Joukkoliikenne: Oulun jouk­ko­lii­ken­teen linjat siir­ty­vät pois OTP:lta ensi vii­kol­la, lii­ken­tees­sä voi olla häi­riöi­tä

Uimavedet: Katso Kalevan ui­ma­ran­ta­ko­nees­ta, kuinka puhdas vesi lä­hi­ran­nal­la­si on

Li­min­gas­sa ei si­säl­lis­so­das­sa sodittu – so­pi­muk­sen al­le­kir­joit­ta­nut­ta torp­pa­ria elämää kul­jet­ti van­ki­lei­ril­le, tur­va­säi­löön ja up­see­rin kanssa shak­ki­pöy­tään

Sata vuotta sitten torppari Juho Paldanius teki ehkä elämänsä merkittävimmän teon sopiessaan, että Limingassa ei käytetä aseita toisia vastaan.

Markku Seppänen (vas.) ja Tero Paldanius kävivät sukuhaudalla Limingassa. Miesten isoisä Juho Paldanius oli sata vuotta sitten sopimassa rauhasta työväenyhdistyksen ja suojeluskunnan välillä. Juho Paldaniuksen monivaiheisesta elämästä on jäänyt muistoksi valokuvia. Juho Paldaniuksen suvussa on muisteltu paljon menneitä, mutta Limingassa tehdystä sopimuksesta mies ei ollut puhunut.
Markku Seppänen (vas.) ja Tero Paldanius kävivät sukuhaudalla Limingassa. Miesten isoisä Juho Paldanius oli sata vuotta sitten sopimassa rauhasta työväenyhdistyksen ja suojeluskunnan välillä.
Markku Seppänen (vas.) ja Tero Paldanius kävivät sukuhaudalla Limingassa. Miesten isoisä Juho Paldanius oli sata vuotta sitten sopimassa rauhasta työväenyhdistyksen ja suojeluskunnan välillä.
Kuva: Teija Soini

Sata vuotta sitten torppari Juho Paldanius teki ehkä elämänsä merkittävimmän teon sopiessaan, että Limingassa työväenyhdistys ja suojeluskunta eivät käytä aseita toisiaan vastaan. Paldaniuksen jälkeläisille asia selvisi vasta muutama vuosi sitten.

Mieheni Markku Seppänen on säilyttänyt kaapissa pientä harmaanvihreää puurasiaa. Se pitää sisällään hänen isovanhempiensa Juho ja Hanna Paldaniuksen elämän valokuvina, kuolinilmoituksina, parina lehtileikkeenä.

Sata vuotta sitten Juho, kolmikymppinen pienviljelijä, perheenisä ja työväenyhdistyksen puheenjohtaja teki ehkä elämänsä merkittävimmän teon. Hän sopi, että Limingassa työväenyhdistys ja suojeluskunta eivät käytä aseita toisiaan vastaan.

Juho ja Hanna, omaa sukuaan Anttila, sekä parivuotias Unto asuivat Limingan aseman lähellä, josta pariskunta oli hankkinut pientilan.

Juho oli kotoisin Rantsilasta, josta hän muutti parikymppisenä Liminkaan vuoden 1906 lopussa. Hän oli kahdeksanlapsisen perheen toiseksi nuorimmainen. Perheen isä Heikki kuoli, kun Juho oli nelivuotias ja perheen nuorin lapsi Hilja syntyi kuukauden isänsä kuoleman jälkeen.

Perhe vajosi köyhyyteen, eikä Juho esimerkiksi päässyt kansakouluun, vaan työskenteli lapsesta asti renkinä taloissa. Myöhemmin hän suoritti kansakoulun itseopiskeluna sekä kävi Limingan kansanopiston.

Venäläissotilaat antautuivat

Liminka oli merkittävä maaseutupaikkakunta, jossa niin työväestö kuin talonpojat olivat aktiivisia järjestöihmisiä. Limingan työväenyhdistys oli perustettu jo vuonna 1898, Suomen ensimmäisenä maaseudun työväenyhdistyksenä Kempeleen yhdistyksen kanssa. Jo sitä ennen paikkakunnalle oli perustettu nuorisoseura, Isäntä­väen yhdistys ja kansanopisto. Suojeluskunta perustettiin vuonna 1916.

Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. Tammikuussa 1918 hallitus päätti, että Suomessa oleva venäläinen sotaväki riisutaan aseista.

