Paavo Lipposen syvällinen ajattelu tunnutaan maamme ahtaissa ympyröissä ymmärrettävän tahallaan väärin. Se on saakelin sääli. Sillä Lipponen on mies, jolla on paljon pohdiskeltavaa ja hommaan tarvittava kalusto.
Lipponen toimii monella tasolla: kansallisen itsetutkiskelun käynnistäjänä, eduskunnan puhemiehenä, Sdp:n puheenjohtajana - sekä pääministerinä (ministeri Mauri Pekkarisen käsityksen mukaan) ja presidenttinä (televisiota katsovien pikkulasten olettamana).
Koska Lipponen on kotoisin Oulusta, Turtolasta ja Kuopiosta, niin hänen ajattelustaan johtaa suora linja toimintaan. Kun mietintä päättyy, pannaan toimeksi.
Renessanssi-ihminen ei koskaan saanut jalansijaa Suomesta. Muualla Euroopassa sellainen toimi henkisen avaruuden avaajana, mutta miten elettiin Suomessa.
Täkäläinen rohdinmekko keskittyi joko tuohitöihin, öljylampun rassaukseen tai päreiden sovittamiseen kainaloon. Alkuperäinen suomalainen ei osannut yhtäaikaa jauhaa pihkaa ja istua eduskunnan kuppilassa kameratta.
Renessanssilainen pystyi kaikkeen, samalla kun tietysti hahmotti tulevan yhteisen Eurooppamme linjauksia.
Lipponen on samanlainen kymmenottelija. Väärinkäsitykset versovat hänen monimuotoisuudestaan.
Lipponen kykenee erittelemään käsitteitä, me ainoastaan käsittelemään eritteitä. Tämän intellektuaalisen kuilun takia Lipponen joutui rajoittamaan toimittajien liikkumista eduskuntatalossa.
Viime kesänä tv-uutisiin kuvattiin harppova Lipponen käsivarakameralla. Hän liikkui ajatuksiinsa uponneena kohti erästä huonetta. Lipposella oli ilmiselvä kiire. Katsojalle tuli tunne, että mestari kulkee rivakasti, koska on aika panna tuulemaan, loksauttaa asiat kohdalleen.
Kuvajainen särkyi siihen paikkaan. Televisio näytti, kuinka puhemies, puheenjohtaja, pääministeri ja presidentti yhdessä ja samassa miehessä vilahtikin vessaan asioimaan.
Lipposlaisittain makki olisi pitänyt juontotekstissä mainita huoneeksi, jossa kuninkaatkin käyvät yksin.