Lin­ja-au­to­py­säk­ke­jä siir­re­tään val­tiol­le

Loputkin yleisten teiden linja-autopysäkeistä siirtyvät vuoden loppuun mennessä kunnilta Tiehallinnon vastuulle. Samalla myös velvoite uusien katosten rakentamisesta siirtyy valtiolle.

Loputkin yleisten teiden linja-autopysäkeistä siirtyvät vuoden loppuun mennessä kunnilta Tiehallinnon vastuulle. Samalla myös velvoite uusien katosten rakentamisesta siirtyy valtiolle.

Muutoksen taustalla on Tiehallinnon ja Kuntaliiton vuonna 2001 hyväksymä suositussopimus, joka määrittelee yleisten teiden kustannusvastuun periaatteita.

- Sopimuksella pyritään selkeyttämään vastuunjakoa kuntien ja valtion kesken yleisen teiden pidossa. Tiehallinto on jo aiemmin vastannut pysäkkien ajotilasta, joten on luontevaa, että myös katokset kuuluvat sen toimialueeseen, liikennejärjestelmäasiantuntija Matti Holopainen Tiehallinnosta kertoo.

Holopaisen mukaan Tiehallinto on ottanut vastuulleen katoksia portaittain vuodesta 2002 lähtien. Siirtojen yhteydessä Tiepiirit ovat tarkastaneet pysäkit ja korvanneet huonokuntoiset katokset uusilla.

- Pysäkkien kunto onkin monin paikoin kohentunut selvästi, Holopainen huomauttaa.

Katoksia on yleisten teiden varsilla kaikkiaan noin 7 000. Näistä 1 700 on Uudenmaan Tiepiirin alueella.

Ilmoita asiavirheestä