Myös Limingassa oli noin 50 venäläissotilasta. Paikalliset suojeluskunnat pistivät toimeksi ja saartoivat joukon Kunnallistalolle 29. tammikuuta. Venäläissotilaat antautuivat, heidät vangittiin ja kuljetettiin heti seuraavana päivänä Venäjälle.

Kun tehtävä Limingassa oli suoritettu, suojeluskuntalaisia lähti riisumaan Oulun venäläissotilaita aseista. Monet heistä myös jäivät Ouluun, jossa käytiin taisteluja.

Tasan sata vuotta sitten oli ilmeistä, että Suomi oli sisällissodassa. Suomen hallituksen asevoimina olivat suojeluskuntalaiset eli valkoiset. Työväenyhdistykset olivat perustaneet omia joukkojaan, heistä tuli kapinoivan kansanvaltuuskunnan joukot eli punakaarti.

Neuvotteluja osuuskaupalla

Tammikuun viimeisinä päivinä Limingan tilanne oli se, että suurin osa suojeluskuntalaisista oli muualla taisteluissa, mutta työväestö oli sankoin joukoin paikkakunnalla.

Liminkaan jääneet suojeluskuntalaiset kokoontuivat 30. päivä tammikuuta vanhassa osuuskaupassa, Sunilassa. He päättivät ehdottaa työväenyhdistyksen väelle neuvotteluja siitä, ettei Limingassa puolin eikä toisin tartuttaisi aseisiin.

Sisällissodan kauheuksista oli jo saatu esimakua. Limingasta kotoisin ollut Johannes Kylmänen oli murhattu raa’asti Viipurissa, ja tieto asiasta oli jo kantautunut Liminkaan.

Neuvottelijoiksi valittiin Samuli Tuomikoski, Heikki Matturi ja Yrjö Kärppä. He lähtivät Limingan työväen­talolle, jossa työväenyhdistys piti kokousta tilanteen pohjalta. Aikalaiskertomusten mukaan paikalla oli useita satoja miehiä.

Kerrotaan myös, että neuvottelijoiksi valitut kohtasivat matkallaan työväentalolle Juho Paldaniuksen ja he kysyivät, voisivatko he tulla kokoukseen neuvottelemaan. Paldanius kielsi ja sanoi, ettei mene heidän turvallisuudestaan takuuseen. Sen sijaan hän ehdotti, että esittelee ehdotuksen rauhansopimuksesta kokouksessa ja lähettää työväenyhdistyksen neuvottelijat osuuskaupalle, jos kokous näin päättää.

Työväenkokouskin päätyi neuvottelujen kannalle ja lähetti osuuskaupalle Paldaniuksen lisäksi Iikka Kanniaisen, Antti Kauppilan ja Jaakko Lempisen.

Epäluulosta puolin ja toisin kertoo, että myös työväen puolen neuvottelijat vaativat turvatakuut ennen kuin menivät sisälle osuuskauppaan.

Iikka Niemelä kirjoitti neuvottelun kulusta vuonna 1935 julkaistussa kirjassaan:

"Ensimmäisen puheenvuoron sai johtaja Tolvanen, pitäen pitkän, isänmaallista henkeä hehkuvan puheen, johon Paldanius vastasi yhtä pitkällä, mutta päinvastaisen aatteen läpitunkemalla puheella."

Sopimukseen kuitenkin päästiin. Sovittiin, ettei aseelliseen toimintaan toisiaan vastaan ryhdytä ja että aseet piilotetaan paikkaan, josta kummaltakin puolelta tietää vain yksi henkilö. Aseiden kätkijöiksi valittiin Juho Paldanius ja Heikki Matturi.

Vaikka Limingan rauhansopimus ei ollut ainoa laatuaan, historiantutkija Markku Kuorilehto pitää sitä merkittävänä.

– Limingassa oli aika suuret mahdollisuudet, että olisi päädytty toisenlaiseen ratkaisuun. Työväestöä oli paljon ja aktiivisia toimijoita molemmilla puolilla.

Paldaniuksen sana merkittävässä roolissa

Mieheni Markun suvun piirissä on ollut tapana muistella menneitä, myös sisällissodan aikoja, mutta Limingan rauhansopimuksesta ja Juhon osuudesta siihen hän ei ollut kuullut koskaan. Historian ja sukututkimuksen harrastajana hän luki rauhansopimuksesta vasta muutamia vuosia sitten ja alkoi etsiä tietoa, olisiko isoisä voinut olla vaikuttamassa asiaan.

