Jos jokin sairaus surmaisi ja vammauttaisi yhtä paljon ihmisiä kuin liikenne, siihen etsittäisiin kuumeisesti tepsiviä lääkkeitä. Vasta suuri onnettomuus havahdutti päättäjätkin huomaamaan, että jotakin täytyy tehdä. Kuolleiden ja vammautuneiden määriä katsoen huomaa kuitenkin, että tiet ovat olleet melkoinen surmanloukku jo vuosikymmeniä.
Varsinkin pääteitä on kohennettava turvallisemmiksi. Se on jo tunnustettu Konginkankaan järkyttävän bussiturman jälkiselvittelyissä. Parannuksiin ei tarvita uusia veroja. Autoilijoilta kerätään maksuja ja välillisiä veroja roimasti enemmän kuin teiden rakentamiseen ja kunnossapitoon käytetään.
Raskaasta liikenteestä on viime aikoina puhuttu ymmärrettävästi paljon, mutta lukumääräisesti eniten onnettomuuksia sattuu sittenkin henkilöautoille. Siksi myös niihin on syytä kiinnittää huomiota.
Autojen turvajärjestelmät ovat kehittyneet huimasti ajoista, jolloin poliisi mätkäisi turvavyöhön itsensä kytkeneelle tavallista isomman ylinopeussakon. Perusteen mukaan teko oli harkittu, olihan autoilija varustautunut "syöksyvyöllä". Sikäli rangaistus oli johdonmukainenkin, että turvallisuutta lisäävät laitteet eivät saa koskaan johtaa väärään turvallisuuden tunteeseen. Eivätkä ne missään tapauksessa oikeuta rikkomaan liikennesääntöjä.
Turvakorit sekä turvatyynyt ja -verhot, lukkiutumattomat jarrut ja usein ajovakauden hallintajärjestelmät ovat vakiovarusteita uusissa autoissa. Valotkin ovat nykypäivinä tuntuvasti tehokkaampia kuin takavuosien hehkulangoilla varustetut tuikut.
Niiltä ajoilta on omakohtainen muisto. Ajokki oli pysäytettävä sateisena syysiltana ja käytävä katsomassa, toimivatko valot ollenkaan. Ne paloivat tavalliseen tapaan. Sen verran kuin kuusivolttinen akku jo hyvän aikaa käytettyjä polttimoita pystyi hehkuttamaan. Märkä asfaltti vain imaisi valotehon liki kokonaan. Nykyiset valot piirtävät kiilaa tiehen kuin tiehen. Eivät nekään silti iltaa ja yötä päiväksi muuta.
Parantuneen turvavarustelun takia autokannan kohtuullinen uusiutuminen on mitä myönteisintä. Sekään ei päde, jos tuore kalusto kiihottaa ratin taakse istahtavaa kokeilemaan ajotaitonsa äärirajoja. Niin saa tehdä vain on ajoharjoitteluun tarkoitetulla radalla.
Onnettomuuksien syyt löytyvät miltei aina ratin ja penkin välistä. Osaa niistä näyttää olevan mahdoton karsia, vaikka opastusta kuinka jaetaan. Alkoholi tai huumeet ovat alentaneet kuljettajan ajokykyä 11 prosentissa kohtaamis- ja suistumisonnettomuuksista.
Hätkähdyttävä on tuoreen norjalaistutkimuksen tieto, jonka mukaan kolme kertaa yleisempi syy kohtaamis- ja suistumiskolareissa on kuitenkin kuljettajan nukahtaminen. Vaikka kuljettaja havahtuisi ennen törmäystä, hän usein säikähtäneenä ylireagoi. Siitä ei hyvää seuraa.
Tekniikkaa kehittelevät eivät ole nostaneet noidenkaan syiden edessä käsiään pystyyn. Kumpaankin vaivaan on samantapainen ratkaisu: alkolukko ja unilukko.
Alkolukkoa ryhdyttänee Suomessa kokeilemaan ensi vuonna. Sen joutuisivat ensi vaiheessa ottamaan ajopeliinsä henkilöt, jotka ovat jääneet kiinni poliisin puhallutuskokeessa.
Tilastojen valossa unilukko olisi tärkeämpi. Niitä ei ole vielä markkinoilla. Tekniikan osat ovat kuitenkin valmiina. Pään lähellä oleva anturi hälyttää nyökähtelystä, katossa oleva minikamera silmien sulkeutuessa tavallista pitemmäksi hetkeksi.
Jokainen kerrankin rattiin nukahtanut toivottaa unilukon tervetulleeksi. Tosin terveellä itsesuojeluvaistolla varustetut oppivat kertatorkahduksesta. Jo ensimmäinen kokemus voi kuitenkin olla peruuttamattoman kohtalokas.