Talvilintujen ruokinnasta oman pihan lintulaudalla tai jossain pihapiirin reunametsässä on tullut Suomessa hyvin yleinen tapa. Elintasomme nousun myötä meillä on nyt varaa muistaa pakkasen ja pimeyden ahdistamien lintujen hyvinvointia sekä auttaa niitä selviämään talven koettelemuksista.
Hyvin monelle lintujen auttajalle talviruokinta on jo perinne. Ja varsinkin eläkeläisille tai yksin eläville ihmisille linnuista on tullut myös ystäviä, joiden seuraaminen ruokintapaikalla tuo elämään vaihtelua ja virkistää mieltä talven kaamoksessa.
Koko Suomea ajatellen meillä on talvisin noin 50 lintulajia, jotka enemmän tai vähemmän säännöllisesti käyttävät ruokintapaikkojen antimia hyväkseen. Puolet tuosta määrästä on siinä määrin yleisiä, että ne voi nähdä lähes joka lintulaudalla - toki niin, että lajimäärä on Etelä-Suomessa suurempi kuin pohjoisessa.
Reilut kymmenen lajia käyttää lintulautojen antimia säännöllisesti, mutta lajit ovat niin harvinaisia, että niitä on mahdollista nähdä vain siellä täällä. Lintulaudoilla satunnaisesti vierailevia lajejakin on jonkin verran toistakymmentä, osa luonnossamme aika yleisiä. Ne eivät ole vielä oppineet etsimään ruokintapaikkoja ja käyttämään ihmisen tarjoamaa ruokaa säännöllisesti hyväkseen.
1970-luvulle asti lintuja ruokittiin talvisin perinteisesti kauralla, talilla ja ruuanjätteillä. Tuo ravintovalikoima soveltui vain noin kahdellekymmenelle lajille. Keltasirkkua lukuun ottamatta myös ruokintapaikoilla käyvien lintujen yksilömäärä oli nykyisiin ruokavieraiden määriin verrattuna pieni.
1970-luvulla linnuille alettiin tarjota ulkomailta tuotavaa rasvaista auringonkukansiementä. Aluksi oli vaikeaa saada sitä järjelliseen hintaan - minäkin kävin parina talvena hakemassa auringonkukansiemensäkkejä koko autokuormallisen mustanpörssin tuotteina margariinitehtaalta Helsingistä. Tehtailla ei ollut lupa myydä siemeniä verotusteknisistä syistä, mutta sen verran lintujen ystäviä niistäkin löytyi, että "pieniä määriä" oli mahdollista ostaa tiskin alta tehtaan omakustannushintaan.
Auringonkukansiementen tarjolle tulo näkyi välittömästi muutamien lintulajien esiintymisessä. Melko vähälukuiset sinitiainen ja viherpeippo yleistyivät vuosikymmenessä räjähdysmäisesti, ja niiden pesimäalue laajeni maan eteläosista koko Suomeen. Myös satunnaistalvehtijoiden, esimerkiksi peipon ja järripeipon, määrä kasvoi.
Pikkuvarpusen runsastuminen ajoittui yhteen ruokinnan yleistymisen kanssa, mutta saattaa johtua muista syistä kuin ruokinnasta. Fasaanin leviämiseenkin talviruokinnalla on osuutensa.
Kaikkia lintuja ruokinta ei kuitenkaan ole auttanut. Varpunen ja peltopyy ovat suuresti vähentyneet. Keltasirkku ei ole oppinut uusille ruuille, auringonkukan lisäksi maapähkinälle, ja on vähenemässä
Tänä talvena lintulaudoilla käyvät huonon pesimäkesän jälkeen normaalia vähälukuisempina tutut lajit, esimerkiksi tali-, hömö-, kuusi- ja töyhtötiainen, Lapissa lapintiainen. Punatulkkuja jäi hyvän pihlajanmarjasadon houkuttelemina talveemme tavallista runsaammin. Varislinnuista tuttuja pihavieraita ovat närhi, harakka ja varis, Pohjois-Suomessa kuukkelikin. Ne ovat kovia varastoimaan löytämäänsä ruokaa ja saattavat siksi aiheuttaa ongelmia ruokintapaikalla, kun rahtaavat kaikille linnuille tarkoitetut eväät omiin kätköihinsä.
Harvinaisemmista ruokavieraista lintulaudoilla käy nyt pähkinänakkeleita ja pähkinähakkeja. Tikoilla oli syksyllä selvä vaellus. Tavallisen käpytikkamme lisäksi pihoilla on nähty paljon harmaapäätikkoja, monessa paikassa myös pikku- ja valkoselkätikkaa. Nokkavarpusia on tavattu Kaakkois-Suomen alueella ja Oulussa.
Pohjanmaalla ja Oulun seudulla vierailee ruokintapaikoilla joitakin kymmeniä peltopyyparvia. Pihlajanmarjojen loppuminen on pakottanut meille talvehtimista yrittämään jääneet mustapääkertut lintuladoille. Osa nälkäisten tilhienkin pienistä parvista on oppinut hyödyntämään niiden antimia.
Edellisten lauhojen talvien tavoin myös punarintoja on ruokintapaikoilla etelärannikolta Kauhajoelle joitakin kymmeniä. Mitään valtakunnallisia suurharvinaisuuksia, esimerkiksi valkopäätiaisia, itäisiä rautiaisia tai itäisiä rastaita, ei talven aikana ole ruokintapaikoilla kuitenkaan tavattu.