Juho Paldaniuksen suvussa on muisteltu paljon menneitä, mutta Limingassa tehdystä sopimuksesta mies ei ollut puhunut.
Juho Paldaniuksen suvussa on muisteltu paljon menneitä, mutta Limingassa tehdystä sopimuksesta mies ei ollut puhunut.
Kuva: Teija Soini

Juholta löytyi hänen Kansan Arkistoon lähettämänsä muistelmat poliittisesta toiminnastaan, neljä konekirjoitusliuskaa. Itse hän ei näytä pitäneen rauhansopimusta kovin merkittävänä asiana, vaan kuittasi sen muutamalla lauseella. Mainitsi kuitenkin.

Sopimus joutui koetukselle heti seuraavana päivänä, kun Liminkaan saapui junalla punakaartilaisia Oulusta. Paldanius ja Matturi ottivat heidät yhdessä vastaan kertoen sovinnosta. Iikka Niemelä kirjoitti kirjassaan vuonna 1935, että Paldaniuksen sana tunnettuna puoluemiehenä painoi, ja että sen ansiosta punakaartilaiset jättivät Limingan rauhaan.

He tosin vaativat "ryssiltä" saatuja aseita luovutettaviksi. Ne annettiin heille, mutta Niemelän mukaan jäljellä oli vain kymmenkunta käyttökelvotonta kivääriä ja yksi haulikko, ei lainkaan panoksia. Venäläisiltä otetut käyttökelpoiset aseet Ouluun sotatoimiin lähteneet olivat ottaneet mukaansa.

Paldanius joutui kuitenkin vankileirille

Paikallisesta sovinnosta huolimatta Limingan työväenyhdistyksen aktiiveja pidätettiin ja toimitettiin Ouluun vankileireille. Myös Juho vietiin kaupunkiin.

Hanna-vaimo pelkäsi kotona Limingassa ja odotti Oulusta tietoa, kuinka Juholle käy. Sitä Hanna muisteli vielä 80-luvulla Oulun Mäntykodissa asuessaan.

Juhoa syytettiin kutsunnoista kieltäytymisestä ja siitä, että hän oli kiihottanut toisiakin kieltäytymään. Helmikuussa sisällissodan aikana valkoinen armeija oli ryhtynyt hankkimaan lisää joukkoja kutsuntojen kautta.

Näin Juho Paldanius itse kirjoittaa asiasta: "Limingankin porvaristo katsoi tärkeäksi pidättää osan työväenyhdistyksen toimivia nuorempia jäseniä, joihin allekirjoittanutkin sai kunnian kuulua. Pidätetyt lähetettiin Ouluun kutsuntalakkolaisina, josta joukosta muodostettiin kurikomppania ja kuljetettiin Vaasaan, missä se hajotettiin."

Kansallisarkistossa säilytettävistä Limingan suojeluskunnan pöytäkirjoista käy ilmi, että Juhoa kuulusteltiin 18. maaliskuuta ja samaan aikaan, mutta eri huoneissa työväenyhdistyksen toista johtohenkilöä Antti Rantaa. Muutamaa päivää myöhemmin heidät pidätettiin. Vangittuja siirrettiin Limingassa eri paikkoihin, kunnes 28.3. tehtiin päätös heidän lähettämisestään Ouluun.

Suojeluskunnan papereissa on myös Juhon kuulustelupöytäkirja. Häneltä kysellään kutsunnoista kieltäytymisestä ja kieltäytymiseen yllyttämisestä, myös punakaartista Limingassa sekä neuvottelemisesta venäläisen sotaväen kanssa.

Juho vastaa pitävänsä kutsuntoja laittomina ja kieltää sen paremmin kieltäneensä kuin kehottaneensa muita osallistumasta kutsuntoihin. Mitä venäläiseen sotaväkeen tulee, hän vastaa käyneensä tsajulla (teellä), kun sitä hänelle tarjottiin. Hän kieltää, että Limingassa olisi suunniteltu punakaartin perustamista, mutta puhetta on ollut järjestyskaartin perustamisesta. Mahdollista tarvetta hän perustelee rauhattomuuksien varalta, joita voisi syntyä muun muassa elintarvikeasian tähden.

"Jyrkästi kielsi, että ei aseista ollut kysymystä", lukee kuulustelupöytäkirjassa.

Kahteen kertaan kuulustelun aikana Juho pyytää, että siellä esitetyistä väitteistä kuultaisiin todistajia hänen läsnä ollessaan.

