Porvarihallituksen ensimmäisen budjetin veroratkaisut syntyivät sopuisasti. Liikenneväylien pitkäjänteinen kehittäminen sen sijaan on umpisolmussa, jonka avaamiseen konstit ovat hukassa.
Porvarihallitus tähtää bensiinin ja dieselin veronkorotuksilla liikennettä hillitseviin ympäristövaikutuksiin. Niin ainakin korotuksia perustellaan, eikä sitä ole syytä epäillä ainakaan painokkaasti. Samalla tosiasiaksi jää, että tällä tempulla saadaan kerätyksi muhkea summa uusia tuloja valtion kukkaroon.
Mutta jos autoilun maksujen nostosta oli helppoa päättää, samaa ei voi sanoa budjettiriihen muista liikenneratkaisuista.
Liikenneväylien kehittäminen ei ole ristiriidassa hallituksen korostamien ympäristönäkökohtien kanssa. Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus hyödyttävät kaikkia, mutta urakoiden kustannukset ovat nousseet holtittomasti. Joidenkin tiehankkeiden siirto tämän vuoksi ensi vuodelta on perusteltua. Pohjoissuomalaisittain hyvä uutinen on, että nelostien korjaus Kemin kohdalla pysyy budjetissa.
Huono uutinen sen sijaan on, ettei hallitus tehnyt tässä vaiheessa periaatepäätöstä toisen raideparin rakentamisesta Pohjanmaan radalle Seinäjoelta Ouluun. Painetta tällaisen ratkaisun syntymiseksi onkin tarpeen pitää jatkuvasti yllä budjetin käsittelyssä ja liikennepoliittisen selonteon yhteydessä, sillä kaksoisraide on ympäristön, kansantalouden ja alueiden kehittämisen kannalta erittäin perusteltu.
Liikenneväylät olivatkin ainoa todellinen ongelma Matti Vanhasen kakkoshallituksen budjettiriihessä. Takavuosien dramatiikka oli kaukana, kun asiat hoideltiin valmiiksi virka-aikana. Talous on ollut vahvassa vedossa, budjetti ylijäämäinen ja erilaisia porkkanoita on kyetty sirottelemaan sinne tänne.
Jonkinlaista ironiaa tosin on siinä, että juuri kokoomuslainen valtiovarainministeri Jyrki Katainen joutui ilmoittamaan tuloveron isompien kevennysten lykkäämisestä. Valtiovarainministerin huoli inflaatiosta painaa nyt enemmän kuin kokoomuksen puheenjohtajan pitkäaikainen näkemys verojen alentamisesta. Mielen muuttuminen on pitkälti seurausta teollisuusliittojen neuvottelemista palkankorotuksista, jotka komeasti ylittävät Suomessa totutun tason.
Perintöverotuksen keventämisessä keskusta ja kokoomus löysivät yksituumaisuuden, joka poistaa perinnön saajien kokemia kohtuuttomuuksia. Se on kelvollinen esimerkki verotuksen järkeistämisestä. Ruoan arvonlisäveron alennuksen ajoituksesta löytyi myös yksimielisyys helposti siihen nähden, miten paljon asiasta on kesän mittaan puhuttu. Käyty keskustelu vertautuukin myrskyyn vesilasissa.
Oleellisinta on kokonaisuus, joka kertoo porvarihallituksen hyvästä sisäisestä toimintakyvystä. Budjetista löytyy myös perusteita pääministerin näkemykselle, että nykyhallitus on edeltäjäänsä sosiaalisesti oikeudenmukaisempi. SDP:lle tällaiset puheet ovat kirvelevää suolaa haavoissa ja se tekeekin kaikkensa osoittaakseen toista.
Tässäkin väittelyssä kyse on lähinnä siitä, millaisilla silmälaseilla asioita katsoo. Kansalaisten arkielämässä budjetin tuomat muutokset ovat lähinnä kosmeettisia. Mikään oleellinen ei muutu, ja aika on liian lyhyt pysyvien johtopäätösten tekoon hallituksen sosiaalisuudesta.
Hallituksen veroratkaisuista erottaa lievänä uuden ympäristöpainotuksen ja yliopistotkin saavat osan kaipaamastaan lisärahasta, mutta samalla budjettiesitys kertoo siitä, kuinka vaikeaa merkittävien rakenteellisten uudistusten teko Suomessa on. Tämänkin budjetin suurin uutinen lopulta on suurien uutisten puuttuminen.