhtautuu omaa julkisuuteensa. Poliitikkohan ei ole nykyisin mitään, ellei hänellä ole medianäkyvyyttä.
Pääministeri voi aina vaikuttaa oman julkisen profiilinsa korkeuteen. Hän voi valita, onko se matala, korkea tai erittäin korkea. Lipposella se on huippukorkea, eikä se ole sattumaa. Pääministerillä on jo vaalikampanja täydessä käynnissä ilman, että kukaan sitä sellaiseksi tajuaa tai mieltää. Juuri siinä näkyvät Lipposen taidot Suomen johtavana mediapoliitikkona.
Hän käyttää maksimaalisesti ja ilmaiseksi hyväksi pääministeriaseman antaman medianosteen.