Onkohan Fortumin listaaminen pörssiyhtiöksi valtionyhtiöpolitiikan pahin virhe kautta aikain? Jos perusteena pidetään inhoa, jota yhtiö ja sen ylin johto ovat ehtineet herättää, vastaus on varmaan myönteinen.
Tosin valtion ensimmäisellä pörssiyhtiölläkin oli vihaajansa. Metsäfirma Gutzeit valtion omistuksessa oli "suursuomalaisen nationalismin ja valtiososialismin" äpärä, arvostelijat maalailivat syksyn 1918 osakekaupan jälkeen. Mutta kriitikot olivat silloin lähinnä liike-elämän edustajia. Heistäkin poliittisesti vaikutusvaltaisimmat olivat Kansallis-Osake-Pankin J. K. Paasikiven johdolla toteuttamassa Gutzeit-operaatiota.
Liike-elämän ristiriitaisella suhteella Gutzeit-kauppaan oli syynsä. Norjalaisyhtiön kansallistaminen johti muun ohella yhtiön "kansallispankkilaistamiseen" ja suomenkielistämiseen. Gutzeitin pankiksi tuli Suomen Pankin ohella KOP, hallituspaikat miehitettiin kansallispankkilaisilla vaikuttajilla Yhdyspankki-leirin luottomiesten sijaan ja toimitusjohtajaksi nostettiin supisuomalainen vuorineuvos V. A. Kotilainen.
Gutzeitin avulla siirreltiin siis myös valtarajoja finanssiryhmien välillä. Tämä nostatti tietysti happamuutta asemiaan menettäneessä PYP-ryhmässä, varsinkin kun sen aikeet lunastaa Gutzeitin osakkeet valtiolta tyrmättiin alkuvuodesta 1919.
Inho Fortumia kohtaan on suurempaa kuin 90 vuoden takaisessa Gutzeit-kohussa. Eikä syy myrskyyn ole pelkästään Mikael Liliuksen tai Peter Fagernäsin - jos eivät kahden herran arrogantit olemukset ole mielialoja tyynnyttäneetkään. Sähköyhtiölle ehkä sopivasti Fortumista on tullut kuin ukkosenjohdatin, joka on vetänyt puoleensa kansalaisten vihan, turhautumisen ja pelon tunteita. Niitä on synnyttänyt pitkään jatkunut yltiökapitalismin puoliuskonnollinen palvonta, jonka henkilöitymiksi Lilius, Fagernäs ja varsinkin pankkiiri Björn Wahlroos aktiivisimpana Wall Street-oppien importöörina ovat meillä kohonneet.
Kahlitsemattoman äärikapitalismin tuhoisat seuraukset maailmalle ovat kaikkien nähtävissä. Ja tämän taloutta, yhteiskuntia ja moraalia rappeuttavan menon erottamaton osa ovat olleet juuri huijausvoitot ja ylilihavat bonukset, joita Wahlroos edelleen urhoollisesti puolusti Nordean viimeviikkoisessa yhtiökokouksessa. Mieleen tulee vanha stalinisti, joka sitkeästi jaksaa uskoa kommunismin voittoon, vaikka järjestelmän mielettömyys on kaikille muille ilmeinen ja Neuvostoliittokin jo sortunut.
Oireellista on, että poliitikkona Wahlroosia maltillisempi Nokian Jorma Ollila puolustaa jo maailmalla pohjoismaista kapitalismia. Tätä kolmannen tien kapitalismiahan meidän liikemaailmamme kellokkaat vielä eilen halveksivat.
Fortum on ollut näissä kuvioissa toki lilliputtiluokkaa ja sen johdon palkkiot kuin pisara meressä. Koko palkkiokohua ei edes olisi syntynyt ilman aiemmin tehtyä suurta virhettä: valtion energiafirman muodonmuutosta pörssiyhtiöksi. Se on ollut paha harha-askel, jolla valtion, kansantalouden ja kansalaisten intressejä on vakavasti vahingoitettu.
Ei tarvitse viitata kuin Ruotsin Vattenfalliin ymmärtääkseen, mitä suomalaisten ikuisesta alemmuudentunteesta johtuva kansainvälisten muotivirtausten aivoton noudattaminen on jälleen kerran aiheuttanut. Kun Wall Streetiltä kantautui viesti yksityistää valtionyhtiöt, suomalaiset talouselämän partiopojat tekivät innoissaan luonnollisesta monopolistakin pörssiyhtiön, jossa oli sitten hauska leikkiä kansainvälisen luokan pelureita tyylinmukaisin palkkioin. Fiksummat ruotsalaiset pitivät päänsä kylmänä ja energiajättinsä tuotot valtion ja veronmaksajien ilona jakelematta niitä sen enempää kansainvälisille sijoittajille kuin yritysjohdollekaan.
Lisäksi Fortumin listautuminen pörssiin tapahtui varkain, osana pitkää järjestelyjen ketjua. Ensin Neste ja Imatran Voima fuusioitiin 1998 ja muutamaa vuotta aiemmin listatun Nesteen pörssistatus jatkui Fortumissa. Sitten uudestaan 2004 jaetun Fortumin molemmat osat, Neste ja sähköfirma Fortum, jatkoivat pörssiyhtiöinä, ja kaikki tapahtui taattuun suomalaistyylin ilman kunnon keskustelua. Ne, jotka valmistelivat ja tekivät nämä valtiolle vahingolliset ratkaisut, kantavat vastuuta Fortumin ja Nesteen päättömästä palkkiopolitiikasta.
Ei tämän toteaminen vapauta Mikael Liliusta vastuusta, ei yksilönä eikä johtajana. Ei varmaan ole "kivaa" olla ahneeksi ja kunniattomaksi haukuttu, kuten hän valitti. Mutta ei ole kivaa meillä muillakaan havaita, kuinka moraaliltaan ja ymmärrykseltään heikoille harteille yhteisten yritystemme kohtalot ja talouselämämme johtovastuu on asetettu. Tästä kertoi omalla tavallaan Liliuksen esiintyminen viime viikon tiedotustilaisuudessa, kun väistyvä pääjohtaja sysäsi syyn virheistä poliitikoille. Se ei ollut kunniallista.
Suuryrityksen ylimmän johdon pitäisi ymmärtää paremmin, ihan pelkällä peruspalkalla, ja myös itse toimia aktiivisesti virheiden korjaamiseksi.
Lilius tuskin on ahneempi tai kunniattomampi kuin me suomalaiset keskimäärin. Mutta ei hän pystynyt muita parempaankaan. Siksi on aihetta arvostella hänen sortumistaan ahneuden kuolemansyntiin ja ihmetellä hänen ja hänen säätyveljiensä moraalin, kunnian ja harkintakyvyn järkyttävää puutetta. Entisajan aateli vaali kunniaansa valtiota palvelemalla ja esimerkillään, nykyinen herraluokka keskittyy pelkkään rahakirstujensa täyttämiseen. Se on pelottava enne ja kulttuurimme rappion merkki.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston
Suomen ja Pohjoismaiden historian
professori.