Yksi suomalaisen yhteiskunnan todellisista raskassarjalaisista vaihtuu ensi toukokuun 14. päivänä, kun yli miljoonan jäsenen SAK eli Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö saa uuden puheenjohtajan. Siitä kuka nousee Ihalaisen seuraajaksi, tiedetään täydellä varmuudella yksi asia: hän on sosiaalidemokraatti.
Vielä tammikuun alussa näytti, että kisa käydään Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtajan Ann Selinin ja SAK:n johtajan ja teollisuusliittojen fuusiota valmistelevan Lauri Lylyn välillä. Tämän kuvion muutti kerralla uutinen, jonka mukaan joukko keskusjärjestön teollisuusliittojen nokkamiehiä oli valintansa tehnyt: Ihalaisen seuraajan on oltava keskusjärjestön organisaation ulkopuolinen ja teollisuustaustainen. Joukon valinta oli Paperiliiton liittosihteeri Petri Vanhala.
Kun ennen tuntematon yllätysnimi marssitettiin kameroiden eteen, selvisi, että kyseessä on samanlainen rauhallinen ja harkitsevan oloinen mies kuin Ihalainenkin on. Vanhalalla on myös SAK:n teollisuuskentässä uskottavuutta tuova kymmenen vuoden työelämätausta paperitehtaasta mutta sen lisäksi hallintonotaarin yliopistotutkinto. Niiltä pohjilta hän epäilemättä voisi onnistuneesti johtaa keskusjärjestöä, jonka tehtävä liukuu sopimusneuvottelijasta kohti yhteiskunnallista taustavaikuttajaa.
Niilläkään, jotka olivat pettyneet teollisuuden liittopomojen operointiin, ei ole ollut Vanhalasta pahaa sanottavaa. Osasyy siihen tosin on ollut se, että Vanhalaa ei tähän asti ole tunnettu. Nyt hänen asemansa puheenjohtajakisassa vaikuttaa erittäin vahvalta.
Teollisuusliittojen keulamiehet ovat selvästi pyrkineet välttämään jyräämisen vaikutelmaa. Pyytäessään Vanhalaa pari päivää sitten ehdokkaaksi he ilmoittivat toivovansa, että "puheenjohtajaehdokkaaksi ilmoittautuisi useita erilaisia henkilöitä". On mahdollista, että näitä tulee, sillä aikaa ehdokkaaksi asettumiselle vielä on. Esimerkiksi Ann Selin on kertonut siirtävänsä oman ratkaisunsa vasta ensi kuun puoliväliin, ja Lauri Lyly aikoo "kuulostella" tilannetta. Hänen mahdollisuutensa Vanhala kuitenkin lienee vienyt.
Jopa Vanhalaa ajavien liittojen etu olisi, että näkyviä vastaehdokkaita tulisi ja että mukana olisi myös nainen. Muuten vain vahvistuu vaikutelma, jonka mukaan koko keskusjärjestö on edelleen teollisuuden isojen poikien temmellyskenttää, ja naisten osana SAK:ssa on mukautua. Sellaista vaikutelmaa liittopomotkaan tuskin tahtovat luoda.
paakirjoitus@kaleva.fi