Pääkirjoitus

Li­ka­pyyk­kiä pitää vielä pestä

Boden ja Oulu ovat ystävyyskaupunkeja, mutta se ei paikkakuntien välejä ole viime aikoina paljon lämmittänyt. On täysin mahdollista, että edessä on vielä oikeudenkäynti, jossa ystävyyskaupunkien edustajat istuvat vastakkaisilla penkeillä. Se on tarpeen, ellei ruotsalaisten hämmentämässä likapyykkisotkussa päästä pelkän puheen varassa oululaisia yksiselitteisesti tyydyttävään ratkaisuun

Boden ja Oulu ovat ystävyyskaupunkeja, mutta se ei paikkakuntien välejä ole viime aikoina paljon lämmittänyt. On täysin mahdollista, että edessä on vielä oikeudenkäynti, jossa ystävyyskaupunkien edustajat istuvat vastakkaisilla penkeillä. Se on tarpeen, ellei ruotsalaisten hämmentämässä likapyykkisotkussa päästä pelkän puheen varassa oululaisia yksiselitteisesti tyydyttävään ratkaisuun.

Ruotsalaisetkin tietävät ja myöntävät toimineensa väärin, mikä tekee heidän tempauksestaan aina vain ihmeellisemmän. Kysehän on siitä, että Norrbottenin maakäräjät järjesti EU-sääntöjen mukaisesti läänin likapyykin pesusta tarjouskilpailun, jonka Oulun keskuspesula voitti. Se oli ylipäätään ainoa yhtiö, joka pystyi täyttämään maakäräjien ehdot.

Tähän asti kaikki meni, kuten pitikin, mutta sitten astui norrbottenilainen paikallispolitiikka mukaan kuvaan. Näyttihän siltä, että maakäräjät oli siirtämässä naapurimaahan työpaikkoja Bodenista, josta jo Ruotsin puolustusvoimatkin on vähentämässä väkeä. Niinpä tarjouskilpailun lopputulos työnnettiin roskakoriin ja pesu-urakka siirrettiin Bodeniin.

Voi olla aiheellista pohtia sitä, pitäisikö julkisella hallinnolla olla mahdollisuuksia suosia paikallista työllistämistä. EU-säännöt ovat siinä ehkä liiankin tiukkoja, mutta Norrbottenissa noiden pohdintojen paikka olisi ollut toista vuotta sitten, kun koko tarjouskilpailuun oltiin ryhtymässä. Jos alueella tuolloin olisi keksitty keinot pestä pyykki kannattavasti paikan päällä, kellään tuskin olisi ollut asiaan mitään huomauttamista.

Nyt tilanne on tyystin toinen. Ruotsissa toimittiin tavalla, jonka ei yksinkertaisesti pitäisi olla mahdollista. Jos sääntöjen mukaan aletaan toimia, niitä pitää noudattaa loppuun saakka. Yhtä lailla se koskee suomalaisia, jos jokin urakka on menossa Ruotsiin.

Kyse on pesulaa suuremmista asioista: toisaalla EU-lainsäädännön kunnioittamisesta ja toisaalla siitä, millä tavoin ajatus Perämeren kaaresta lähtee kehittymään. Jos Suomen ja Ruotsin yhteistyön pohjoisessa toivotaan yhä tiivistyvän, silloin se tarkoittaa myös talousalueiden yhdentymistä ja rajan merkityksen vähenemistä.

Nyt taloudellinen kanssakäyminen rajan yli on luonnottoman vähäistä, ja tällaisilla tempuilla se myös sellaisena pysyy.

Ihanteellisinta olisi, jos tällaiset avoimessa tarjouskilpailussa voitetut urakat olisivat arkipäivää rajan yli molempiin suuntiin. Se synnyttäisi kaikkia hyödyttävää toimeliaisuutta. Nyt Norrbotten löi jarrua Perämeren kaaren tulevaisuudelle.

paakirjoitus@kaleva.fi