Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kannattaa pengersillan rakentamista Hailuotoon. Hän toteaa Kalevan Lauantaikäräjät-jutussa, että suunnitellut kaksi siltaa ja pengertie voidaan toteuttaa lauttayhteydestä säästyvillä rahoilla.
– Samalla liikenteen palvelutaso paranee merkittävästi. Kiinteä yhteys tulee veronmaksajille lauttayhteyttä halvemmaksi. Kiinteällä yhteydellä on alueen elinvoimaa ja elinkeinotoimintaa edistävä merkitys, Berner sanoo.
Suomen ensimmäisen ympäristöministeri Matti Ahteen (sd.) aikana 1980-luvun puolivälissä Hailuodon silta päätettiin jättää rakentamatta. Ahteen mukaan syyt olivat ensi sijassa ekologisia.
– Ei kai pengertien ja sillan isot vaikutukset Hailuodon saareen ole mihinkään muuttuneet, Ahde sanoo.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi äskettäin valitukset Hailuodon kiinteää yhteyttä koskevasta kaavasta. Liikennevirasto ja Ely-keskus jatkavat pengersillan valmistelua.
Hailuodon kunnanjohtaja Tero Karinen toivoo, että periaatepäätös pengersillan rakentamisesta saadaan jo seuraavaan valtion budjettiin.