Oulu Lentokoneessa käy lennon aikana tasainen hurina, joka voi johtaa harhaan siinä, että lennolla voisi puhua vierustoverin kanssa mitä tahansa muiden kuulematta. Puhe saattaa kuitenkin kuuluu selkeästi parinkin penkkirivin päähän.
"Se on aivan totta, että kuulemma Oulu-Helsinki välillä matkustavia liikematkustajia on ohjeistettu, että lennoilla ei kannata puhua mitä sattuun", Finnairin viestintäpäällikkö Senja Larsen sanoo.
Entisenä lentoemäntänä Larsen muistaa, että matkustajat puhuvat lennoilla paljon. Henkilökunnalla ei ole aikaa kuunnella matkustajien juttuja.
"Lennoilla on sen verran kiire. Sen sijaan lähinnä istuviahan se koskee sitten", Senja Larsen huomauttaa.
Larsen muistuttaa myös, että Finnairilla on myynnissä kannettavan tietokoneen näytölle suunniteltuja muovisuojia, jotka estävät vierustoveria saamasta selvää näytön sisällöstä."Sitä en tiedä paljonko niitä myydään, mutta paljon niitä nykyään jo käytetään lentokoneissa", Larsen kertoo.
Esimerkiksi Nokian työntekijät lentävät lentokoneella paljon. Nokialla työntekijöitä ohjeistetaan salassapitoasioissa yhtiön oman Code of Conductin avulla. Nokian viestinnästä sanotaan, että heillä ei ainakaan ole tiedossa tapauksia, joissa lentokonematkalla olisi menetetty yhtiölle arvokasta tietoa.