Pöytäkirjassa kerrotaan myös, että Paldaniuksella olisi ollut pieni kartta, josta hän seurasi sotatoimia ja että hän olisi näyttänyt karttaa myös muutamille muille työväenyhdistyksen aktiiveille.

Sotavuonna takaisin kunnanvaltuustoon

Juhoa ei syytetty oikeudessa vuonna 1918. Kaikkiaan vangittuna Oulussa ja kurikomppaniassa Vaasassa kului kolmisen kuukautta.

Ne olivat pitkiä ja raskaita kuukausia niin Juholle kuin perheelle, mutta ainakin kohtelu Limingassa oli ollut asiallista. Näin Juho Paldanius raportoi kesäkuussa 1919 edellisen vuoden tapahtumista Sos.dem. Puoluetoimikunnan Tilastokomitealle:

"Kohtelu Limingassa oli vangittuja kohtaan vartiana olevain suojeluskuntalaisten puolelta, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, aivan inhimillistä. Murhia, rääkkäyksiä, eikä mitään muita tihutöitä ja kotitarkastuksia ei paikkakunnalla toimeenpantu."

Juholle olisi voinut käydä huonosti, kuten esimerkiksi Oulun työväenyhdistyksen keskeiselle johtomiehelle Yrjö Kalliselle. Hän oli vastustanut aseellista toimintaa, eikä ollut osallistunut sotaan, mutta hänet tuomittiin ensin kenttäoikeudessa kuolemaan. Tuomiota ei kuitenkaan pantu käytäntöön, vaan hän sai myöhemmin tuomioistuimessa vankeusrangaistuksen maanpetoksesta.

Myös Oulun Osuuskaupan johtaja Otto Karhi sai syytteen, vaikka hän oli pysytellyt erossa sotatoimista. Karhi todettiin oikeudenkäynnissä kuitenkin syyttömäksi.

Limingassa onnistuttiin palaamaan ainakin päällisin puolin normaaliin arkeen varsin nopeasti. Juho istui jo samana vuonna Limingan kunnanvaltuustossa, joka oli valittu kaudeksi 1918-1922.

Harmaanvihreän puurasian uumenista löytyy joitakin kuvia työväenyhdistyksen riennoista. Siellä on myös kellertävä ja hauraaksi kulunut Unton kuolinilmoitus, liimattuna vastakkain yhteen toisen kuolinilmoituksen kanssa.

Unto kuoli kolmivuotiaana kurkkumätään lokakuussa 1919.

Hanna muisteli vanhuksena, miten Juho oli mennyt Ouluun hakemaan tepsivää lääkettä, mutta poika oli juuri ehtinyt kuolla, kun mies ehti myöhään illalla takaisin kotiin.

– Silloin pappakin hermostui, otti lakin päästä ja nakkasi sen lat­tialle, Hanna toisteli tarinaa, muistaen aina mainita miehensä tunnekuohun.

Toivo syntyi vuonna 1920 ja Elvi vuonna 1922.

Vangitseminen ja kurikomppania eivät olleet hillinneet Juhon intoa poliittiseen toimintaan. Kun Sosialidemokraattinen Puolue hajosi, Limingan työväenyhdistys liittyi radikaalimpaan linjaan, Suomen Sosialistiseen Työväenpuolueeseen, joka perustettiin toukokuussa 1920. Juho oli kokouksessa Oulun piirin toisena edustajana.

Aktiivinen myös maanalaisessa liikkeessä

Vuonna 1922 perhe muutti Ouluun, Juhon muistelmien mukaan työolosuhteiden pakottamana. Mieleen tulee, oliko hänen vaikeaa saada vuoden 1918 tapahtumien jälkeen pienviljelijälle välttämättömiä lisätienestejä Limingasta. Toisaalta Limingassa elettiin tuohon aikaan murroskautta. Tilat olivat lohkomisten seurauksina pienentyneet ja työvoimaa oli liikaa.

Muutto saattoi pelastaa Juhon hengen. Antti Rannan suojeluskuntalaiset kyyditsivät Neuvostoliittoon vuonna 1918. Ranta oli Limingan työväenyhdistyksen johtomiehiä, sama mies joka vuonna 1918 pidätettiin yhtä aikaa Juhon kanssa.

Oulussa Paldaniukset asettuivat Heinäpäähän. Juho työskenteli rakennuksilla kirvesmiehenä.

