SDP:n veteraanipoliitikko Veikko Helle (1911-2005) oli historian ensimmäinen työvoimaministeri. Hänet nimitettiin Mauno Koiviston ensimmäisen hallituksen loppusuoralla 1970. Hänen seuraajansa oli sittemmin maaherraksi päätynyt Esa Timonen (kesk.) pormestari Teuvo Auran johtamassa virkamieshallituksessa.
Helteen pesti kesti vain 75 päivää, mutta hän palasi remmiin Timosen jälkeen ja hänet vaihdettiin taas ammattiministeriin. Häntä seurasi Keijo Liinamaa Auran kakkoseen ja taas oli vuorossa Helle, joka palasi virkaan vielä neljännessäkin hallituksessa.
Suomalaisen tulopolitiikan isä, valtakunnansovittelija Keijo Liinamaa kutsuttiin pääministeriksi 1975 ja silloin hänen työvoimaministerinään toimi Oulun pitkäaikainen (1974-90) kaupunginjohtaja, juuri joulun alla 80 vuotta täyttänyt Ilmo Paananen.
Valtakunnan työkinttaat olivat useasti myös SKDL:n enemmistön hoteissa; maaherraksi päätynyt nelinkertainen ministeri Paavo Aitio hoiti postia samoin kuin SKP:n puheenjohtajinakin toimineet Arvo Aalto sekä Jouko Kajanoja; molemmat olivat kahdesti ministerinä.
Nykyisen hallituksen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) aloitti ministerinuransa samalta postilta. Toinen nykyhallituksen entinen työministeri on Esko Ahon (kesk.) porvarihallitukseen nimitetty ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.).
Demarinaiset vastasivat ministeriöstä pitkään. Kauppa- ja teollisuusministeriksi siitä ponnisti Sinikka Mönkäre, ja häntä ennen virkaa hoiti oululainen kansanedustaja Liisa Jaakonsaari. Hänet tosin pudotettiin ikään kuin kiitokseksi puolueen varapuheenjohtajan paikalta. Heidän seuraajaansa, kolminkertaista työvoimaministeriä Tarja Filatovia povattiin vielä syksyllä oppositiopuolueen puheenjohtajan Eero Heinäluoman haastajaksi.
Yksi historian värikkäimmistä työministereistä on epäilemättä SMP:n Urpo Leppänen, joka ponkaisi Kalevi Sorsan neloseen. Vaikka populistipoliitikko toteuttikin puhutun Rinteen mallin, hän taisi jäädä sisäpolitiikan historiaan Suomen seksikkäimmän miehen tittelistä.