Kymmenkunta kiiminkiläistä oli paikalla, kun uudeksi Ouluksi yhdistyvän viiden kunnan virka- ja luottamusmiehiä jalkautui Kiimingin Sykkeen auditorioon pitämään kalvosulkeisiaan. Tiedossa ei ole, kuinka moni istuutui näyttöpäätteen äärellä seuraamassa lähetystä yleisötilaisuudesta, mutta arvata voi, ettei sekään luku taivaalle yllä.
Syitä heikkoon yleisömenestykseen voi toki löytyä pahasti epäonnistuneesta ennakkotiedottamisesta. Aivan yhtä suureksi syyksi voi tällä kertaa kuitenkin arvata silkan kiinnostuksen puutteen. Se on merkillistä, kun ottaa huomioon, kuinka rajua debattia muun muassa Kalevan painetun lehden ja verkkolehden palstoilla liitossuunnitelmista aikoinaan käytiin. Olisi voinut olettaa salin pullistelevan kriittisiä kantoja, ja ilman olevan tiheänä kysymyksistä.
Uuden Oulun kansalaisten on käytettävä tiedotustilaisuudet hyväkseen. Luottamus- ja virkamiehet ovat isolla joukolla läsnä. Tilaisuuksissa puristetut vastaukset ja jopa lupaukset voi sen jälkeen painaa mieleen ja seurata, miten ne toteutuvat.
Ja toisinpäin: Jos ei vaivaudu paikalle, on jälleen astetta vaikeampaa syyttää päättäjiä kovakorvaisiksi sanelupolitiikan harrastajiksi. Kunta- ja kaupunkiyhteisöt syntyvät terveestä ja reippaasta dialogista. Sille on nyt hyvä mahdollisuus.
Kiimingin tyhjä sali on todiste siitä, miten kiinnostus yhteisiä asioita kohtaan vähenee. Aktiivisten kuntalaisten joukko muuttuu pienemmäksi, mistä seuraa luottamustehtävien kasautuminen ja alati lisääntyvät jääviysepäilyt.
Samalla aktiivisten vastapainoksi on kasvamassa joukko, jonka tehtävänä on systemaattisesti kampittaa valmistelua ja jo tehtyjä päätöksiä ilman konkreettisia ehdotuksia paremmasta.
Myös Oulun seudulta näyttää löytyvän taipumusta räksyttämiseen jälkeenpäin - ja yleensä vielä nimettömyyden suojista netin keskustelupalstoilla - sen sijaan, että käytäisiin kajauttamassa asiat suoraan päin päättäjien naamaa. Keskustelu voi olla reipasta, kunhan se on reilua.
Kiimingin tilaisuudesta syntyy helposti käsitys, ettei kuntaliitoksen vastustajia alun alkaenkaan ollut kuin kourallinen. He vain olivat tavallista äänekkäämpiä, sitä valittajien joukkoa, jolle ei kelpaa kallioparkki, matkakeskus, torirannan hotelli saatikka keskustan lämmitettävät kävelykadut.
Oulun ja sen neljän naapurin liitos on suuri asia. Liitos oli päätöksenä rohkea - ja osoittautuu ajan mittaan aivan varmasti oikeaksi. Kasvaessaan suuremmaksi Oulun on hiukan helpompi näkyä Suomen kartalla, mikä helpottaa taistelua yrityksistä, julkisista investoinneista, osaajista ja valtiovallan huomiosta.
Kenenkään ei pitäisi kuitenkaan kuvitella, että liitos olisi ongelmaton. Ratkaistavia pulmia on paljon. Ja kun näin on, parempaa hetkeä esittää kriittiset kysymykset ja kommentit ei olekaan. Monet käytännön ratkaisut ovat tekemättä. Niihin ei voi vaikuttaa puristelemalla vain nyrkkiä taskussa.