Juho Paldaniuksen monivaiheisesta elämästä on jäänyt muistoksi valokuvia.
Juho Paldaniuksen monivaiheisesta elämästä on jäänyt muistoksi valokuvia.

Sosialidemokraateista vasemmalle asemoituva poliittinen toiminta oli vaikeaa. SKP kiellettiin vuonna 1918, Sosialistinen työväen­puolue vuonna 1924 ja Sosialistinen Työväen ja Pienviljelijöiden Vaalijärjestö vuonna 1930.

Toiminnasta tuli maanalaista ja Juho oli liikkeessä yhteysmiehenä mukana. Vuosikymmeniä jälkeenpäin Hanna kertoi, miten muuan liminkalaismies kävi milloin minkin syyn varjolla Oulussa heillä kylässä ja miehet vetäytyivät keittiön pöydän ääreen kuiskailemaan keskenään päät vastakkain painuneina.

Vuonna 1928 perhettä koetteli taas suuri suru, kun viisivuotias Elvi kuoli sairastettuaan jo pitempään luutulehdusta. Elokuussa, kaksi kuukautta Elvin kuoleman jälkeen, syntyi Helga.

Juho pani tarmonsa myös monenmoiseen sallittuun järjestötoimintaan. Puurasian uumenista löytyy retkikuvia ja kokouskuvia, joissa Juho on mukana Oulun Osuuskaupan toiminnassa. Hän oli vuosia sen hallintoneuvoston jäsen, myös hallintoneuvoston puheenjohtajana.

Juhon muistelmat kielivät, että hallituspaikka ja hallituksen puheenjohtajuus Oulun kirjateollisuus Oy:ssä oli hänelle se tärkein ja vaikein luottamustoimi. Vuonna 1906 perustetun kirjapaino painoi työväenlehtiä ja kirjallisuutta. Toiminta oli kaikkea muuta kuin mutkatonta, sillä ennen sotia valtiovalta asetti esteitä kielloin ja takavarikoin. Yritys oli kaatua monet kerrat, mutta aina se jotenkin onnistuttiin pelastamaan. Lisäksi kahtia jakautunut työväenliike taisteli ankarasti vallasta keskenään yrityksen sisällä vielä sotien jälkeenkin.

Talvisodan ajaksi turvasäilöön

Muutama päivä talvisodan syttymisen jälkeen Juho pidätettiin ja suljettiin turvasäilöön.

Valpon papereissa lukee: "SKP:n Oulun piirikomitean jäsen. Hoidellut puo­lueen yhteyksiä ammattiosastoihin ja toiminut muullakin tavoin yhteysmiehenä."

Kuulustelupöytäkirjoissa Juho kieltää tietävänsä mitään SKP:n salaisesta toiminnasta, mitä nyt lehdistä oli lukenut. Hän sanoo myös, että hänellä samoin kuin toisillakin työläisillä on täysi luottamus sota-ajan hallitukseen.

Perheen nuorimmainen Helga oli talvisodan aikaan 11-vuotias. Hän muisteli myöhemmin, kuinka perhe vei Juholle paketteja Oulun lääninvankilaan. He laittoivat pakettiin aina teetä, mutta suvun tarinan mukaan tee ei koskaan päätynyt Juholle, vaan joku vanginvartijoista pihisti sen. Hanna-vaimolla oli selvä käsitys siitä, kuka tämä varas oli. Oliko hän oikeassa vai väärässä, sitä ei voi tietää.

Perhe asui Heinäpäässä pitkään Oulun Osuuskaupan kiinteistössä ja Hanna työskenteli taloyhtiön talonmiehenä. Vanhoilla päivillään pariskunta osti yksiön kerrostalosta Tarkka-ampujankadulta. Kävi niin, että kyseinen vanginvartija asui samassa talossa. Hannasta tuntui raskaalta nähdä tämä ihminen lähes päivittäin.

– Hanna-mummi oli elämässään kokenut kaikenlaista, mutta se teen varastaminen oli ainoa asia, mistä hän puhui katkerasti, Markku muistelee.

Jatkosodan aikaan Juhoa ei enää pidetty uhkana kansalliselle turvallisuudelle. Hän sai tehtäväkseen olla kotijoukoissa ilmatorjuntatähystäjänä, ikääkin oli tuolloin jo pitkästi yli 50 vuoden.

