Kahdeksan vuotta pääministerinä toimineen Paavo Lipposen henkilökohtaisista tunnoista uhkasi tulla elämää suurempi asia, kun Lipponen teki surutyötään vaalien jälkeen. Kansa pidätti henkeään ja arvuutteli, romahtaako punamultapohja jo ennen kättelyä Lipposen kiukuttelun takia. Vielä äsken Lipponen antoi ymmärtää, että keskustan vaalivoitto oli valheelle rakennettu. Lipponen tarkoitti puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen Irak-kritiikkiä.
Se oli rumasti sanottu, kun keskusta ja SDP olivat jolkotelleet kuukausikaupalla rinta rinnan mielipidemittauksissa. Keskusta nousi SDP:n rinnalle ja välillä ohikin jo kauan ennen Irakin sotaa. Suomen politiikan valtasuhteissa tapahtunut muutos oli ollut luettavissa kyselyistä jo noin puoli vuotta ennen vaaleja.
Perjantaina SDP:n puheenjohtaja teki sitten sen, mitä häneltä oli odotettu pitkään: tunnusti rehdisti, että maassa oli pidetty vaalit, jotka nostivat keskustan maan suurimmaksi puolueeksi.
"Tällä periaatteella on luontevaa, että pääministeriehdokas tulee keskustasta", Lipponen sanoi ja esiintyi Jäätteenmäen seurassa tavalla, jota jotkut politiikan toimittajat luonnehtivat kuherteluksi.
Mitäpä muuta Lipponen olisi voinut enää tehdä kuin ottaa lusikan kauniiseen käteen. SDP ja keskusta olivat sopineet jo torstaiaamuna siitä, että ne lähtevät yrittämään punamultahallitusta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1987. Sen jälkeen kun perusratkaisu hallituspohjasta oli lyöty lukkoon kahden suuren puolueen välillä, oli kyse vain siitä, keitä muita hallitukseen kelpuutettiin.
Armon sai vain RKP. Vasemmistoliitto ja vihreät jäivät nuolemaan näppejään. Suomi palaa normaalimenoon kahdeksan vuoden ylileveän hallituskauden jälkeen.
Jäljellä on vielä yksi suuri henkilökysymys: lähteekö Lipponen varapääministeriksi Jäätteenmäen hallitukseen? SDP:n puheenjohtaja ei ole vielä korttejaan paljastanut, vaikka hänen aloittamastaan hymykampanjasta näkee, ettei hän ajattele enää aivan yhtä mustavalkoisesti kuin tv:n vaalitenttien aikaan. Silloin hän sanoi arvoituksellisesti, että jos maahan syntyy Jäätteenmäen hallitus, hänellä voi olla muutakin tekemistä kuin toimia sen ministerinä.
Kaikki asioita seuraavat tietävät, että vaikka Lipposen ja Jäätteenmäen välit eivät olisikaan tulehtuneet sen takia, mitä kampanjan aikana lausuttiin, sinipuna olisi ollut Lipposelle mieluisin vaihtoehto. Hän oli henkisesti valmistautunut jatkamaan yhteistyötä kokoomuksen kanssa, mutta siitä ei tullut mitään, kun keskusta sai kaksi paikkaa enemmän eduskuntaan kuin SDP.
Jos SDP olisi antanut nyt rukkaset keskustalle, Jäätteenmäki olisi lähtenyt yrittämään hallitusta kokoomuksen kanssa. Pelko siitä taivutti SDP:n ja lopetti demarien jankutuksen Lipposen pääministeriydestä.
Lipposen jarruttelu ja julkinen epäröinti ovat jo käynnistäneet vetoomuskampanjan. Vastuulliset demarit ovat ryhtyneet taivuttamaan julkisestikin Lipposta, jotta hän lähtisi Jäätteenmäen hallitukseen. Mieleen tulee väistämättä aika, jolloin Pertti Paasio johti SDP:tä hallituksen ulkopuolelta. Silloin SDP:ssä vedottiin joukolla sen puolesta, että joku puolueen ministeri olisi tehnyt tilaa Paasiolle.
Paasiolle avautui lopulta ulkoministerin paikka, kun Kalevi Sorsa uhrautui ja lähti eduskunnan puhemieheksi. Sorsa joutui kuitenkin raivaamaan tieltään Matti Ahteen.
Kukaan muu kuin Lipponen ei tiedä, kuinka tosissaan hän punnitsee eri vaihtoehtoja. SDP saa puhemiehen paikan, jos punamultahallitus syntyy. Siinä olisi juuri uuteen kalliiseen omistusasuntoon muuttaneelle Lipposelle hyväpalkkainen työ. Tehtävässä on kuitenkin yksi iso mutta.
Puhemies on epäpoliittinen henkilö. Hän jakaa puheenvuoroja, edustaa, matkustaa ja ottaa vastaan vieraita. Suurimman osan siitä, mitä puhemies lausuu korkealta korokkeeltaan, hän lukee kaavamaisesti paperista. Puhemies ei äänestä eduskunnassa eikä osallistu aktiivisesti poliittiseen toimintaan. Tällaiseen peukalonpyörittäjän ja koreilevan edustushenkilön rooliinko Lipponen muka tyytyisi kahdeksan kiihkeän pääministerivuoden jälkeen?
Puhemiehet olivat vielä Urho Kekkosen ja K.A. Fagerholmin aikana suuria tähtiä Suomen politiikassa, mutta silloin hallituksia tuli ja meni. Puhemies saattoi laskea pääsevänsä pian takaisin oikeisiin töihin.
Nyt hallitukset istuvat täyden vaalikauden. Puhemies on tuomittu politiikan nykymeiningissä päällekatsojaksi ja sivustaseuraajaksi. Jos Lipponen lähtee eduskunnan johtoon, hänestä tulee sillä siunaamalla poliittinen jäähdyttelijä ja valta karkaa hänen käsistään. Hän ei ole enää uskottava SDP:n johtajana.
Mikäli Lipponen sitä haluaa, puhemiehen työ sopii hänelle pienten lasten isänä ja nuoren, kunnianhimoisen naisen puolisona kuin nyrkki silmään. Päivi Lipponen on myös poliitikko, joka kokeili jo neljä vuotta sitten siipiensä kantoa eduskuntavaaleissa, ilman menestystä. Hän on sittemmin luonut uskottavasti itselleen omaa, itsenäistä profiilia opinnoillaan ja osallistumalla erilaisiin yhteiskunnallisiin rientoihini.
Onko nyt Päivi Lipposen vuoro politikoida? Puhemies on muodollisesti tasavallan kakkoshenkilö, jonka puolisollakin on korkea seremoniallinen rooli.
Tärkein näkökulma Lipposen ratkaisuun on kuitenkin poliittinen. Hän tietää hyvin, että suuren puolueen johtajan kuuluu olla hallituksessa. Muuten puolue on tuuliajolla ja puheenjohtajalla sormi suussa. SDP:ssä nämä ongelmat muistetaan hyvin sekä Rafael että Pertti Paasion ajoilta.
Lipponen kuului Pertti Paasion kaudella niihin, jotka vaativat SDP:n puheenjohtajaa hallitukseen. Se oli hieno linjaus silloin ja on tänä päivänäkin. Lipposta tarvitaan Jäätteenmäen hallituksen talouspolitiikan pitämiseksi terveillä linjoilla ja erossa jakopolitiikasta.