Walkers-auto eli Wauto on Aseman Lapset ry:n omistama liikkuvan nuorisotyön muoto, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Wauto liikennöi nyt toista kesää Oulun alueella.
Toiminta tavoittaa nuoret myös Oulun seudun reuna-alueilta, kuten Muhokselta, Limingasta ja Haukiputaalta. Kemppaisen mukaan auto vetää nuoria joka paikassa.
– Auto täyttyy, koska menemme sinne, missä nuoria on jo valmiiksi. Nyt tulimme alakoulun pihalle, koska kuulimme, että he viettävät täällä aikaa, Walkersin toimintavastaava Perttu Kemppainen kertoo.
Muhoslaiset Jonna Hirvonen, 17, ja Topias Tihinen, 17, ovat tulleet paikalle viettämään iltaa. Tihiselle Wauto on tuttu viime kesästä.
– Tosi mukavaa, että auto käy täällä. Tulee olo, että meistä nuoristakin välitetään, Tihinen kertoo.
Hirvonen on samaa mieltä.