Yhdysvaltain johtaman liittouman joukot ja Afganistanin hallituksen sotilaat ovat aloittaneet uuden operaation vuoristossa piileskeleviä taleban-sotureita vastaan, kertoivat armeijan edustajat.
- Tänään on käynnistetty uusi operaatio, Mountain Viper (Vuorikyy). Sitä alustettiin jo lauantaina ilmaiskuilla vuorille Daychopanin liepeillä, kertoi eversti Rodney Davis.
Sotatoimia talebaneja vastaan on käyty kiivaasti viikon ajan. Afganistanin hallituslähteiden mukaan noin 80 talebania on saanut surmansa taisteluissa. Lisäksi viisi hallituksen sotilasta ja kaksi Yhdysvaltain sotilasta on kuollut.
Afganistanissa on liikkunut myös tietoja neuvottelujen aloittamisesta hallituksen ja talebanien kesken. Uutistoimisto AIP:n mukaan hallituksen edustajat olisivat aloittaneet keskustelut Zabulin maakunnassa elokuussa.
- Presidentti Hamid Karzain mielestä ongelmat tulee ratkaista neuvotteluteitse, kertoi neuvottelutehtävän saanut Molvi Abdul Rehman Hotak AIP:lle.
Karzain edustaja kuitenkin kiisti tiedot neuvotteluista.