Mikä on valtion, ministeriön ja Olympiakomitean rooli liikunnassa ja urheilussa? Viitaten Kalevan artikkeliin 4.2.2020, jossa Tinja Huovila haastatteli tohtoriksi väitellyttä Tapani Hautamäkeä.
Kiitos Tapani Hautamäen ansiokkaasta väitöstyöstä! Lehtikirjoitus ja väitöstutkimus herättivät näkemään, miksi olemme eri projektien ja paikallisten sopimusten varassa liikunnan ja urheilun kehittämisessä kansakuntana.
Olemme asiantuntijoiden ja valmentajien kanssa miettineet kansalaistemme peruskunnon tilaa ja sen kohottamista jo parin vuoden ajan. Mietintä lähti käyntiin, kun saimme hälyttäviä tietoja koululaisten ja urheiluun mukaan tulevien lasten peruskunnosta, sekä sosiaalipuolen ahdingosta.
Valtiovalta huomio tilanteen ja toi opetussuunnitelmaan Move-järjestelmän. Tämän tavoitteena on auttaa ensisijaisesti oppilaita ja heidän perheitään ymmärtämään fyysisen toimintakyvyn yhteydet terveyteen, päivittäiseen hyvinvointiin, jaksamiseen ja opiskeluun.
Liikkuva koulu on saanut paljon kiitosta, kun istumista on vähennetty ja koulupäiviin on tuotu aktiivisuutta ja viihtyisyyttä. Tämä toiminta perustuu vapaehtoisuuteen, joten se ei tavoita kaikkia oppilaita. Kunnat ovat olleet kiitettävästi mukana Liikkuva koulu -toiminnassa.
Move-järjestelmä on rakennettu niin, että mukaan on sidottu opettajat ja terveydenhuolto, jotka pyrkivät kannustamaan oppilaita liikunnallisempiin elämäntapoihin. Resursseja ei kuitenkaan ole lisätty, jotta liikunnallinen elämäntapa saataisiin juurrutettua oppilaisiin ja pystyttäisiin auttamaan sekä heikompiosaisia että urheilusta kiinnostuneita.
Olisiko nyt aika saada liikuntatoiminta 1.–9. luokkalaisille kouluissa sille tasolle, jolla liikunnallinen elämäntapa kehittäisi fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tasapainoa positiivisten vahvuuksien kautta. Voisiko valtio ja ministeriö hoitaa peruskunnon valmennuksen esimerkiksi lisäämällä kouluaikaa kunnon kohottamiseen ja antamalla kotitehtäviä liikunnasta? Olympiakomitean roolina olisi hoitaa niitä, jotka haluavat katsoa mihin rahkeet riittävät? Auttaisiko jako vanhempia ja seuroja satsaamaan toimintansa olennaiseen? Kuka sitten tulisi avuksi koulupäiviin?
Valmennuksen peruskoulutus hävisi organisaatioiden ja vastuualueiden muuttuessa. Suomessa on kyllä paljon ammatillista liikuntakoulutusta toisesta asteesta yliopistoon. Olisiko näistä ammattikunnista saatavilla toimiva järjestelmä kouluihin?
Tietenkin heti kysytään, että kuka sen maksaa? Tällainen kokonaisvaltainen toiminta säästää muita kuluja ja ympäristöä. Kustannukset ovat tiedossa yhdenkin nuoren syrjäytymisestä.
Kuinka paljon tässä valvotussa ympäristössä tehdystä työstä säästettäisiin inhimillistä kärsimystä ja sosiaali- ja terveydenhuollon menoja? Miten organisaatioiden vastuukehitystä voisi viedä eteenpäin aivan konkreettisesti? Pystymmekö ruonhonjuuritasolta vaikuttamaan kehitykseen?
Eila Maunu
pitkänlinjan valmentaja
Oulu
Lue lisää lukijoiden mielipiteitä päivän Kalevasta!
Näin lähetät mielipidekirjoituksen Kalevaan.