Vaatetukseen perustuvat kiellot vievät keskustelun rikollisuudesta sivupolulle. Liivikieltoa olisi helppo kiertää muuttamalla tunnuksia.
Teot ratkaisevat, eivät vaatteet.
Järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulumista osoittavat tunnukset haluttaisiin kieltää. Viimeksi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen vaati, että jengiliivien käyttö pitäisi kieltää samoin kuin rikollisryhmien kerhotilojen kyltit (Kaleva 30.5.).
Samanlaisia puheenvuoroja ovat käyttäneet myös sisäministeri Päivi Räsänen ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on suhtautunut asiaan varauksellisemmin.
Jengiliivien käyttö voi osoittaa huonoa makua ja heikkoa itsetuntoa, mutta sinällään se ei ole rikos. Kaikki jengiliivien käyttäjät eivät ole rikollisia.
Liivien käytöllä saatetaan heijastaa kuulumista laajaan moottoripyöräharrastajien joukkoon. Lämpiminä kesäiltoina Torinranta Oulussa on heitä mustanaan. Pukeutumiskoodilla halutaan ehkä pullistella maskuliinisuutta ja osoittaa kapinoivan alakulttuurin uhoa.
Pukeutuminen liiviin ja huiviin ei keski-ikäisellekään miehelle ole rikos, vaikka se voi ulkopuolista hymyilyttää. Nahka toki näyttää tyylikkäämmältä kuin goretexpusakka.
Vaatetukseen puuttuminen sotii perusoikeuksia vastaan. Avoimessa yhteiskunnassa jokainen saa pukeutua, kuten haluaa.
Liivikeskustelussa on samaa sävyä kuin siinä, saavatko nuoret naiset pitää keväisin minihametta, kun se voi houkuttaa seksuaalirikoksiin. Onko siis minihame rikoksentekoväline?
Liivikiellon jälkeen olisi helppo ryhtyä kieltämään muitakin vaatekappaleita ja asusteita. Kiellettäisiinkö seuraavaksi legginsit lihavilta, huivit muslimeilta, pipot teinipojilta ja kansallispuku romaneilta.
Jengiliivien käyttökieltoa on perusteltu sillä, että se helpottaisi poliisin työtä. Tämä ei riitä perusteeksi. Vaatetuksen sijaan ihmisten käytöstä pitää arvioida tekojen perusteella. Rajanveto siitä, minkälainen liivi ja minkälaisilla merkeillä varustettu olisi sallittu, on ongelmallinen.
Liivikäytön kieltäjät muistuttavat, että jo pelkkä liivien käyttö voi toimia julkisuudessa vahvana symbolisena uhkana ja pelotteena.
Tässä on yleistyksen vaara. Yhteiskunnassa pitäisi pyrkiä kaikin keinoin siihen, että poikkeavan ulkonäön tai pukeutumisen perusteella ei yksilöistä tehtäisi liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Lainsäädäntö ja toimet järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan ovat paikallaan ja etenevät suunnitellusti.
Lainsäädännössä voidaan päätyä siihen, että jäsenyys rikollisiksi katsotuissa jengeissä kielletään. Jengiläisyys saattaa myös tulla perusteeksi kovennetuille rangaistuksille. Silloinkaan ei ole merkitystä, onko jengillä tunnuksia vai ei.
Liivikielto on järjestäytyneen rikollisuuden suitsimisessa sivuseikka. Kieltoa olisi helppo kiertää, muuttamalla liivin logoa tai väriä.
Poliisin ei pidä ryhtyä pukeutumisen makutuomariksi. Töitä riittää muutenkin.