Otetaanpa puheeksi autoilu Oulussa. Autolla ajo näyttää kerta toisensa jälkeen aukaisevan oululaisten suut.
Kalevan verkkolehdessä on kommentoitu tähän mennessä eniten tammikuussa uutista, jossa ilmiö piirtyy täkäläisessä hengessä: ”Oulussa ei osata ajaa ympyröissä.”
Autolla ajo muistuttaa hampaiden pesua. Osataan ryhtyä hommaan, enemmän tai vähemmän, kukin omalla tavallaan. Ja molemmissa voi tehdä vähintään sata virhettä.
Ranskalainen kuvataiteilija Georges Braque, Pablo Picasson kubistikaveri sanoi, että aihe muodostuu kahden osan suhteesta. Pojat katselivat maisemaa aluksi sovinnaisesti, mutta pistivät vanhetessaan perspektiivit sekaisin.
Oululaisten autoilu näyttää ihan samalta. Yritetään tähdätä silmä kovana ympyrään, mutta aina tuppaa menemään vinksinvonksin.
Taipumuksen voi ymmärtää vain evoluution kautta. Geneettinen perimä ohjaa vielä aika vajavaisesti ihmisen luontaisia kykyjä pysyä kärryillä, kun pitäisi kiertää ympyrää 40 kilometriä tunnissa teknisellä välineellä, jonka kulttuurihistoriallinen muoto ei ole lähellekään kypsässä vaiheessa.
Autoiluhan yleistyi vasta sata vuotta sitten. Suksen iäksi sen sijaan arvioidaan vähintään 8 000 vuotta. Vanhin suksi on löydetty Komin tasavallasta Siperian taigalta. Ja tiettävästi ensimmäiset yleiset hiihtokilpailut järjestettiin kevättalvella 1879 Tyrnävällä, jo 135 vuotta sitten.
Hiihto sujuu arktisilla alueilla synnynnäisesti. Afrikkalainen sen sijaan osaa juosta, mutta kaatuu heti jos yrittää suksille.
Autoilu paljastaa yleismaailmallisesti ihmisen alkukantaiset piirteet. Millainen ihminen sinusta ilmestyy auton ratissa?
Epäiletkö heti perään tulijaa, kadehditko ohittajaa tai vähätteletkö matelijaa? Käykö kieli, nouseeko nyrkki? Vai kiinnostutko rinnalla ajavasta, siirrytkö kiireisemmän tieltä tai osutko omalle paikallesi pysäköintiruudussa?
Voihan tekniikka toki toimia omapäisesti. Esimerkiksi suuntavilkku kytkeytyy ohjauspyörään ja menee päälle kun kääntää rattia. Tai vilkkuvalo syttyy vasta kun jarruvalo palaa.
Kerran kyllä kuulin erään pihin naisen sanovan, että hän ei käytä vilkkua koska se kuluu.
Vaikeus hahmottaa ympyrää kummastuttaa. Onhan Oulujoen koskia laskettu työkseen sukupolvesta toiseen.
Kainuulaiset terva- ja tavaraveneet tarvitsivat aina paikallisen koskenlaskijan avukseen. Myös maailman merille Oulusta on osattu seilata tai ajaa vuosisatoja.
Elämmekö historiallista murrosta nyt, kun oululaiset opettelevat ajamaan älykkäästi, rohkeasti ja reilusti toisten sekaan, päin vilkasta ympyrää?
Silti ällistyttävän moni luottaa polkupyörään, jolla osataan polkea sitkeästi, vaikka väylät täyttyvät tuiskusta ja naamaan iskee 25 pakkasasteen viima. Talvinen pyöräily Oulussa on ainutlaatuinen ilmiö maailmassa, sillä missään muualla sitä ei näe. Liekö suksi vaihtunut pyörään?
Autoilijoita on turha yleistää tasapäisiksi. Myös äärimmäiset syyllistämiskampanjat hukkaavat energiaa.
Millainen ilmastohaitta syntyy esimerkiksi siitä, kun kymmenen autoilijan letka pysähtyy tyhjäkäynnille valtaväylälle vain päästääkseen tien yli jopollaan polkevan, hymyilevän ja huiskuttavan hipsterin, jolla on aikomus pelkästään mennä pelaamaan tietokoneella.
Suojateiden ongelmat voitaisiin ratkaista yksinkertaisesti muuttamalla rakenteita. Jalankulkijat, pyöräilijät ja autoilijat kuuluvat eri väylille niin kuin junat, lentokoneet ja laivat.
Puhe autoilusta jatkukoon, sillä Oulussa on tehty valtava liikennepoliittinen päätös. Liikenneympyröiden jälkeen riittää uutta opeteltavaa, kun uuden Oulun asukkaiden pitäisi ajaa uuteen kallioparkkiin.
Silloin kannattaa muistaa, että koti on haaste, mutta autoilu tarjoaa mahdollisuuden!