"Käpytikkaan on kiva tulla, täällä kavereita paljon on mulla", kajahtaa noin kuudenkymmenen lapsen suusta tänään torstaina Käpytikan päiväkodin laajennusosan vihkiäisjuhlissa.
Laajennusosan on suunnitellut arkkitehti Maija Niemelä, jonka käsialaa alkuperäinenkin päiväkotirakennus on. Käpytikan päiväkoti valmistui Tyrnävän Murtoon vuonna 1998.
Päiväkodin johtaja Marianne Lehtola kertoo, että 180 neliömetrin lisätila tuli todella tarpeeseen. Sen käyttöönoton myötä viimeinenkin lapsiparvi mahtui päiväkodin seinien sisälle.
"Yksi ryhmä oli vuoden verran tuossa tien toisella puolen olevassa rivitalo-asunnossa, joka on kunnan omistuksessa. Tilat olivat käytännössä hankalat", Lehtola viittaa.
Hän kiittelee kuntaa siitä, että se pani päiväkodin laajennushankkeen käyntiin rivakasti. Päätöksenteosta viimeisen naulan lyöntiin kului aikaa vuosi.
"Itse uskalsin toivoa jostain vain hieman lisää vuokratilaa", Lehtola myöntää.
Remontti ei haitannut päiväkodin rutiineja, sillä laajennus tuli periaatteessa rakennuksen takapihalle. Aluksi päiväunille asettuminen oli hankalaa rakentamisesta syntyvien äänien vuoksi, mutta lapset tottuivat pian meteliin.
Erilaisia pintoja
Uudisosaan tehtiin sosiaalitilat päiväkodin 12 henkiselle työntekijäjoukolle. Lisäksi saatiin myös terapiahuone, jota pystytään hyödyntämään hyvin pienryhmäkäytössä.
"Arkkitehti on suunnitellut uuden puolen vanhaan sopivaksi, eli tilaratkaisut ovat saman tapaisia ja pinnoissa on käytetty samoja materiaaleja", Lehtola kertoo laskeutuen alas yhdeltä päiväkodin kolmesta leikkiparvesta.
Esikouluikäisten tupakeittiön nurkasta avautuu ovi lehtihuoneeseen, joka on suosittu leikkipaikka. Arkkitehti on suunnitellut huoneeseen erikoisen pölkkylattian, joka kestää erikoisen hyvin vaikkapa nikkarointitalkoita.
Jokaisen ryhmän tukikohdassa on myös aivan oikea toimiva takka.
"Kyllä me olemme täällä viihtyneet, mitään valittamista ei ole", Lehtola nauraa.
Kun Murron päiväkotitoiminta käynnistyi vuonna 1996, se mahtui yksityistaloon, sillä lapsia oli vain kolmetoista. Nyt päiväkotilapsia on kuutisenkymmentä, kahteen vuoteen asti ipanat hoidetaan perhepäivähoidossa.
"Murto on kasvanut viime vuosina todella nopeasti", neljättä vuotta päiväkodin johtotehtävissä toimiva Lehtola laskeskelee viitaten siihen, että Murron ala-asteellakin on laajennuspaineita.
Hän uskoo kasvun pysähtyvän joksikin aikaa, kun alueen tonttien kaavoittaminen jäädytetään hetkeksi.
"Kaavoittamattomuus on hyvä asia siinä mielessä, että palvelut ehtivät kasvaa väestön mukana. Tällä hetkellä meillä ei esimerkiksi ole lainkaan päiväkotijonoja, vaan kaikille halukkaille on pystytty koko kunnan alueella tarjoamaan päivähoitopaikka lain määräämässä ajassa.