Kun sota oli ohi, Juho liittyi heti vuonna 1944 perustettuun SKDL:ään ja oli monet vuodet SKDL:n Oulun piirijärjestön puheenjohtaja. Hänestä tuli myös kaupunginvaltuutettu Oulun ensimmäiseen sodanjälkeiseen kaupunginvaltuustoon ja varavaltuutettu seuraavaan valtuustoon. Vuonna 1946 hän liittyi Suomen Kommunistiseen puolueeseen.

Rauhallinen mies kaupunginvaltuustossa

Kun Juhosta tuli kaupunginvaltuutettu, valtuustoa johti Otto Karhi. Miehet olivat keskenään tuttuja jo pitkältä ajalta Oulun Osuuskaupan hallinnosta. Vuonna 1946 osuuskaupalla oli 108 myymälää 21 kunnassa. Kauppojen lisäksi oli leipomoa, makkaratehdasta, kansansaunaa ja konttori- ja asuinhuoneistoja. 1950-luvulle tultaessa jäseniä oli noin 16 000 ja työntekijöitä yli 800. Se oli Arinaa suurempi osuusliike.

Tämän päivän näkökulmasta Juho Paldaniusta olisi voinut pitää merkittävänä päättäjänä Oulussa. Sellaisena, joita haastatellaan sanomalehtiin varsinkin merkkipäivinä. Ajat olivat kuitenkin toiset. Merkkihenkilönä hän oli olemassa vain oman aatesuuntansa ihmisille. Kansan Tahdossa hänen 60- ja 70-vuotissyntymäpäivänsä on uutisoitu.

60-vuotispäivän kunniaksi tehdyssä jutussa kuvataan, miten "miellyttävänä, aina rauhallisena ja asiallisena miehenä nauttii hän arvonantoa toisinajattelevienkin keskuudessa".

Myös Helga-tytär kertoi, miten isä oli aina ystävällinen, eikä koskaan menettänyt malttiaan.

Työväenaatteen lisäksi Juhoa oli puhutellut toinenkin 1900-luvun suuri aate, raittius. Sukutarinan mukaan Juho luovutti tilipussinsa aina vaimolleen, joka hoiti perheen raha-asiat. Lauantaisin, kun hän polki pyörällä osuuskaupan yleiseen saunaan, hän sai Hannalta käteensä saunarahan lisäksi määrärahan kahden limonadipullon ostoon.

Upseerin kanssa samaan shakkipöytään

Lapset Toivo ja Helga perheellistyivät ja ensimmäiset lapsenlapset syntyivät 1940-luvun loppupuolella ja 1950-luvun alussa. Ja tulihan sukuun myös lasten puolisot vanhempineen ja sisaruksineen.

Helgan miehen perhe oli karjalaisevakoita Ruskealasta. Helgan appi Eero Seppänen oli 1920-luvun alussa sotilaskoulutuksen saanut upseeri, joka palveli sodan aikana ilmavoimissa.

Hyvin Juho ja Eero silti samaan sukuun mahtuivat. Eero tapasi poiketa viikoittain Paldaniuksilla pelaamassa Juhon kanssa shakkia.

Juho kärsi viimeisinä elinvuosinaan pahoista nivelrikoista jaloissaan. Kun hän ei enää oikein päässyt liikkeelle, Helga lainasi isälleen kirjastosta kassikaupalla kirjoja. Juho piti periaatteenaan, että jos kirja on kannattanut kirjoittaa, se kannattaa myös lukea.

Pojanpoika Tero Paldaniuksen muistoissa Juho-pappa istui aina keinutuolissa, poltteli piippua ja luki kirjaa, ystävällinen ilme kasvoillaan.

Olihan Juholla syytä hymyyn. Hän näki myös ajan, jossa hän pääsi laillisesti ajamaan aatettaan ja työväen asema parani paranemistaan. Lapset oli koulutettu, Toivosta tuli rakennusmestari ja Helga kävi kauppakoulun, suku jatkui. Hyvä siinä oli kirjaa lueskella miehen, joka aloitti elämänsä vähän kiertokoulua käyneenä lapsirenkinä.

Lähteet: Kirsi Järvenpää ja Jorma Keinänen: Rakensimme vankan kivijalan - Limingan työväen toimintaa 100 vuotta. Limingan Vasemmisto ry, 2002. Pekka Keränen: Tuulimaa - Limingan kotiseutukirja. Gummerus, 2003. Iikka Niemelä: Limingan suojeluskunnan perustaminen ja alkuvaiheet sekä osallistuminen Suomen vapaussotaan. Oulu 1935. Markku Kuorilehdon haastattelu.