Liik­kuen vir­keim­mäk­si vir­mak­si

Erilaiset hyvinvointikampanjat ovat kannustaneet Kastelli-talo Oy:n työntekijöitä myös pysyviin elämäntapamuutoksiin.

Kastelli-talot Oy:n henkilökunta kokoontuu kerran viikossa toimitilojen sisäpihalle taukojumppaan. Innostusta on onnistuttu tartuttamaan myös naapuriyrityksiin.
Kastelli-talot Oy:n henkilökunta kokoontuu kerran viikossa toimitilojen sisäpihalle taukojumppaan. Innostusta on onnistuttu tartuttamaan myös naapuriyrityksiin.
Kuva: Teija Soini

Koko henkilöstölle suunnattu virkistyspäivä kaksi kertaa vuodessa, osastokohtaiset liikunnalliset aamu- tai iltapäivät vuosittain ja taukojumppa kerran viikossa.

Siinä muutamia tämän vuoden Oulun seudun virkeimmäksi virmaksi valitun Kastelli-talot Oy:n liikunta- ja virkistystempauksista.

Tähän aktiivisuus ei kuitenkaan jää, vaan lisäksi työntekoon ja työpäivään limittyy pieniä ja isompia kampanjoita fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Tämä teki vaikutuksen myös Kalevan ja Likkojen lenkin järjestämän Virkein virma -kilpailun kolmihenkiseen tuomaristoon.

”Ratkaiseva tekijä valinnassa oli yrityksen omaperäinen ja itse laadittu hyvinvointikampanja. Toinen tekijä oli monipuolisuus: kampanjassa huomioitiin niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi”, tuomaristoon kuulunut Likkojen lenkin tapahtumakoordinaattori Mari Tammisto luettelee.

Virkistystoimintaa ja pikkukisailuja

Virkistyspäivät Kastelli-talot Oy:ssä suunnittelee virkistystoimikunta, jossa on edustajat kaikilta osastoilta. Ohjelmassa on vuosien varrella ollut niin laskettelua ja koskenlaskua kuin perusjumppia ja sauvakävelyäkin.

Vuoden 2006 kampanjan teemana oli Hyvässä kunnossa. Tuolloin osa henkilökunnasta sai kimmokkeen liikuntaharrastukseen ja sitä kautta pysyvämpään elämäntapamuutokseen.

Vuonna 2011 starttasi Voi hyvin – siinä se -kampanja. Siihen osallistuttiin suorittamalla erilaisia hyvinvointiaktiviteetteja, joiden aihepiirejä olivat esimerkiksi herkkulakko, taukojumppa, ulko- ja hyötyliikunta, irti tietokoneesta ja töllöstä, hyvä uni ja kulttuuritapahtumat.

Suosittu on ollut myös leikkimielinen minuuttikisa, jossa eri osastot keräsivät liikunnallisia minuutteja kolmen kuukauden ajan. Ahkerin osasto myös palkittiin, ja ehkäpä siksi kisa nostatti kilpailuhenkeä.

”Se herätti vilkasta keskustelua säännöistä ja siitä, lasketaanko liikunnaksi esimerkiksi siivous ja metsästys”, asiakaspalvelija Nina Koskelo kertaa.

Ketään ei pakoteta mukaan

Kampanjoihin on osallistunut 95 prosenttia yrityksen noin 90 työntekijästä. Vaikka liikunnallisuutta korostetaan työyhteisössä, pakollista se ei ole.

”Pieni osa työntekijöistä on halunnut jäädä näiden aktiviteettien ulkopuolelle, ja se heille tietenkin suodaan”, Koskelo korostaa.

”Oleellista tässä on vapaaehtoisuus ja leikkimielisyys. Liikunnan on tarkoitus olla mukavaa ja leppoisaa. Stressiä ei saa tulla kenellekään”, Kastelli-talojen talousjohtaja Kai Suhonen jatkaa.

Liikunnalla hyvinvointia työyhteisöön

Yhtä mieltä voittoisassa yrityksessä ollaan siitä, että liikunnan ja hyvinvoinnin korostaminen erilaisin tempauksin ja tapahtumin on työyhteisölle hyödyllinen asia.

”Se tuo hyvää mieltä, yhteishenki paranee ja saadaan uudenlaisia keskustelunaiheita kahvihetkiin”, markkinointisihteeri Tanja Halonen listaa.

Kun työntekijät jaksavat ja viihtyvät, heidän suorituksensakin paranee, uskoo Suhonen.

”Kun tullaan tutuiksi epävirallisemmissa tapahtumissa, rutiinit unohtuvat, osastorajat madaltuvat ja tiedonkulku paranee. Tällä on vaikutusta myös yhtiön tulokseen. Toisaalta työntekijöiden viihtyminen lisää yrityksen vetovoimaa työpaikkana.”

Virkein virma valittiin kolmannen kerran

Oulun seudun virkein virma on Sanomalehti Kalevan ja Likkojen lenkki -tapahtuman järjestämä kilpailu.

Kilpailussa etsitään esimerkillistä työyhteisöä, joka edistää monin tavoin henkilöstönsä hyvinvointia ja jaksamista. Voittaja saa palkinnoksi monipuolisen urheilupäivän.

Kilpailuun osallistui 11 yritystä: Kastelli-talot Oy, Nortal Oy, Oulun Osuuspankki, Linja Arkkitehdit Oy, Osuuskauppa Arina, Jopera Oy, Cor Group Oy, Powergrip, Prime Sales Oy, Kellon Tilitytöt Ky ja Liikuntakeskus Move.
Vuonna 2012 voittaja oli Cor Group Oy ja 2011 Novia Finland Oy.

Ilmoita asiavirheestä