Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murha koskettaa syvältä ruotsalaista yhteiskuntaa. Suru ja järkytys ovat aistittavissa kaikkialla. Televisiokuva kertoo, kuinka kyynelehtivät ihmiset laskevat kukkia, pehmoleluja ja itse kirjoittamiaan muistokirjeitä murhapaikan, sairaalan ja hallitusrakennuksen lähelle.
Tunnelma on kuin Anna Lindh olisi kuulunut jokaisen ruotsalaisen lähipiiriin. Suru on tarttunut meihinkin, suomalaisiin. Ruotsin Helsingin-suurlähetystön eteen on kannettu kukkia ja ihmiset ovat vaeltaneet kirjoittamaan nimensä muistokirjaan.
Anna Lindhin muistoa on kunniotettu eri puolilla Ruotsia. Haaparannan kouluilla ja päiväkodeissa opettajat ja koululaiset ovat keskustelleet tapahtuneesta. Kouluilla liput olivat puolitangossa, ja kynttilät sytytettyinä, hiljaisia hetkiä vietettiin.
Kouluissa on tapausta käsiteltäessä puhuttu väkivallasta ja demokratiasta. Haaparannan kunnantalolla olevaan surunvalittelukirjaan oli perjantaina iltapäivään mennessä kertynyt puolen toista sataa nimeä.
Kirja oli illalla myös Haaparannan kirkossa, jossa pidettiin tilaisuus Anna Lindhin muistoksi. Tilaisuus oli samalla väkivallan vastainen mielenilmaus.
Toiminnanjohtaja Pirkko Lahti Suomen mielenterveysseurasta sanoo tunnetun ihmisen poismenon antavan mahdollisuuden jakaa omaa surua ja omaa kokemusta, jota on joutunut käymään läpi surutilanteessa.
"Vastaavasti jossain pommiräjähdyksessä Lähi-idässä menee monta kymmentä ihmistä, joukossa pieniä lapsiakin, mutta samaa ilmiötä ei tapahdu", Lahti muistuttaa.
"Anna Lindhissä on monta samaistumisen kohdetta", korostaa johtaja Raili Rinne Suomen mielenterveysseuran perheterapiataitojen instituutista. "Anna Lindh on äiti. On kirjoitettu kauniisti, kuinka hän piti huolta lapsistaan. Moni varmaan ajattelee, mitä perheelle nyt tapahtuu."
Apua tunteiden erittelystä
Raili Rinne sanoo tapahtuman muistuttavan ihmisiä jostakin, vaikka mitään yhtä järisyttävää ei omalla kohdalla olisi tapahtunutkaan. Mutta se viestii kuitenkin koetusta epäoikeudenmukaisuudesta.
"Se muistuttaa siitä, että itse on ollut väkivaltaisessa tilanteessa ja pelännyt tai oma koskemattomuus on jollain tavalla ollut hyökkäyksen kohteena. Luulen, että tällä hetkellä ihmisten henkilökohtaisessa elämässä on sellaista surua ja kriisejä, joista ei voida puhua ja joita ei voida käsitellä. Silloin tässä on mahdollisuus."
Rinteen mielestä on tärkeää, että surulle annetaan paikka. Samalla, kun ihminen suree, hän käy läpi monia muita asioita. Se helpottaa oloa. Ja kun kyseessä on ihmisten yhteinen suru, ihmisten välinen yhteisyys säilyy.
Tunteiden kielto, vähättely ja mitätöinti saattavat Rinteen mukaan ajanoloon tuntua niin kehossa kuin mielessä. "Parempi on, että surraan ja otetaan asia vakavasti. Tunteiden läpikäyminen auttaa." Raili Rinteen arvion mukaan Anna Lindhin kuolemaan liittyy varmasti myös se, että "hänet koettiin positiivisia asioita ajavaksi poliitikoksi. Hänestä oli tullut kuva luotettavasta poliitikosta, joka ajaa kansan, jopa koko Euroopan etua."
Suru ylittää
totutut rajat
Vastaavanlainen koko kansan suru ei ole tuntematonta Suomessakaan. Neljän poliisin surma Pihtiputaalla 1969, Lapuan patruunatehtaan räjähdys 1976, presidentti Urho Kekkosen kuolema 1986 ja Estonia-laivan uppoaminen 1994 riipaisivat suomalaisten sydämestä.
Myös jotkut muissa maissa koetut järkytykset ennen tapaus Anna Lindhiä ovat kouraisseet suomalaistenkin tunne-elämää. Tällaisia olivat muun muassa Englannin prinsessa Dianan kuolema 1997 ja terroristien isku New Yorkiin 2001.
Yhteisesti koettu suru saattaa koskettaa ihmisiä myös pienemmissä onnettomuuksissa. Raili Rinne ottaa esimerkiksi liikenneonnettomuudet. "Ihmiset vievät kukkia onnettomuuspaikalla ja haluavat liittyä surutapahtumaan, vaikka ovatkin etäisiä. Sillä on joku hyvin tärkeä merkitys."
Rinne sanoo ihmisten tarvitsevan yhteistä surua. Ei kuitenkaan niin, että tapahtuman täytyisi olla tällainen. Tärkeiden ihmisten kuolema omassa sosiaalisessa ympäristössä koskettaa aina. Varsinkin, kun se tuntuu kohtuuttomalta. "Se rikkoo meidän kaikkia mahdollisia uskomusjärjestelmiämme Maailma ei ole turvallinen. Voi tapahtua jotain sellaista, mitä nyt tapahtui."
Ihminen haluaa selityksen
Sanotaan, että ruotsalaiset eivät ole vielä selvinneet pääministeri Olof Palmen 17 vuotta sitten tapahtuneesta murhasta.
Pirkko Lahti arvioi, ettei tapaus Palme askarruta enää arkisessa elämässä. Sen sijaan tällaisessa tilanteessa se kaivautuu välittömästi esille kysymyksenä, saakohan poliisi nytkään ketään kiinni. "Pikkasen tunnetaan kansallista häpeää, ellei murhaajaa saada kiinni. Siihen liittyy yksi erittäin inhimillinen piirre: ihminen haluaa selityksen, haluaa tietää, miksi joku teki näin. Kun on erilaisia vaihtoehtoja Palmen murhaan, se kähnää aukiolevana, ja nyt saman pelätään toistuvan", Lahti toteaa.
Raili Rinne vertaa selvittämätöntä murhaa itsemurhaan. "Samalla tavalla tällaisissa tilanteissa tosiasiat jäävät selvittämättä. Se antaa tilaa mielikuvitukselle, väärille uskomuksille, ja pelko säilyy."