Kolumni

Lii­kun­ta­ki­pi­nä nuo­rel­la syttyy liik­ku­mi­sen ilosta – "Liian tii­vis­tä lasten ja nuorten kil­pai­lu­toi­min­taa tulisi jär­ke­vöit­tää "

Skeittaus ja parkour ovat esimerkiksi omaehtoisia liikuntamuotoja, joita nuoret suosivat kilpailua ja suorittamista painottavien lajien sijasta, Pauli Miettinen toteaa.

Liikunnan vetovoima nuorten keskuudessa on vähentynyt. Harrastamisen kynnys tulisi saada mahdollisimman matalaksi, koska liikunnan myönteiset vaikutukset yksilölle ja yhteiskunnalle ovat kiistattomat.

Olen kirjoittanut aiemmin Kalevan Yläkerta-artikkeleissa nuorten vähäiseen liikkumiseen vaikuttavista, keskeisistä tekijöistä. Ne ovat tutkimukseni nuorten mukaan vanhemmat, kaverit, urheiluseura- ja kouluinstituutioiden toiminta, liikuntaharrastusten kalleus ja saavutettavuus, viihdekulttuuri ja muut liikuntaa kiehtovammat harrastukset. Vähäinen liikkuminen on joillekin nuorille tietoinen valinta. Liikunta on vain yksi harrastus muiden joukossa. Olisikin ymmärrettävä ja hyväksyttävä se, ettei liikunta suinkaan kiinnosta kaikkia nuoria.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut